Kellumista kermavaahdossa

 

Joku saattaa muistaa Juliet Jonesin sydämen biisin, jossa kellutaan kermavaahdossa. (Se on siis ’Helppo elämä’.) No, melkein semmoinen olo on nyt, kun vietin monta päivää lapsuudenmaisemissa! Siitä taitaa olla peräti 10 vuotta, kun viimeksi olin siellä näin kauan. 

Vaikkakin tämä oli hyvin värikäs käynti ja tunneskaala vaihteli itkusta hersyvään nauruun. Itkin menneiden rakkaiden ikävää ja sitä, miten kaipaan välillä 80-luvulle edes pieneksi hetkeksi. On myös surua, vaikeutta, harmistusta ja sitä, että nyt kertyy liian paljon asioita päällekkäin.

Mutta tein myös ihania viilentäviä yökävelyitä, päästin luovuuteni valloilleen ja nautin maisemista ja kesästä! Saksin puutarhassa keskellä yötä, koska päivällä on liian kuuma. Istuin riippukeinussa yöllä ja aamulla katsellen puutarhaa ja miettien eri vuosikymmeniä. Se oli muuten myös isän lempipaikka meidän pihassa.

Mutta ihan parasta kaikesta oli se, kun sain viettää monta päivää rakkaan ystävän kanssa! Me ei oikeastaan koskaan olla vietetty päiväkausia täysin kaksin, ja hänen lapsuudenkodissaankin olen ollut viimeksi kymmeniä vuosia sitten hänen kanssaan ja nyt tuntui kuin olisimme tehneet pienen aikamatkan. Se tuntui niin ihanalta, että oli hyvin haikea lähteä pois lakeuksilta. Käkätimme, höpisimme, ihmettelimme, pohdimme, spekuloimme, suunnittelimme ja puuhailimme paljon myös. Kävimme joka päivä syömässä eri paikoissa. Tästä jäi äärettömän hyvä mieli, vaikka myös itkimme yhdessä ja vuorotellen. Lopputulema on ehdottomasti vaaleanpunainen ja siksi kellun nyt kermavaahdossa!