Mielen voimia

 

Nyt kun v*tuttaa ja tuntuu, että arkikin on yhä enemmän haasteita täynnä, mietin yhtä juttua, jonka hoksasin jo jokunen vuosi sitten. Se on sellanen juttu, että ihminen tekee valintoja joka päivä. Valitsenko masentua vastoinkäymisistä vai valitsenko purra hammasta ja tapella vastaan. Voin jäädä ankeena lojumaan pahaan mieleen, mutta voin myös astua ikään kuin askelen itsestäni etäämmälle ja katsoa ulkopuolisen silmin, että mitä tähän hetkeen nyt tarvitaan eniten. Mä haluan nähdä itseni selviytyjänä, vaikka mustalla huumorilla ja raivolla, mutta ei ikinä lannistumalla paikoilleni. Siispä nyt kaipaan eniten ihania juttuja! Katon ympärilleni ja valitsen pari kivaa asiaa huomiselle ja lisää kivaa seuraavalle päivälle. Se joku asia on leffaan meno, uimahallissa käynti, sushibuffet, kahvila tai teehuone, joku kiva pieni haahuilu jossakin. Kun katon tätä vuotta taaksepäin, niin just ihanat elämykset on olleet aivan huippuja! Taidenäyttelyt, brain relief, ystävien kanssa syvälliset kohtaamiset, luonto, pienet matkat… ei tarvita mitään matkaa New Yorkiin, ihan tönötys sianpaskanhajuisella lakeudella riittää. Ei tarvita retriittikuukautta japanilaisessa luostarissa, ihan klassinen musiikki korvakuulokkeista keskellä suomalaista ryteikköä on varsin ihanaa. Ei tarvita norsusafaria, kun oravien seuraaminen portailla tuo hersyvät naurut.

Mä laitoin kuvan näistä Helkanhelmen Hyvän mielen korteista tabletille taustakuvaksi. Oon oikeasti pysähtynyt lukemaan niitä jo aika monta kertaa. Oikeastaan mietin, että jos elämää on jäljellä vaikkapa muutama kuukausi (koskaan ei voi tietää), niin miksi en tekisi jokaisesta päivästä pientä seikkailua, ripottelisi itselleni elämyksiä ja valitsisi sitä, josta nautin? Miksi odottaisin jotain sopivaa hetkeä, jota en ehkä ehdi nähdä, kun kuolema ehtii väliin? Miksi kaikki ei voisi olla nyt?

Se ei vaadi rahatukkoa, ainoastaan kekseliäisyyttä ja asennetta! Paska fiilis luo lisää paskaa fiilistä. Hyvä hetki luo enemmän hyvää oloa. Ainakin se toimii mulla, koska pystyn näkemään pienissä ja arkisissa asioissa kauneutta ja hyvää mieltä. Voin pysähtyä katsomaan kahvikupin nättiä ruusukuviota tai jäädä ihmettelemään jotakin porttiin kasvanutta jäkäläkuviota. Riemastun aina kun näen portaiden alla asuvan metsähiiren. Mieli hymyilee joka ikinen kerta, kun näen taivaalla tähtikuvion, jolle annoin lapsena nimeksi ”poliisimestarin pompan napit” (mielessä muumien hemuli-poliisimestarin kiiltävine nappeineen.)

Pään sisällä kulkee katkeamaton unelmavirta. Voin unelmoida vaikka viikkoja siitä, että miten vietän vuoden Pykeijassa. Minkälaisessa mökissä asun, miten sisustan sen, mitä teen päivisin, mitä kuvaan, mitä kirjoitan, miten liikun, mitä syön, ketä tapaan… millaiset vuodenajat koen ja mihin niistä raportoin. Tai unelmoin siitä, että jos olisin hyvin rikas, miten auttaisin vähäosaisia tai yksinäisiä ikäihmisiä tai nuoria. Oikeastaan viimeisin haave liittyy siihen, että voisiko nuo toteuttaa olematta sikarikas? Ehkä voin saada ideani elämään ja joku taho toteuttaa ne? Kaikkia haaveita ei ole tarkoitettukaan toteutettaviksi, mutta nämä viimeiset olisi tosi mahtava herättää henkiin.