Pidän tilpehööristä!
Se varmaan johtuu siitä, että pidän visuaalisesti herkullisista asioista. Vanhat esineet, ah! Kun katselen koteja televisiosta, lehdistä, netistä tai livenä, pidän nykyään muutamaa asiaa tärkeänä. Ensinnäkin tekstiilit! Verhot, matot, liinat, tyynyt, shaalit, seinävaatteet ja kaikki se muu, joka oli välttämätöntä isoäitiemme aikaan kylmissä asunnoissa. Nykyään niitä ei tarvita, paitsi sisäisesti, tunnelman takia. Pahin kirosana asunnolle, jonka olen ikinä keksinyt, on "veroviraston aula"! Tarkoitan sillä kylmää tunnelmaa, kaikuvaa tilaa, loisteputkia, terästä, lasia, betonia... Kuka nyt sellaisessa haluaa asua? No, moni haluaa, tuumin ihmeissäni yllättävän usein. Olkoon niin.
Tekstiilien lisäksi kiinnitän huomioni nykyään myös viherkasveihin. Olkoon se vaikka just kaupasta ostettu basilikapurkki keittiön designtasolla. No, se on kyllä aika hupaisa visio suoraan sanoen, mutta menettelee, jos ei mitään muuta ole. Mutta sitä en ymmärrä, miksi myytävien asuntojen kuvissa zoomataan johonkin basilikantynkään? Tai vision takia tietysti, mutta miksi tuhlata kuvatilaa täysin teennäiseen ja epäolennaiseen? Onko se kiintokalusteeseen verrattava asia... Hups, nyt suistuttiin vähän sivuraiteelle. Kasveissa minua kiehtoo erityisesti erikoiset ja harvinaiset kasvit, kuten vaikkapa siemenestä kylvetyt hassut vihreät pilkahdukset vanhoissa ruukuissa. Tai kunnon vanhan ajan kasvit tuuheina pensaina. Tällä hetkellä olen ylpeä isosta joulutähdestäni, joka viihtyy meillä jo kai kolmatta tai neljättä vuotta.
Tekstiilien ja kasvien lisäksi kaipaan eloa. Koti ei mielellään saa olla täyteen tungettu ja tavaralla tukittu, niinkuin meillä, mutta pitää siellä elämän jälkiä olla. Puoliksi luettu Hesari sohvannurkassa. Tyhjentämätön teesihti sivupöydällä. Pari seitkytluvun Aku Ankkaa vessan hyllyssä. Kameran akku latautumassa DVD-soittimen vieressä. Jotakin semmoista, joka osoittaa, että koti on inhimillinen ja asuttu. Tilpehööri kuuluu tähän kategoriaan. Pursuileva korurasia, jossa jo kolmen sukupolven koruja. Kakskytseitsemän huulipunaa mummolta perityssä peltirasiassa. Saippuapakkaus jota ei ole maltettu heittää pois, kun se on niin nätsy.
Kukaan ei puhu enää konmarituksesta. Vai olenko minä vain kääntänyt selkäni niille viiltäville netissä kiertäville kommenteille, joissa ylpeillään että "heitin moolokkiin kaikki isoisoäidin pitsit ja ameriikantädin kirjeet, kun ne ei oikein pirskahtele." Tai "maalasin 1700-luvun talonpoikaiskaapit valkoiseksi, kun se tuo niin kivasti valoa"! Se on melkein kuolemaakin pahempaa ja hirvittävintä muodin mukana menemistä, jota voin kuvitella missään sukupolvessa aina kivikaudesta lähtien. Eikä sitä tosiaankaan paranna sisustusohjelmien asiantuntijalausunnot siitä, miten "tämän kodin sisustus pitäisi kyllä päivittää tähän hetkeen." Siis miten niin? Kaikessa muussa puhutaan jo ekologisuudesta, mutta sisustuksessa on edelleen hienointa mitä enemmän heittää roskiin ja hankkii päivitettyä tavaraa vanhan tilalle.
6 kommenttia:
Hei, sinullapa on tyylikäs ja mielenkiintoinen blogi.
Kaunista syksyä!
Sara; Voi ihana kuulla! Piristit päivääni! <3 Kiitos, samoin kaunista syksyä sinullekin!
Minulta löytyy äidin nappilaatikko Siinä on nappeja vuosikymmenien takaa. Kyllä ovat kauniita! Vanhat esineet ovat täynnä elämää!
Kymmenen vuotta sitten mietittiin vanhan kesämökin hirsiseinien maalaamista. Nyt olemme onnellisia, että jätettiin puunvärisiksi ja kevennettiin sisätiloja vaalealla sisustuksella ja paremmalla valaistuksella. Kaupungissa ”oranssit” mäntypaneelikatot maalattiin valkoiseksi joskus silloin, ja siihen kyllä olen tyytyväinen, kun olivat raskaat ja ahdistavat.
Hiphei ja hurraa! Ihanan reipas sisustuspostaus ♡ Skandinaavinen sisustustyyli (pelkistetty ja vaalea) on minusta tyylikäs ja kaunis, mutta ei sitä tänne meidän kotiin saa loihdittua, kun on mm. tätä tilpehööriä :) ja huonekaluista osa on vuosikymmeniä vanhoja. Konmarituksesta en ole minäkään kuullut toviin. Tosin vaatekaappini pitäisi konmarittaa.
Joululainen; Sinä puit tuon tarkalleen oikeiksi sanoiksi! ”Vanhat esineet ovat täynnä elämää”! Niin se juuri on. Minä olen niitä, joille menneisyys on enemmän kuin nykyisyys. En tarkoita ihmisten kehitystä tai nykyään eläviä, vaan sitä kaikkea fyysistä kauneutta, joka oli joskus. Kun lyhtypylväätkin olivat huikaisevan kauniita. Jokainen työkalu oli kaunis. Ihmiset pukeutuivat tyylikkäästi. Autot olivat kauniita, puhumattakaan rakennuksista! En mitenkään ole remontteja vastaan, maalaaminen on aika ajoin paikallaan. Mutta satavuotisten asioiden maalaaminen muodin mukana on minusta hulluutta tai tyhmyyttä.
Tarja; 😄 Kiitos kiitos! Minäkin pidän kyllä monista moderneista vaaleista kodeista, joita televisiossa näkyy, kunhan niissä ei ole valloillaan se muutamia vuosia sitten riivannut ”valkoinen helvetti”. Mutta vanhoja taloja ja vanhoja huonekaluja oikein rakastan! Konmaritusta minäkin omalla tavallani tein vaatekaappeihin ja hyvä niin, mutta käsittämättömimmillään äidit kyselivat somessa montako vaatekertaa riittää taaperolle ja joku sanoi että kaksi tai kolme. Tai että marituksen huumassa heitetään aivan kaikki pois ja sitten kadutaan, kun tuli se vasarakin heitettyä pois… 🙄 Tai että luovutaan sängystä, kaapeista, asunnoista… kantapään kautta siis vissiin. 😂
Lähetä kommentti