.

.

14.2.2021

Rintamamiestalon vanhat tapetit


Lapsuudenkotini on rakennettu 1959.
Muistan lapsuudesta ison remontin, joka tehtiin isän 50-vuotispäiviksi ihan 80-luvun alussa. Silloin lattiat uusittiin parketiksi, eteisen ja keittiön seiniin laitettiin kokopaneeli, kamarit tapetoitiin uudelleen. Muistan sen vaaleanpunaisen eteisen, jonka seiniin sain piirrellä, ennen paneelien asennusta. Se oli ällistyttävää ja niin kivaa! Että jotain niin kiellettyä saikin yhtäkkiä tehdä!

Nyt taloa remontoidaan seuraavan kerran tuon ison rempan jälkeen. Mitä seinistä onkaan löytynyt?! Ensinnäkin olen piirrelyt ja laskeskellut myös keittiön raakalautaseiniin. Enpä muistanutkaan! Mutta isoin yllätys oli keittiön ja eteisen IHANAT vanhat tapetit, ennen minun syntymääni olleet.

Varhaislapsuudessani keittiö oli ankean vihreä. Tunkkainen, tumma ja kamala. Alla on ihanat vanhat tapetit, joita kiljuen ottaisin seiniin taas. Aika lähelle menevät Pihlgren & Ritolan edelleen myytävät vanhat mallit. Mutta jos keittiössä on kaksi tapettikerrosta ennen tuota kamalaa vihreää, joka on ollut jo ihan 70-luvun alussa, se meinaa sitä, että talon alkuvaiheessa remppaa on tehty noin viiden vuoden välein!! Hitsit, kun vanhemmilta ei voi enää kysyä mitään. Mistä moinen tapetointi-into? Ja sitten 40 vuoden jämähdys. Noh, uusi remontti on enemmän kuin tervetullut!








 

13.2.2021

Onnellisesti blogimaailmassa

Ah, olen niin onnellinen tähän blogimaailmaan palaamisesta! Tämä on niin paljon kauniimpi, harkitumpi, kiltimpi ja mukavalla tavalla verkkaisempi maailma, kun muu some. En tiedä lasketaanko tätä edes someksi, ei kai.

Mutta on tämä muuttunutkin. Kun aloitin ensimmäisen blogini "Kesakko" talvella 2010, blogeja oli vilisemällä. Ja kaikissa oli peruskaavana suunnilleen tämä sama, jossa postaukset rullaavat alaspäin, uuden ilmestyessä aina ylimmäksi. Nykyään tämä taitaa olla jo hyvinkin vanhanaikainen muoto. Monissa blogeissa näkymänä on nyt joukko kuvia ja jonkinlainen ingressi tai otsikko, josta klikkaamalla pääsee lukemaan koko tekstin. Muuten näkymä on hektisemmän oloinen. Ainakin lukijalta selaus vaatii muutaman klikkauksen enemmän. Monet ovat siirtyneet blogeista faceen tai instaan. Minua ne mediat eivät viehätä.

Itselleni blogimaailma on ennen kaikkea pieni yhteisö ja kauneuden ja inspiraation lähde. Rakastan harkitusti valittuja kuvia, jokaisen omaa tyyliä, tekstejä, jotka ovat joko pitkiä ja syväluotaavia tai sitten ihan pientä muutaman sanan kuvausta hetken tunnelmista. Huomaan pitäväni siitä, kun ihmiset antavat itsestään paljon. Ei ole väliä, onko joku omalla nimellään vai tekaistulla bloginimellä liikkeellä. Mutta oman itsensä rehellinen esiintuominen tekstissä on niin mielenkiintoista luettavaa!



Oma blogini on aaltoillut eri aikoina eri suuntiin. Aivan aluksi perustin blogin, koska halusin saada kuviani jonnekin julki. Sitten aloin vähitellen kirjoittaa jotain mukaan. Alussa kuvat olivat pieniä, sitten vähän isompia ja nyt jo isoja. Välillä tekstiä oli paljonkin, ehkä jopa liikaa. Välillä elämäntilanteet vaikuttivat siihen, että blogi jäi taustalle ja jouduin ikäänkuin syväjäähän koko asian kanssa. Koetin silti aina joskus käydä heittämässä elonmerkkiä itsestäni, jotta en vallan joudu unholaan.

Jossain välissä innostuin kokkailuista niin paljon, että blogini muuttui lähes pelkäksi kokkausblogiksi, joka ei kyllä ollut tarkoitus. (Kokkailu ei silti ole elämästäni mihinkään kadonnut.) Nyt olen jälleen herätellyt aktiivista blogiminääni ja kerännyt luonnoksiin ison kasan materiaalia, jotta kiireisenäkin aikana voin julkaista melko tiheästi jotakin uutta. Olen palannut omimpaan olotilaani ja julkaisen asioita, jotka kullakin hetkellä tuntuvat olevan mielen päällä.

Kaikki käyttämäni kuvat ovat minun ottamiani. Monissa kuvissa ideana on vain tunnelma, ei niinkään kirjaimellisesti juuri se paikka tai asia, josta kirjoitan. Kuvia olen ottanut kotona, museoissa, luonnossa, eri kaupungeissa ja jonkun verran Suomen rajojen ulkopuolellakin. Välillä kuvat ovat sellaisia fiilistelynäkökulmasta otettuja. Eivät niinkään suoraan 'tästä tuonne', vaan ikäänkuin sivusilmällä luotuja katseita. Tykkään myös kuvata ihan pieniä juttuja enemmän kuin laajoja maisemia. Takerrun yksityiskohtiin. 

Ja sille matkalle mukaan toivotan lämpimästi sinutkin!

 

12.2.2021

Jäädytyksien aika


Olen nauttinut suunnattomasti tästä lapsuuden talvien kaltaisesta talvesta, kun lunta ja pakkasta riittää! Olen myös innostunut jo vuosia sitten jäädyttämään vanhoissa kakkuvuoissa jääkakkuja, muffinssivuoissa jäämuffinsseja ja maitopurkeissa tai muissa vastaavissa erilaisia "kukkatiiliä". Tämänhän voisi tehdä jo valmiiksi pakastimessa, mutta jotenkin sitä aina vaan unohtaa ja odottelee niitä oikeita pakkasia. Ja toivoo, etteivät vaivalla ja innolla väsätyt taideteokset sula saman tien.

Parhaimmillaan jääteoksia tulee tehtailtua niin, että joka kolkassa roikkuu joku jääteos ja riittääpä naapurinkin iloksi joku salaa viety koristus. En vain ole 100% ratkaissut sitä, miten jäästä saa kristallinkirkasta. Olen kokeillut jääkylmällä vedellä, keitetyllä vedellä ja monella tapaa, mutta aina niissä jonkin verran (mielestäni häiritsevästi) on kuplasumua. Parhaan tuloksen sain, kun jäädytin hitaasti kylmälaukun sisällä, ulkona kovassa pakkasessa teosta pari kolme vuorokautta. Veden laatu voi tietysti olla yksi tekijä...

Kertokaa, jos teillä on jotain ideioita ja vinkkejä tuon kirkkaan jään aikaansaamiseen.






 

11.2.2021

Eikö keramiikka voikin näyttää melkein pehmeältä?


Helmikuun ihana aurinko ja lumesta paksut puut. Hanki kuohkea kuin kermavaahto ja mielessä levollinen tunnelma! Mieli kulkee haaveellisena ulkona ja sisällä. Kauhon fasaanikulhoon paksua jogurttia ja viipaloin pinnalle kumkvatteja. Ehkä kasvatan siemenistä puun. Näin kauniina päivänä täytyy tarttua kameraan jo heti aamusta. Liian kauan olen kartellut kameraa, mutta nyt on muutoksen aika!







 

10.2.2021

Kaffikupposella


En ole koskaan pystynyt juomaan kahvia. Siis sitä oikeaa "suodatinkahvia" kahvinkeittimellä keitettynä. Muistan vieläkin sen lähes 40 vuoden takaisen hetken, kun päätin olla iso ja juoda kahvia. Ja mikä vatsakipu siitä tulikaan! Sen jälkeen olen yrittänyt uudelleen juoda kahvia aina joskus kylässä tai kahvilassa ja aina vastassa on ollut sama juttu.

Mutta sitten löysin murukahvit. Ja mitä tapahtuikaan! Varovaisesti maistoin itsekin maustamatonta luomumurukahvia ja totesin, että ei se nyt niin kamalaa ollutkaan. Oikeastaan ihan okei. Sitten ostin kookoksella maustettua murukahvia ja sekös hyvää vasta olikin! Sen jälkeen olen ostanut eri makuisia murukahveja säännöllisesti. Enää en juo aamuteetä, vaan aamukahvia. Tosin hyvä vihreä tee on aina parasta! Teetä en ole hylännyt kokonaan sentään.





 

8.2.2021

Junalla aikamatkalle


Näin korona-aikana kaipaan kieltämättä muutamia juttuja, vaikka introverttina mielelläni kotiin käperrynkin. Yksi näistä kaivatuista asiosta on vanhojen junien maailma, joihin olen päässyt kurkistamaan muutamia kertoja. Tässä esittelen kuvakoosteen vuoden 2017 junamatkasta Seinäjoelta Kaskisiin ja takaisin. Valitettavasti ilma oli aika huono, mutta ehkäpä kiinnitin vaunujen sisuksiin sitä enemmän huomiota.

Pettymyksekseni veturina ei ollutkaan höyryveturi, mutta lopulta se ei haitannut ollenkaan. Vanhat dieselveturit ovat kiinnostavia nekin. Vaunuja junassa oli monenlaisia. Ehkä tuo minun mielestäni "uudehko" ravintolavaunu oli aluksi hiukan kylmäkiskoinen, mutta toki aikansa kuvaa sekin ja olihan siellä myös loistava omanlaisensa tunnelma.

Vanhoja puuvaunuja oli ainakin kolmenlaisia. Eri osissa junaa oli myös erilaisia käymälöitä. Juuri sellainen vanhasta sanonnasta tuttu: "toimii kuin junan vessa", eli siellä se rata vilisi kun pöntönkannen avasi. Ei voi mennä tukkoon! Mutta pitää olla tarkkana, ettei tiputa radalle kännykkäänsä tai lompakkoaan.








































 

1.2.2021

To Do ja suorittaminen







Olen jo vuosia, ellei vuosikymmeniä tykännyt To Do-listoista. Joskus listat ovat loputtomia, eikä valmiiksi saadun tehtävän yliviivaaminen lyhennä listaa, koska aloituksen jälkeen listalle on tullut useita uusia tehtäviä. Jossain vaiheessa sitä väsyy ja sitten vuosien kuluttua löytää vanhoja keskeneräisiä To Do-listoja ties mistä.

Myönnän, suorittamistahan tuollainen on. Pahimmillaan jopa siinä määrin, että pelkkä listan ajatteleminen uuvuttaa tai ankeuttaa. Jossain vaiheessa himmasin listojen kanssa ja haahuilin päivien ja viikkojen läpi fiiliksellä. Se ei kuitenkaan johtanut sen parempaan tulokseen. Tuntui, etten oikein saa ikinä mitään aikaiseksi ja näinkö se elämä nyt valuu ohi pelkässä hengausmoodissa.

Sitten löysin aarrekaupan! Helsingin asematunneleiden sokkeloista löytyy kaksi Rosebud-nimistä paperikauppaa, joista toisessa myydään kirjoja, erilaisia vihkosia, muistilappuja ym ja toisessa lastenkirjoja ja vielä enemmän muistiinpanovälineitä; lippuja lappuja, lukujärjestyksiä yms. Minulla on sinne jo kanta-asiakkaan leimakorttikin, joten ostettavaa on löytynyt!

Viimeisin hankinta oli parin post it-lappunipun lisäksi kolme suloista lukujärjestystä! Koska olen todennut, että en vain saa mitään aikaiseksi ilman pientä itseni patistelua ja kun ne "to dot" on niin ankeita, niin entäpä jos loisin itselleni mukavan lukujärjestyspohjan?! No se alkoi tietysti pitkällä ja ankaralla mietinnällä ja hauduttelulla; mitä elämältä haluan tänä vuonna, mitä isoja juttuja haluan tehdä, eli mihin haluan panostaa vuonna 2021.

Lopulta päädyin kymmeneen asiaan, joita alan tehdä enemmän tämän vuoden aikana. Osa on sellaisia, joihin olen jo vuosia halunnut pureutua, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa ja osa sellaisia, jotka ovat enemmän tai vähemmän kulkeneet mukana lähivuosinakin, mutta ovat pelottavasti alkaneet syystä tai toisesta hiipua ajan mittaan. Ensin mainittuihin kuuluu esimerkiksi Ifolor-kirjan tekeminen. Vihdoinkin aion sen todella tehdä! Ja jos sen tekeminen on nopeaa, teen niitä useamman. Aineistoa kyllä riittää. 

Aluksi tein siis lukujärjestyksen, johon ripottelin näitä asioita kuin kouluaikana konsanaan. Aamulla tunti kuntoilua, sitten tunti vapaata hengailua, sitten tunti tai pari ruoanlaittoa, sitten iltapäivällä tunti ifolorkirjaa, tunti sukututkimusta, tunti valokuvausta, tunti tai chita ja meditaatiota. Rupesi kuulostamaan yhtä ahdistavalta ja aikataulutetulta kuin kouluaikanakin. Mutta jossain täällä se oli, jota olen etsimässä... miten löydän oikean tavan?

Lopulta huomasin, että viisi aiheista oli sellaisia, joita voi tehdä joka päivä, kuten kuntoilu ja ruoanlaitto, ja loput viisi ovat sellaisia, joihin tarvitsen päivittäin paljon aikaa ja jotka kannattaa tehdä yksi kerrallaan vaikkapa pyhittäen yhden kuukauden aina yhdelle teemalle. Joten raivasin lukujärjestyksen tyhjäksi ja aloitin alusta. Aamupäivisin on paria kolmea vaihtuvaa aihetta ja iltapäivä on kokonaan varattu teemalle. Helmikuussa siis rutistan ainakin yhden ifolor-kirjan (tai vastaavan) ja maaliskuussa siirryn seuraavaan aiheeseen, joka on vaikkapa sukututkimus. 

Vihdoin löysin itselleni sopivan ja tällä hetkellä mielekkään tavan saada vähän potkua tekemisiini, uupumatta kaikkien sekalaisten listojen alle.