Hmm. Jälleen iso pino kirjoja kainalossa, kun lähdetään täältä Myllykoskelta pois. Kymikantri on tapahtuma, mutta Reunan kirjakauppa ja kaupan takapihalla oleva kirjahalli on niitä, joihin minä liimaudun. Ostin ’Wivi ja Hanna’-kirjan, mutta muut on ilmaiseksi hallista haalittuja. Vakoilen jokaisesta kirjasta kahdeksannelta sivulta kolmannen lauseen…
”And Finland has the world’s highest suicide rate besides.”
”Se oli ainoa mahdollisuus, avoimesta ovesta näkyi vihamielisten hiukkasten pilvi joka tuli virraten portaikosta yläkertaan.”
”Ajettiin niin lujaa, että saatiin sakkoo Montreux’ssa.”
”Omaan nuoruuteeni kuuluivat ehdottomasti Anna ja Emilia.”
”Professori ei ainoastaan opettanut.”
”Kimeä, uliseva koiranhaukunta särki puiston äänettömyyden niin että neiti Pelkonen pelosta jähmettyen epäili sen kuuluvan kautta koko kaupungin.”
”Hän näytti olevan vähän alle kuudenkymmenen, ja vaikka hän ei ollut erityisen komea, hänessä oli sitä ikääntyvien miesten viehätysvoimaa, joka saa alkunsa pikemminkin itseluottamuksesta kuin ulkonäöstä.”
”Jokainen hyvä kirja auttaa tarkastelemaan maailmaa ja ihmisyyttä hieman uudesta näkökulmasta.”
”Päiviin liittyvät sananparret ja uskomukset on tässä työssä osin selitetty vanhojen, nykypäivän kaupunkiympäristössä harvemmin vastaan tulevien sanojen osalta.”
”Naisen vaatetus oli sekin valittu luomaan vaikutelma epäsovinnaisesta yksilöstä, jota ikävuodet eivät kesyttäneet ja latistaneet.”
”Oi”, hän hihkaisee, ”uunituoreita sämpylöitä.”
”Se mitä himoitsemme muovaa meidät.”
”Lähellä jokea Katri aivan kuin upposi rinteeseen.”
”Varmasti se oli jo silloin suunnitellut kirjoitusten julkaisemista ja siksi kai se minultakin oli niitä kirjeitä aluksi havitellut.”
”Yhdessä rekoista on mustekala, toisessa sinisen ja punaisen kirjava Vauhtihirviö, kaksi muuta kuljettaa maailmanpyörää ja loput hinaavat pelikojuja ja tuovat karusellihevoset, mikä onkin kaikkein tärkeintä.”
Bändeistä voisin mainita Huojuvan ladon, joka esiintyi lauantai-iltana kirjahallissa. He esitti mm ihanan Suomen hevosen, joka on tuttu Folkswagenin ajoilta. Folkswagen on yks mun lempparibändejä ja niiden biisit soi välillä päässä päiväkausia.
















2 kommenttia:
Kirjahallissa en ole tälle kesälle vielä käynyt, pelottaa jo etukäteen se määrä kiinnostavia kirjoja mitä hamuan mukaani..
No minkin reteesti päätin, että NYT mä en ota paljon kirjoja! Sit kahmin 9 syliini ja menin vielä toisenkin kerran täydentämään saalista. 🤦♀️ Ja mies otti kirjoja myös, mut ei ihan niin paljon.
Lähetä kommentti