Susannasta enemmän

 

Olen täällä mökillä puuhatessa miettinyt sitä esiäitiä, Susannaa, josta kerroin. Hän oli syksyn lapsi, syntynyt syyskuussa. Elänyt lapsuutensa valloitussodan jaloissa, nähnyt paljon liian nuorena. En tiedä joutuiko hän väkivallan kohteeksi, mutta ainakin hänen elinyhteisössään suurimmalla osalla oli vainolaisten tappamia perheenjäseniä, fyysisiä vammoja, puhumattakaan henkisistä taakoista. Hän oli todennäköisesti asunut metsiin kyhätyissä pakopirteissä, soiden ja kallioiden keskellä, joita siellä metsissä on yhä.

Hän synnytti tietojen mukaan seitsemän lasta, keskimäärin joka toinen vuosi. Ensimmäisen vasta 28-vuotiaana ja viimeisen 43-vuotiaana. Se on varsin kohtuullinen määrä siihen aikaan; mitä vähemmän synnytyksiä, sitä vähemmän lapsivuodekuumetta ja siihen kuolemista. Kaksi lapsista hän joutuu hautaamaan pienenä. Toisen kaksiviikkoisena, heinäkuisena päivänä 1747 ja toisen puolivuotiaana pari vuotta myöhemmin. Lapsia kuoli paljon, mutta totta kai vanhemmat surivat niitä. Siinä kohdassa pappi tuli lohdun sanojen kanssa apuun; pienen on hyvä olla taivaassa. Kaksi lasta hän hautasi vähän vanhempana; Joosepin 19-vuotiaana, eräänä elokuisena päivänä, rintatautiin, joka voi merkitä esimerkiksi keuhkotautia tai astmaa, ja Annan 22-vuotiaana, juuri ennen joulua 1764. Se, että talon lapsista kolme elää aikuiseksi jatkaen sukua, on keskimääräistä vähemmän, mutta riittää. Susannan vanhin poika Juho perii tilan ja jatkaa sukua.

Mitä muuta voin saada irti Susannan elämästä? No ainakin voin miettiä millaisia tarvikkeita hän osti Vaasasta heidän käydessään markkinoilla. Vaikka pitäjässä oli yleensä vähintään yksi seppä, voitiin kaupungista toki ostaa metalliesineitä, esimerkiksi puukko, keritsimet (joita isoäitinikin vielä käytti saksien tilalla kaikessa), rautapata, kahvipannu (vaikka Susannan elinaikana kahvi ei vielä ollut rahvaalla yleinen juoma), tinalautanen jos halusi näyttää äveriäisyyttään - mutta jos oikein kukkoilutuulelle ryhtyi, niin hopeakannu! Tosin uudistilalla tuskin vielä 1700-luvulla oli varaa pröystäillä. 

Lasitavara oli myös harvinaista, muttei tavatonta. Oli lähinnä pulleamuotoisia viinapulloja, pieniä ryyppypikareita, pikkuruutuista ikkunalasia. Saviastioita ostettiin varmasti; vateja, kannuja, pulloja. Koruja oli vähän, mutta kihla- ja vihkisormukset olivat yleisesti käytössä. Kankaat tehtiin pääosin kotona, mutta saatettiin markkinoilta jotakin ostaakin; silkkihuivia, puuvillaa pikku palanen (sillä se oli harvinaisuus ja kallista), nokkoskangasta, villaista sarkaa ja hienompaa verkaa. Nyplättyä pitsiä. Nahkatuotteita kuten laukkuja tai kenkiä voitiin ostaa. Köyttä tarvittiin ja sitä varmasti ostettiinkin. Kynttilät olivat ylellisyyttä, mutta miksipä ei - vaikka niitä kyllä tehtiin myös itse. Suolaa ostettiin tietysti ja mahdollisesti joitakin mausteita, kuten pippuria. Lääkeaineista en tiedä, mutta on mahdollista, että markkinoilla on myyty rohtoja jo silloin. Tupakkaa ja liitupiippuja (siihen aikaan alettiin oikein kehottaa ihmisiä tupakan kasvatukseen ja polttoon, sillä uskottiin, että se on terveellistä ja jopa lapsille annettiin tupakkaa, ja imeväisille viinaa, sivumennen sanoen.) Raamattu tai katekismus on saatettu ostaa taloon hyvinkin varhain. 

Ehkä Susanna katsoisi listaani ällistyneenä, että mitä me noilla tehtäis, kun kaikki osataan tehdä itse tai saadaan omasta kylästä - tai sitten hän ajattelisi, että minkälaisina kerjäläisinä me heitä pidetään. Hyvin vaikea sanoa, kun en ole löytänyt Susannan perukirjaa. Työtä Susanna joutui puurtamaan paljon ja elämä oli muutenkin kuluttavaa. Ei ollut lääkäreitä, ruokaa sai, ellei kato vienyt viljaa, sairauksia oli paljon. Susannan elinaikana oli esimerkiksi ainakin yksi aivan erityisen kylmä talvi, jolloin Itämeri jäätyi ja ihmiset saattoivat kävellä Baltiasta Ruotsiin, siis myös Suomeen, koska olimme osa Ruotsia. Ruoka oli aika erilaista kuin nykyään; syötiin paljon puuroja, vellejä, viiliä, munia, kalaa, leipää, kaalia, naurista ja Susannan aikana jo vähitellen perunaakin. Lihaa syötiin toki, mutta ei jatkuvasti.

Kun Susanna kuolee tammikuussa 1783 vanhuuden raihnauteen, hän on 74-vuotias, ei siis mikään tosi vanha edes sen ajan mittapuulla, mutta elämän kuluttama. Voidaan ajatella, että sen ajan ihmisistä heikoimmat kuolivat jo vauvoina ja pikkulapsina, ja ne jotka elivät aikuiseksi, olivat keskimäärin vahvempia ja hyväkuntoisia. Jokapäiväinen elämä toi luonnostaan paljon liikuntaa ja ruoka oli aina luomua. Tosin vitamiineista oli talvisin puutetta ja kulkutaudeille ei voinut mitään. Eikä ruokaa ollut niin paljon kuin nykyihmisillä. Sohvalla ei (onneksi) voinut lojua, koska ei ollut olemassa sohvia, suolaa käytettiin viinan ja tupakan ohella aivan järkyttäviä määriä nykysuosituksiin verrattuna. Pienikin asia saattoi olla kuolemaksi; vilustuminen, haavan saaminen, hammassärky. Susanna selvisi synnytyksistä, nälästä, taudeista ja onnettomuuksista aika pitkän elämän kuitenkin. Uskon, että saan Susannasta vielä vähän lisääkin selville, mutta se vaatii arkistojen penkomista ja aikaa. Jos lukijoita kiinnostaa, kerron näitä juttuja mielelläni jatkossakin!