.

.

7.5.2020

Keittiörempan puolivalmistujaiset


Siitä on nyt osapuilleen neljä kuukautta, kun meidän keittiö osoitti remonttitarvetta oikein todella. Ryhdyin heti suunnittelemaan kaikenlaisia muutoksia, kun kerran remppaan ryhdytään! No täytyy sanoa, että siinä kävi kyllä pahanlainen väärinymmärrys meidän ja remppaajien välillä. Luulimme, että he tekevät kaiken, ja vain erottelevat laskussa mikä kuuluu vakuutusyhtiölle, mikä meille.

Vaan näinpä ei käynytkään. Tajusimme, että vaikka kuinka koetimme karsia suunnitelmasta, emme tule saamaan mitään muuta kuin keittiön palautuksen vesivahinkoa edeltävään aikaan. Nyt keittiö on siis siinä vaiheessa, että kaapistot on asennettu takaisin ja katto on uusittu, seinä maalattu. Mutta kaappien ovet odottelevat jonkun muun puusepän maalausurakkaa. Ja haaveissa siintää ehkä joku päivä sitä muutakin remppaa. Itse aion liisteröidä kaapiston välitilaan vanhoja 30-50-luvun Kotiliesiä tms hauskoja vanhoja lehtiä ja lakata pinnan lopuksi.

Olen ryhtynyt hyllyttämään keittiöön takaisin sitä muissa huoneissa notkuvaa tavaramylläkkää, joka valtasi kotimme tammikuun alussa. Tosin vaihdoin ensitöikseni muoviset hyllynkannattimet metallisiin, joita myydään vaikkapa Biltemassa. Nyt ei tarvitse pelätä hyllyjen romahtamista. Yksi hylly romahti kun pyyhin siitä pölyjä ja huomasin, että 80-luvun alun muovitapit ovat menneen talven lumia. Kannattaa tarkistaa ainakin rakkaiden astioiden hyllytapit, jotta ei tule pahaa jälkeä, kun muovi väsyy.




Pientä inventaariota ja poistoa pitäisi kaappien sisältöön kyllä tehdä, sillä en usko, että tarvitsemme sitä KAIKKEA. Esimerkiksi Texas Pete-kuva ei ole kaupan hyllystä, vaan meidän keittiön hyllystä! Minulla on paha taipumus keräillä kaikenlaisia sooseja ja mausteita niin, että meidän maustevarastomme on isompi kuin keskiverto kerrostalollisen yhteensä. Astioita on myös varkain kertynyt uskomaton määrä. Tämähän on kai tavallista, mutta jossain vaiheessa pitää vain tehdä stoppi.

Mutta toistaiseksi on hyvä, että keittiö on vielä puoliksi autio, sillä ikkunalla tarvitaan tilaa itusten kasvattamiselle. Puutarhahommat näet pakkaavat päälle ihan todenteolla. Pää vilisee suunnitelmia ja kokeilussa on enemmän lajeja kuin koskaan ennen.




25.3.2020

Irokeesista Marimekkoon yhdessä hujauksessa



Eipä sillä, että olisin täyttänyt mitään pyöreänkaltaisia vuosia.
Olen vain sisäisesti nauranut itselleni, miten olen yhtäkkiä huomannut olevani niin keski-ikäinen että! Missä on se vanha punkkari ja vastarannankiiski? No enpä sitä kyllä kaipaa. Näin on hyvä ja tähyän tulevaan uteliaana.

Jaa-a, mistä siis huomasin olevani uudella portaalla? Se on se hetki, kun huomaan kuolaavani yhä uudestaan Marimekon perään, suorastaan jumaloin Lapponia-koruja, ihastelen persoonallisia ja näyttäviä silmälaseja (ja että on ikänäkö-lasit ylipäätään!), kiinnitän huomiota design-lasiin ja tyylikkäisiin aikaa kestäviin sisustuksiin. Kun laatu merkitsee todella paljon! Kun valitsen pussilakanan kriteereillä "mikä kestää aikaa ja näyttää tyylikkäältä vielä kymmenien vuosienkin päästä"...

Kun rakastaa kangasklassikkoja Aini Vaarilta tai Metsovaaralta, katselee Nanson tuotantoa sillä silmällä, että mikä muistuttaa eniten Marimekkoa. Ei ne räikeimmät ja huikeimmat, vaan vähäeleisen elegantit kuosit. Kutakuinkin sellaiset, jotka saivat vielä 10 vuotta sitten haukottelemaan ja ajattelemaan miten ihmiskunta voikaan olla tylsä!




Mutta voihan olla, että poden jotain varhaista viidenkympin kriisiä myös. Olen nimittäin huokaillut viime aikoina kovastikin sille, että miten ihanaa olisi vielä matkustaa sinne tänne, lukea tuhansia kirjoja, tehdä ja harrastaa - mutta elämä on loppumetreillä! Ei ole enää aikaa ja mahdollisuutta. Tiedän, kuulostaa perin pessimistiseltä! Kuulostaa sellaiselta, mitä en tunne omaksi itsekseni ollenkaan. Edellisistä ikäkriiseistä on selvinnyt vain ajan kanssa, joten ehkä tämäkin menee ohi kun vain koettaa lunkisti odotella ja huijata itsensä positiivisiin mietteisiin. Onneksi on kevät!



15.3.2020

Kakkufanin kriisin päivät



Olen ollut kakkufani jo ehkä 15 vuotta, kenties enemmänkin. Ryhdyin kerran pitämään jopa arvosteluvihkoa eri kahviloista. Merkitsin siihen kahvilan sijainnin, yleisilmeen, viihtyisyyden, valikoiman, hintatason ja erikoisuudet. Tarkoituksena oli käydä läpi kaikki lempikaupunkien kahvilat. Oikeastaan se jäi ihan kesken ajanpuutteen vuoksi, tarkoituksena jatkaa kun on taas aikaa. Nyt vain on sellainen tilanne, että olen jättänyt viljat pois ruokavaliostani. Sairastuin puoli vuotta sitten mystiseen sairauteen, joka oireilee eriasteisena ripulina joka ikinen päivä.

Kävin yksityisellä specialistilla, maksoin itseni kipeäksi, eikä mitään oikein selvinnyt. Seuraavaksi sain terveyskeskukseen lääkärin soittoajan noin kahden viikon päähän tästä hetkestä. Siihen saakka koetan pärjätä jollain lailla. Aluksi jätin pois laktoosin. Sitten gluteenin. Nyt viimeksi kaikki viljat. Tämä viimeinen porras vasta on vaikuttanut niin, että vessaan ei tarvitse rynnätä joka ruokailun jälkeen. Mutta vatsa ei silti toimi normaalisti, vaikkakin hiukan paremmin.

Olen visioinut mahdollista vehnäallergiaa, vilja-allergiaa, ärtyneen suolen oireyhtymää ja paksusuolen tulehdusta. Voihan se jotain muutakin olla. Lähinnä olen tehnyt henkistä eroa kaikkeen ihanaan; pizzat, kakut, pannarit, lätyt, leivät... Toisaalta en ole ehkä ikinä syönyt näin terveellisesti kuin viime aikoina. Joka päivä itse tehtyä salaattia ja kalaa. Banaania. Jogurttia tai piimää. Venäläisiä kurkkuja. Ei valittamista! Kunhan saisi tilanteen vielä hiukan paremmaksi, jotta uskallan lähteä kotoa ilman paniikkia. Vessapassi voisi auttaa. Kaikki työpaikan retket yms kekkerit pitää skipata. Optimistisella mielellä tässä nyt kuitenkin enimmäkseen ollaan. Voihan kahvilassa Macaronejakin syödä. Ja pizzan voi kotona tehdä uunipellille ilman pohjaa. Kyllä tämä tästä!



27.2.2020

Melkein kipeenä



Aamulla herätys ennen viittä. Luen vähän Heli Laaksosen runoja ja siemaisen pienen kupin kahvia, ennen kuin lähden pimeyteen. Tähtitaivas! Pakko seisahtua portaille tirkistelemään tuttuja kuvioita. On jotenkin niin lohdullista, kun samoja tähtiä on ihastellut ja ihmetellyt jo lapsena. Keksinyt itse nimiä kuvioille, joita ei muuten tunnista. Lempparini on edelleen "Poliisimestarin napit" - suoraan muumikirjojen Hemulin takista tempaistuna. Naurattaa aina vähän kun bongaan sen kuvion.



Yöllä oli vähän kylmä, matkalla oli kylmä ja töissä oli kylmä. Yskää, aivastuksia ja pää kuin Haminan kaupunki. Väinönputken siemeniä ja buranaa. Ja nyt illalla vasta muistin, että kellarissa on monta pulloa itse tehtyjä herukkamehuja juuri tällaisia tilanteita varten! Ehkä ei pitäisi enää tehdä 10 tunnin työpäiviä?

Keittiön kuivauspuhallin hurisee yötä päivää jo kolmatta viikkoa. Tiistaina piti tarkastajan tulla mittaamaan kosteutta rakenteista. Vaan ketään ei näkynyt; viettää varmaan hiihtolomaa ja tulee kunhan kerkee. Vaikkakin erityisherkän pinnaa vähän alkaa jo kiristää se ääni tämän iänikuisen tinnituksen päälle. Ja se, ettei kotona voi oikein tehdä mitään. Keittiö kun on hyökyaallon lailla levinnyt ympäri kämppää. Vaikka luulinkin urheasti tepastelevani kesään asti retkimoodilla, niin kyllä tämä kuulkaa alkaa aika pian tympiä!

Vaan tuo armas aurinko saa mielen piristymään. En suoraan sanottuna ole koskaan voinut käsittää miksi ihmiset masentuu keväällä. Minä kun olen sellainen pöljä, että odotan kevättä kuin toista joulua, suorastaan riehaannun kun tajuan miten pian on toukokuu ja sitten kesä! Miten monta kertaa olen jo mielessäni kylvänyt kaikki uudet hassut netistä tilatut siemenet, tehnyt sadonkorjuun ja purkittanut kellarin entistä täydemmäksi. Jeah, kesä!!



10.2.2020

Elämästä nauttimisen taito



Olen innostunut kaikenlaisista elämänoppaista ja ohjekirjoista aina Marie Kondon vaaleanpunaisesta monenlaisiin Mindfulness-oppaisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tälle on ollut tilausta jotenkin näin nelikymppisen elämässä. No, parikymppisenä tämäntapaisia kirjoja ei edes ollut ja jos olisi ollut, niin en olisi niitä raaskinut ostaa. Vaikka toisaalta kohti keski-ikää kasvaessa on sisäinen tyyneys ja oman itsensä balanssin löytyminen ollut yhä lähempänä, niin että oppaita tarvitaan vähemmän kuin nuorempana. Mutta koska luonteeni on sen verran "sininen" (käyttäytymiskirjan "Idiootit ympärilläni" mukaan), - se siis tarkoittaa aikamoista nillittäjää, pilkunviilaajaa, nysvääjää ja ylipäänsä tarkkaa ihmistä - niin rakastan listojen tekemistä ja analyysejä milloin mistäkin. Yhtä paljon kuin mielikuvittelua ja haaveitakin. Siinä kai syy kiinnostukseen edellämainittuja kirjoja kohtaan.

Mutta se mihin tällä kaikella mielestäni pyritään, on elämästä nauttiminen. Parempaan pyrkiminen. Kasvaminen. Kehittyminen. Ja nimenomaan juuri nyt, eikä sitku. Unohda mutkut ja muut tekosyyt. Uskon siihen, että AINA positiivinen asenne parantaa tilannetta. On surullista nähdä pessimististä elämänasennetta. Ja on ihanaa kun oppii olemaan letkeämmin ja nauttimaan ihan vaan pienistä jutuista ympärillään. Joskus kuvaan muurahaista tai puolukankukkaa ja nautin niistä ihan niin kuin suurista linjoistakin. Ruskasta, hiirenkorvista, hiljaisesta lumisateesta, tähtitaivaasta, revontulista, tuulessa huojuvasta viljapellosta, pitkospuista suolla. Tärkeää on oppia näkemään myös pienet asiat ja nähdä se kauneus, joka niihinkin sisältyy.

Tykkään myös sekoittaa luxusta arkeen. Rippilahjaksi saatu hopelusikka päivittäisen teekupin ohessa. Harvinainen parfyymi kyynärtaipeeseen suhautettuna. Juuri se oikeanlainen sateenvarjo tai käsilaukku. (Elin 15 vuotta ilman sateenvarjoa, kun se oikea oli vielä löytymättä. Nyt niitä on jo muutama.) Pientä pilkettä pitää siis olla. Ei överiä bling blingiä -  tai jokaisellahan on se oma rajansa mikä on överi. Pääasia on, että elät juuri sinun mieleistäsi kaunista elämää niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Raha ei ole se pääasia tässä, sillä olen koko aikuisikäni notkunut kirppareilla, dyykannut roskiin menevää tai siellä jo olevaa, pelastellut sitä sun tätä sieltä sun täältä. Eli olen unohtanut tekosyyn "köyhyys"!






Yllä oleva kuva on Turun Luostarinmäen museosta. Siinä on mielestäni juuri se oikea levollinen ja kotoisan nautinnollinen tunnelma. Aurinko, harmonia, erityisen kauneuden pilkahdus yksityiskohdissa, levollisuus. Istahdanpa tuohon kiikkustuoliin ja vaivun mielikuvituksen pilvitarhoihin...




5.2.2020

Runebergi joulun viepi?




Meillä ei olla niin turhantarkkoja siitä, miten kauan joulu lepää kodissa. Tai siitä ollaan kyllä tarkkoja, ettei loppiaisena lopeteta vielä mitään.




Tilanne on nyt siis se, että joulukuusi kököttää edelleen olohuoneessa sohvan jatkeena. Tosin kaikki koristeet on siitä riisuttu pois siinä vaiheessa, kun kuusi alkoi kasvattaa kerkkiä. Koristeita ei paljon ollutkaan; ainoastaan punaisia lasisydämiä, tuohesta leikattuja sydämiä ja lopuksi keraamisia lumitähtiä. Valot siinä kyllä vielä roikkuu. Siis todellakin roikkuu, sillä kiepautimme kuusen rungon ympärille sellaisen modernin valosarjan, jonka lamput muistuttavat 1800-luvun hehkulamppuja. Niitä on vähän ja ne roikkuu alaspäin ja näyttää juuri sopivan omalaatuiselta! Ihan meidän näköinen siis.

Nyt kun keittiöremppa on repinyt kodin mullin mallin, jäi joulu siinä tavaroiden levittelykiireessä ihan jalkoihin, sananmukaisesti. Joululiinat ja vähäiset koristeet, kynttilät ja kalenterit on jossain siellä alimmaisena, juuri niin kauan kuin voin purkaa keittiön sisällön takaisin paikalleen, eli suunnilleen juhannukseen saakka. Emme tiedä vieläkään kosteusvaurion laajuutta, joten kaikki aikamääreet on arvioita, mutta realistisesti arvelen juhannusta. Ainut jouluun liittyvä, jonka nyt voisi heittää ovesta hellästi kohti alapihaa, on tuo hupaisa kuusiparka. Vaan ehkä sitä vielä voi pikkuisen katsella.

Muutaman kerkän taitoin eilen mukaani töihin ja keitin niistä teetä. Ei se kyllä kovin hyvää ollut, niin että en suosittele. Kuusenkerkkäsiirappi toukokuisella kuistin ikkunalla tekeytyneenä on päinvastoin oivallista. Mutta teepä tähän nyt toukokuu! Ei ole tarpeeksi lämpöä ikkunalla, vaikka terminen talvi piileskelee ties missä. Olisi hauska tietää koska viimeksi on ollut vastaava säätilanne näillä korkeuksilla. Olisiko 1800-luvulla, vai 1600-luvulla, vai kivikaudella...?

Runebergia on juhlittu jo monen tortun voimalla, mutta joulua se ei kyllä meiltä vie, ainakaan tänä vuonna.




26.1.2020

Haaveiden majassa


Mieli risteilee kaikenlaisten haaveiden parissa. Että olisipa 1700-luvun talo, jossa ei olisi koskaan rempattu liikaa. Ei yhtään muovirakennetta. Ei saunaa tai suihkutiloja sisällä, vaan ulkorakennuksessa. Ei keskuslämmitystä, vaan puilla lämpiävät takat ja kakluunit. Ehkä jopa kantovesi ja kaivo pihassa. Kaikenlaista sitä juontuu mieleen, kun joutuu vesivahingon uhriksi.





Vaikka päätökset tulivatkin nopeasti ja mukisematta, en arvannut, että varsinaista työtä pitää odotella viikkoja. Tällä hetkellä tilanne on se, että vuotanut patteri on irrotettu ja putkisto tulpattu siltä kohdalta. Ensi viikon lopulla tulee asbestipurku komeron lattiaan. Luojan kiitos se on vain alle kolmen neliön tila, jonka voi helposti eristää muusta asunnosta.

Olen jo varautunut siihen, että joskus juhannuksen jälkeen kentis saamme uuden keittiön. On aika mahtava tunne, kun voi alkaa suunnitella jotakin niin isoa ensimmäistä kertaa elämässään! Mutta silti olen jo monta kertaa vesi kielellä unelmoinut siitä, että voi kun voisi vain mennä keittiöön ja tehdä jotakin ruokaa! Tällä hetkellä keittiö on vielä osittain käytössä (tiskipöytä, uunit, liesi, jääkaappi ja mikro - mutta irtaimisto on kaikki hukassa!), mutta muutaman päivän päästä ei ole sitäkään.

Mahtaako sitä jaksaa monta kuukautta pelkkää einesruokaa...? Tällainen puoliremontti on siinä suhteessa vähän raastava, että pitää heittäytyä kovin luovaksi ja tinkiä monesta asiasta. Jos remppa olisi kokonaisvaltaisempi, niin ettei talossa voisi asua (no ei sekään kyllä kivaa olisi) niin vakuutusyhtiö hoitaisi meille jonkun sijaisasunnon siksi aikaa kun remppa kestää. Tässä sitä huomaa miten helppoon sitä on tottunut.




12.1.2020

Keittiöremppa alkaa



(Kuvan keittiö on eräästä autiotalosta, ei meiltä.)


Mutta kohta meilläkin taitaa näyttää kutakuinkin tältä.
Joulunpyhien vesivahinko on nyt johtanut toimenpiteisiin. Ensi viikolla tulee purkumiehet ja katto saa kyytiä. Myös keittiön kaapistot ja kenties osa seinistä ja voi olla, että lattiakin.
Mielenkiintoinen aika on siis edessä!

Olen 12 vuotta haaveillut ja toivonut uutta keittiötä.
On olemassa sellainen viisaus, että varo mitä toivot, voit saada sen.
Tajuan sen pointin nykyään; toive voi täyttyä sellaisella hinnalla, johon et ole valmis!
Noh, kuitenkin olen tässä ihan hyvillä mielin.
Kohti uutta keittiötä, jeeee!



9.1.2020

Blogisynttärit 10v


Ensimmäisen blogini "Kesakko" aloitin tasan 10 vuotta sitten!
Aika hurjaa miten aika on kulunut. En ole katunut päivääkään, päin vastoin.
Tämä on antanut paljon ja on ihanteellisen sosiaalista introvertillekin.
Kiitos kun luette näitä. Toivottavasti jatkoa seuraa vielä pitkän aikaa!
(Kesakon linkki löytyy blogin oikeasta sivupalkista.)









6.1.2020

Viis hirttä poikki






Uuden vuoden aloittaminen on aina vähän kuin ovi olisi auki. Ja mitä nuorempi on, sitä useampi ovi tuntuu olevan auki. Tähän vaikuttaa kyllä myös mielen nuoruus, se miten rohkea ja avoin on uusille asioille. Itse tunnen itseni mielenkiintoiseksi sekoitukseksi vanhakantaista ja avaraa hyvinkin moderneille ajatuksille. Joten taidan pyöriä pyöröovessa?

Olen aloittanut vuoteni yhtä aikaa työhön orientoituessa ja lomasta nauttiessa. Tämä meneillään oleva pitkä viikonloppu on kulunut samantapaisesti kuin joulunpyhät, välipäivät ja uusi vuosikin. Jokaiseen päivään mahtuu käynti jossakin ulkona. Useimmiten laavulla metsissä, paistamassa milloin makkaraa, milloin loimuttaessa lohta. Jokaiseen iltaan kuuluu sohvaan pesiytyminen glögiä tai teetä siemaillen, jotain hyvää syöden ja elokuvaa katsellen.

Vuosi sitten joulupukki toi meille sekä Suomi Filmin että Suomen Filmiteollisuus Oy:n täydelliset leffaboxit, joiden katselu on edelleen vaiheessa. Koska me molemmat pidämme valtavasti vanhoista "suomifilmeistä", niin tämä on yhtä hauskuutta piiiiitkä pitkän aikaa!

P.S. Vanha määritelmä ovelle on "viis hirttä poikki", sillä sen verran vanhoissa paksuhirsisissä tuvissa piti hirsiä pistää poikki, jotta saatiin ovelle tila. Ovethan olivat monesti vähän pieniä, etenkin aittoihin piti oikein kumartua, mutta tuvan ovi oli kyllä iso. Pitihän sitä kautta mahtua kulkemaan ja kuljettamaan kaikenlaista, jota iltapuhteina tuvassa värkättiin. Savutuvissa ovi saattoi kyllä olla pienempi, jotta lämpö ei karkaa niin helposti. Meilläpäin sanottiin, jos haluttiin ajaa joku ulos: "tuos on viis hirttä poikki!"




1.1.2020

Uusi vuosi!





Vuosi on upouusi.
Kestää tottua uuteen lukuun 2020.
Soljuvastihan tuo kynäillessä sujuu,
vaikkakin hankala muistaa.

Saas nähdä mitä vuosi tuo tullessaan.
Vielä ei ainakaan talviselta vaikuta,
lumet on lähteneet,
kuten pakkanenkin.

Kuvassa vanha Virolainen uudenvuodenkortti.

31.12.2019

Tulevan vuoden odotuksissa





VUODEN 2020
NÄKYMÄT

Alkupuoleksi vuotta on näkyvissä tiivistä työntekoa. Ja koska pätkätyöläisen työt aina katkaistaan joksikin aikaa ennen uutta pestiä, tulee katko mahtavasti nyt heinäkuulle. Kotinäkymissä on ehkä remppaa ja puutarhan uudistamista varmasti. Tein jo kaavion ja yksityiskohtaiset suunnitelmat hyötypuutarhasta ensi kesän varalle.

ODOTUKSET

Odotan vuodelta sopivassa määrin puuhakkuutta ja rentoa oloa, lomaa ja työntouhua. Odotan fyysistä pienenemistä ja henkistä kasvua. Odottaisin myös, että mindfulness löytyy jälleen ja sen myötä samat ihanat fiilikset vaikkapa luonnon suhteen, kuin kuluneenakin vuonna.

TOIVEET

Toivon, että saan pari pitkäaikaista projektia päätökseen! Toinen liittyy kotiin ja toinen lapsuudenkotiin. Toivon, että saan pysyä terveenä ja läheiseni myös. Toivon, kunnollista kylmää ja lumista talvea, sekä sen vastapainoksi tosi lämmintä kesää. Toivon myös muutamia ihania matkoja, lähelle tai kauas, mutta jonnekin.

LUPAUKSET

Lupauksia olen yleensä vuodenvaihteessa koettanut hieman vältellä, sillä olen huomannut, että alkuinnostuksen jälkeen ne lässähtävät ja unohtuvat. Mutta nyt koetan varovaisesti tehdä joitakin lupauksiakin. Lupaan vähentää somenotkumista, mutta sen sijaan olla taas aktiivinen blogimaailmassa. Tämä on niin kivaa ja visuaalisesti palkitsevaa hyörimistä, jossa ei ole liikaa nykyajan kommervenkkejä! Lupaan olla lepoverisempi monessa asiassa, stressata vähemmän ja harjoittaa mielen voimia hyvällä tavalla. Katsotaan vuoden päästä miten olen onnistunut!

Kaunista tulevaa vuotta jokaiselle!