Talvinen Helsinki

Vastapainoksi maaseudun talvikuville muutama Helsingissä otettu talvinen kuva lähivuosilta.

 

Lumikenttien kutsu

Tällaista vaan.

 

Isälinjan sukuaarre

Jos isäni eläisi, hän täyttäisi tänään 90 vuotta ja siksi julkaisen isäni isoisän kirjoittaman kirjeen. Hän jätti kirjeen rakentamansa talon tuvan lattialankkujen alle. Poliittinen tilanne näkyy selvästi tekstissä. Alemmassa kuvassa on tuo talo, josta kirje muutama vuosi sitten löytyi ja isoisäni lapsuudenperhe, jossa kirjeen kirjoittanut paappa istuu keskellä. 

 

Tulitikkuja ostamassa

Talvella, siis etenkin talvella, poltan kynttilöitä oikein urakalla! Kakluunissa kotona ja takassa mökillä pidetään tulia päivittäin. Ja minähän en mitään sytkäriä käytä. Kunnon tulitikkuja vaan! Aika ajoin tulitikut käyvät vähiin, niin että on pakko etsiskellä uusia. Ja nimenomaan etsiskellä, sillä ei semmoisia hyviä vanhan ajan tikkuja niin vaan kaupasta enää mukaan siepata. Kaikki jotka on käyttäneet tulitikkuja 1980-luvulla, tietävät, että nykyiset tikut on surkeita ja hermot on koetuksella niiden kanssa. En ole todellakaan yksin tämän asian kanssa.

Ensimmäinen Suomalainen tulitikkutehdas (puoliksi tehdasmainen ja puoliksi kotivalmisteinen tuotanto) perustettiin 1840, ja viimeinen tehdas suljettiin 1995, eli 155 vuotta täällä on siis voinut käyttää kotimaisia tulitikkuja. Tosin aluksi ne olivat kalliita ja vaarallisiakin. Aluksi tikuissa käytettiin valkoista fosforia, joka aiheutti vakavia sairauksia. Tehtaissa fosforihöyryjä vuosia hengitelleet työläiset saivat luusairauksia, etenkin leukaluihin tuli kuolioita, myrkytyksen saaneiden kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi jopa hiukan hohtaa pimeässä.

Ylpeydellä voin kertoa, että Suomen suuriruhtinaskunta oli ensimmäinen maa maailmassa, joka kielsi valkoista fosforia sisältävien tikkujen käytön ja myymisen vuonna 1872! Hyvä Suomi!! Valkoinen fosfori korvattiin punaisella fosforilla, joka oli paljon parempi materiaali kaikin puolin. Myöhemmin tikkujen liiallista syttymisherkkyyttä ja muita epätoivottuja ominaisuuksia muokattiin lisää.

Nykyisin suurin osa Suomeen tuotavista tikuista tulee Ruotsista, Intiasta ja Puolasta. Intiassa esimerkiksi on noin 10 000 tulitikkutehdasta. Surkea syttyvyys on näissä nykytikuissa iso ongelma. Tikkua saa hipsutella raapaisupintaan vaikka kuinka monta kertaa, ennenkuin se syttyy, jos sittenkään. Usein tikku katkeaa jo heti ensi raapaisulla tai sitten sen pää on kastettu muurahaisen teelusikkaan. Ei toivoakaan sellaisen sytyttämisestä!

Kunnollisia tikkuja olen ostanut vuosituhannen vaihteessa Lenin-museon kaupasta ja sittemmin Helsingissä sijaitsevasta Venäläisestä kaupasta, Ruslaniasta. Lisäplussana näissä tikuissa on oivallisia etikettejä, jos ei ole kauhean tiukkapipoinen. Kaikkia ”suurmiehiä” löytyy; Che Guevarasta, Putiniin ja Trumpiin saakka ja monta muuta siltä väliltä. Minulle voi vinkata hyvistä tikuista ja niiden kauppiaista, jos mieleen sellaisia juolahtaa.

 

Yhtä aikaa tässä ja menneessä

Katselen maisemaa ja sen koko ajan muuttuvaa valoa. Samalla mieli vaeltaa jossakin 1800-luvulla. Koetan haarukoida neljän perheen jälkeläisjoukkoa saadakseni ratkaisun erääseen arvoitukseen. Oikeastaan muuta ei tarvita, jotta mieli on tyyni ja olo on hyvä.

 

Harmonia

Enpä voisi paremmin kuvata viime päivien olotilaa, kuin sanomalla ’harmonia’!

Olen edelleen mökillä. Nukun pitkälle, herättyäni keitän kahvit, katson kalenterista mitä olen ajatellut tälle päivälle (yleensä siellä lukee jotakin sellaista kuin ’sukupuu’), tuijottelen pihalle, vilkaisen nettiuutiset. Puolen päivän jälkeen laitan tulia takkaan, puuhastelen kirjoittamisen tai tutkimisen parissa, teen lumitöitä, haen puita, syön, luen blogeja, keskustelen mesessä, suunnittelen huomista.

Alla olevat kuvat sopivat erinomaisesti tämän päivän asioihini. Ajaton aika, hiljaisuus, yövaatteissa notkumista, kolme puhelua sukulaisten kanssa. Yhden kanssa kävimme pitkän ja mielenkiintoisen keskustelun tuonpuoleisesta, henkimaailmasta, uskosta ja siitä mihin täällä maanpäällä ehkä pyritään. Minähän en kuulu mihinkään kirkkoon tai lahkoon, mutta sisäinen uskoni henkimaailmaan on aina ollut vahva.

Opettelin tänään myös sellaisen käsitteen kuin DNA:n ”trianguloitu segmentti”. Luulen, että tämä kuvaton palapeli, jossa on ehkä 50 000 pikkuruista palaa, mutta joista suurin osa on kateissa, nimeltään sukututkimus, alkaa piirtyä yhä tarkemmin. Tiede on hyvä apulainen tässäkin asiassa! Kerroin tänään juuri sukulaiselle, että olen tutkinut sukua 40 vuotta, siis 10-vuotiaasta lähtien, mutta että tämä on loputonta. AINA on joku esivanhempi, jonka sisarukset kiinnostavat, sitten tulee ajatelleeksi mistä näiden puolisot ovat kotoisin, onko heillä lapsia, onko lapsilla perheitä… tämmöinen ei oikeastaan lopu koskaan. Tai ainakaan ihmiselämässä tätä ei saa valmiiksi. Huikean ihanaa!

 

Mietteet menneessä

Viikonloppu on kulunut hyvin rauhallisesti, lähes uneliaasti, mökillä möllötellen. Eilen kävin vain sen verran ulkona, että hain puita vajasta. Tänään kävimme sentään ajelulla pitkin maaseutua. Muistelimme anopin sukujuuria, ajellen niiden talojen ohitse. Mökille palattuamme tutkailimme sukupuuta ja karttaa, ja totesimme lisäksi ajelleemme aika monen anopin esivanhemman kotipaikan ohitse. Maailma on niin pieni ja sukututkimus on niin loputon suo… tuntuu, että koko ajan törmään sukulaisiin, suvun paikkoihin ja tuhat sukuun liittyvää projektia on loputtomasti kesken.

 

Uusi vuosi on kuin aloitus puhtaalta pöydältä

Vuoden ensimmäisenä päivänä on yleensä vähän hassu olo, ihan kuin elämä olisi yhtäkkinen ”tabula rasa”, puhdas ja avoin. Että kaiken voi aloittaa alkutilanteesta. Eihän se niin tietysti ole, mutta pienissä määrin tällainen ajattelu ja tunne on virkistävää. Se luo mahdollisuuden muutokseen, mahdollisuuden lähteä uusille urille. Ja toisaalta voi sanoa, että onneksi ei tiedä mitä vuoden päästä kuuluu. Huonoja uutisia ei halua tietää ja hyvistä tulee mukava yllätys!

Kuvat on muuten otettu Englantilaisessa hotellissa monta vuotta sitten. Parfyymit on edelleen elämässäni joka päivä. Lempituoksut on muuttuneet aikojen mittaan hyvinkin paljon rönsyillen. Aluksi oli ns markettituoksut, (kun muusta ei tiennyt), sitten Body Shopin tuoksut, sitten vähän arvokkaammat markettituoksut, sitten postimyynnin niche-tuoksut (joka on vähän niinkuin artesaanituoksu) ja nyt on maku laajimmillaan. Byredo on ehkä kaikkien aikojen paras merkki useilla erilaisilla mutta hyvillä tuoksuillaan. Nykyään sitä saa onneksi jo Stokkaltakin, joka on laajentanut kiinnostavasti tuoksuvalikoimaansa viime vuosina.

 

Uusi Vuosi 2022

Vuoden viimeinen päivä tuli yllättävän nopeasti! Tämä vuosi on kulunut sekä nopeasti, että leppoisan hitaasti. Nyt on aika luoda silmäys tulevaan ja miettiä mitä ensi vuodelta toivoo ja odottaa.

Koin, että menneen vuoden tavoitteitani oli kiva käydä läpi ja koska lähes kaikkia tuli kokeiltua, asetan samantapaisen tavoitelistan myös ensi vuodelle. Tällä kertaa tosin vähennän listani kohtia kymmenestä seitsemään. Nyt listani näyttää tältä:

1) Teen itse kosmetiikkaa

2) Opettelen taas piirtämään

3) Opettelen valokuvamuokkausta

4) Ompelen antiikkisiin päivänvarjoihini kankaat

5) Jatkan sukukronikoitten kirjoittamista

6) Teen ainakin pari ifolorkirjaa loppuun

7) Remppaan ja sisustan nukketaloa

Totesin myös, että vaatteidenostorajoitus todella toimii! Aion pitää rajoitusta voimassa myös ensi vuonna, mutta nyt saan ostaa vaatteita joka kolmannen kuukauden sijasta vain joka neljäs kuukausi. Muutenkin olen tarkkaillut ostojani kirjaamalla kaiken ylös. Ostomania on melkein ärsyttävintä ja lähes ihaninta mitä tiedän… pakkohan sitä on suitsia.

Toivon ensi vuodelta samantapaista rauhallista fiilistä, kuin tänäkin vuonna. Toivon vähitellen tulevia uusia työkuvioita ilman stressiä. Toivon yhä parempaa kuntoa ja terveyttä itselleni ja läheisilleni. Haluan, että läheiseni ovat onnellisia. Ja toivon, että maailma ei näytä enää niin mielipuoliselta ja vihaiselta paikalta.

 

Katsaus menneeseen vuoteen

Nyt kai on suunnilleen jo se hetki, kun voi luoda pohdiskelevan katsauksen menneeseen vuoteen. Pohtia, oliko vuosi 2021 hyvä ja mitä kaikkea ylipäätään on tapahtunut.

Minulle mennyt vuosi on ollut poikkeuksellinen, sillä en ole ollut töissä koko vuonna. Olin kotona viimeksi vuonna 1994, eikä siihenkään oikein voi verrata, koska se oli pikkulapsiarkea. Koronavaikutus on nyt tässä tilanteessa kiistämättä osallisena. Mutta toisaalta; olen levännyt, olen nauttinut, olen kuulostellut itseäni. Olen käsitellyt työuupumukseni ja summannut työasioita muutenkin. Tulevaisuus rakentuu näistä pohdinnoista.

Olen kotoillut enemmän kuin ikinä! Olen hoitanut puutarhaa ja hankkinut uusia kasveja enemmän kuin ikinä! Olen yhä enemmän myös innostunut sisäkasveista. Olen ollut niin paljon "zen"! Olen muuttanut elintapojeni suuntaa pikku hiljaa kohti terveellisempää ja parempaa tulevaisuutta. Olen saanut vatsani lähestulkoon normaalitilaan. (Olen myös lähes kokonaan luopunut vehnästä ja monista muistakin viljoista.) Olen verkostoitunut suvun kanssa enemmän kuin koskaan ja ottanut ihan uusia askeleita sukututkimuksen alalla esimerkiksi DNA-testin muodossa.

Olemme viettäneet mieheni kanssa ihania hotelliviikonloppuja pienissä paikoissa nauttien kaikesta levosta ja ympäristöön tutustumisesta. Olemme polkupyöräilleet! Moottoripyöräily on ollut täysin nollissa. Olemme viettäneet ihania aikoja mökillä. Olemme viettäneet viikonloppuja järvellä ja veneilleet enemmän kuin koskaan. Olemme katsoneet elokuvia ja lukeneet ahnaasti. Olen jättäytynyt somesta ja ollut paljon paremmalla tuulella. Ja nyt minulla on ollut tuntikaupalla päivässä aikaa kaikkeen muuhun; esimerkiksi omille ajatuksilleni tai sille, että en tee kerrassaan mitään.

Olen nauttinut lakeudesta täysin sydämin. Olen remontoinut lapsuudenkodissani, ainakin hiukan. Olen säätänyt itselleni ostorajoituksia. Olen inventoinut ja tehnyt poistoja vaatteistani ja tavaroistani. Olen käynyt kampaajalla enemmän kuin ikinä. Olen käynyt hierojalla kokeillen mm purentalihashierontaa, joka olikin ihana kokemus! Olen herätellyt tämän blogin eloon. Olen taas valokuvannut aika ahkerasti. Olen kuntoillut pikkuruisen koko ajan. Olen pudottanut painoani yli 7kg. Olen oppinut hillitsemään itseäni tunnekuohuissani - aika hyvin. Koronasta huolimatta läheisimmät ystävät ovat vakaasti elämässäni mukana ja arvostan heitä hyvin paljon!

Olen toteuttanut viime vuodenvaihteen 10 suunnitelmasta 9 ainakin osittain. Vain ompelu on jäänyt edelleen haaveen asteelle. Totesin myös, että 10 on ehkä liian paljon aikomuksia, vaikka olisikin kotosalla suurimman osan aikaa! Ensi vuodelle on siis uudet suunnitelmat.

Kaiken kaikkiaan - koronahuolesta huolimatta - vuosi on ollut yksi elämäni parhaista, yksi levollisimmista ja yksi vapaimmista! Yksi positiivisimmista. Jos katsoo maailmantilannetta, tämä tunnelma voi yllättää. Mutta en ole koskaan antanut maailman kuohujen vaikuttaa henkilökohtaiseen elämääni kovin paljon. Minähän en maailmantilannetta muutenkaan voisi muuttaa vaikka kuinka haluaisin. Vanhempani olivat esimerkiksi aikanaan niin viisaita, että he eivät koskaan lietsoneet minuun vaikkapa ydinsodan pelkoa, kun olin lapsi. Se on kuulemma ollut tosi tavallista ikäpolveni lapsilla.

Ehkä sillä tiellä ollaan. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Ja minä olen tässä, hymyilen ja olen onnellinen!

 

Kuuratalvi

Vuoden viimeisiä päiviä eletään. Toivon, että lunta tulee vielä paljon ja pakkanen hellii meitä kuin lapsena! Kuuraa rakastan ja sen vuoksi luonto on ihmeitä täynnä myös talvella.

Juuri tällä hetkellä poden aikamoista huolta koronatartunnoista ja sen vastapainoksi olen totaalisen upoksissa sukututkimuksen loputtomaan maailmaan!

 

Notkumista jouluisissa kotoilutunnelmissa

Pidän hirveästi näistä joulunjälkeisistä päivistä, kun vielä on jouluista, mutta kuitenkin jo jotain muutakin. Uuden vuoden lähestyminen, kotoilu, kelluminen kiireettömyydessä. Kuuntelen vielä hiukan joulumusiikkia ja selailen joululehtiä. Tämä taitaa olla kuudes päivä, kun syömme jouluruokia. (Otimme näet hiukan varaslähtöä ruokien suhteen.) Vähän ne alkavat maistua puulta, mutta roskiin niitä ei heitetä. Kohta taas maistuu pizza ja wingsit...

 

 

Välipäivien eloa

Eilen illalla iski se niin kovin tuttu tunne; tässäkö se nyt oli? Nytkö se jo on ohi? Yleensä se tunne iskee jo aatto-iltana. Meillä jouluinen koti jatkuu vielä viikkoja, sillä en ikinä ole tunnustanut mitään loppiaista. Kuusikin alkaa tehdä kerkkää ja elellä sisäelämää, kunhan sille antaa aikaa.

Vaikka varsinainen joulu on jo takana tältä vuodelta, jouluisuus leijuu tässä vielä. Mutta yhtä asiaa ihmettelen; miten en opi ikinä tekemään jouluruokia sopivasti? Olen yrittänyt kirjoittaa itselleni huomioita seuraavaa vuotta varten ennenkin, mutta niistä on ollut kovin laihasti apua.

Tämän vuoden "huomiota" voisi kuulua näin:

1) Älä tee rosollia, koska sitä ei kukaan syö! Tee sen sijaan uunirosollia, joka on ihanaa.

2) Älä turhaan leivo monia kakkuja, pipareita, torttuja, sillä nekin jäävät lautasille. Pieni määrä pipareita riittää ja joku suolainen torttu, koska sille on menekkiä!

3) Osta sitä savulohta paljon pienempi määrä. Se ei oikein maistu enää neljäntenä päivänä...

4) Erilaisia kylmäsavu- ja graavilohia ei oikeastaan voi olla liikaa.

5) Katso, että kinkussa on nahka! Ja paista se YLIkypsäksi.

6) Niin ihanaa kuin hirvenliha onkin, niin mieti onko joulupöydässä jo muutenkin ruokaa tarpeeksi.

7) Salaateista MUST on sienisalaatti ja perunasalaatti, molemmat itse tehtynä.

8) Laatikoista MUST on lanttulaatikko ja imelletty perunalaatikko. Viisi erilaista laatikkoa hipoo mielipuolisuutta! Jos joku muu on pakko tehdä, niin tee porkkanalaatikko.

9) Patee kannattaa ostaa, mutta yksi riittää aivan hyvin.

10) Julmustia tarvitaan vähintään muutama pullo.

 

Tapani

Joulun taika.

Se on epäilemättä sellainen hämyinen, puhdas, kiireetön, viipyilevä.

Se on osittain haikeutta, muistelua, hymyjä, täysiä massuja.

Se on jonkin loppumista ja herättelyä uuteen kauteen.

Uuteen kevääseen, uuteen kesään.

Se on päätepiste ja odotus.

Harmonia!

 

Joulupäivä

Rauhallinen ja tunnelmallinen joulu!

Lumisadetta, kiristyvää pakkasta, jouluruokia, punaviiniä ja Julmust-juomaa.

Kynttilänvaloa ja kynttelikköjä, hyacintin tuoksua, hassu kuusi.

Jouluelokuvia, joululehtiä, joulukirjoja...

Olen päässyt lapsuuden joulujen tunnelmaan.

Kun lumi kimmeltää, tähtitaivas välkkyy illalla, puut ovat lumiset.

Kun tunnelma on lämmin ja hyvä mieli on vallannut kaiken.

Ihana joulu monien osittain surumielisten joulujen jälkeen!