.

.

11.3.2023

Spa, leffa ja keväinen raukeus

 

Naistenpäivän vietin kaupungissa ihanissa tunnelmissa! Kävin Day Spa Studio Feel It:ssä Destress-hemmottelussa. Siellä en ollutkaan käynyt aikaisemmin, mutta taidan kyllä mennä uudelleen, koska paikka oli oikein mukava. Odotustila oli kaunis ja levollinen; nojatuoleja, koruja, peilejä, vaaleita värejä ja jopa villasukkia myynnissä! Minut saatettiin hetken kuluttua pieneen huurrelasioviseen loungetilaan, jossa sain riisuutua siltä osin kuin tarvitsee (Destress-hieronta koskee hartioita, yläselkää, niskaa, päätä ja kasvoja) ja sitten tassuttelin hoitohuoneeseen, joka oli mustasävyinen, lämmin, hyvältä tuoksuva ja tietysti sellainen levollinen spa-musiikki soi tilassa hiljaa (puron solinaa ja sen sellaista). Valaistuksena oli vain pieni valoketju, joten paikka oli kaikin puolin rauhoittava ja mukava. Yksi vika näissä vain on; aika loppuu aina niin pian! Voisin kai lojua tuollaisessa Spassa vaikka kuusi tuntia!! Hoidon jälkeen sain kaikessa rauhassa pukeutua ja odotustilan pöydälle tuotiin lasi vettä ja karkki ”olet ihana”-lautasella.


Spa-käynnin jälkeen lähdin elokuviin. Pidän päivänäytöksistä, pidän elokuvakeskus Niagarasta ja pidän elokuvista! Teatteri on pieni ja intiimi ja rauhallinen. Tällä kertaa katsottavaksi valikoitui The Fabelmans! Elokuva kertoo Steven Spielbergin lapsuus- ja nuoruusvuosista U.S.A.n eri kaupungeissa. Elokuva kestää 2,5h, mutta minut se ainakin tempaisi mukaansa heti alussa ja piti otteessaan ihan loppuun saakka. Siinä eletään 1950-lukua ja kuvauksen alla on koko ihana perhe. Tarina ei silti ole pelkästään päivänpaisteinen ja se tuokin oman suolansa ja kiinnostuksensa elokuvaan yllättäen. Suosittelen lämpimästi!


Elokuvan jälkeen menin vielä syömään jälkikasvun kanssa, mutta siitä teen arvostelun myöhemmin. Olen muutenkin rampannut ravintoloissa tiuhemmin kuin moneen aikaan, koska kohdalle on sattunut melko huokeita paikkoja. Pohdiskelin muuten naistenpäivän viettoa erään henkilön kanssa ja hän veikkasi, että kyseessä olisi päivä äitienpäivän vastapainoksi niille naisille, joilla ei ole lasta. Hmm. Äidit siis juhlivat kaksi kertaa vuodessa (myös naistenpäivänä), lapsettomat kerran, isät isänpäivänä ja lapsettomat miehet eivät lainkaan… niinkös se menee?


Muuten olen nauttinut suuresti keväisten päivien kimalluksesta! Käynyt avannossa, vaihtanut liinan (kuten näkyy) ja järjestellyt kotia (niiden poistojen rahtaaminen vähitellen eri paikkoihin on kieltämättä vähän hidasta ja rasittavaa), suunnitellut jo kovasti kukkamultien vaihtoa ja vain loikoillut sohvalla, lukenut vuorotellen Kafkaa ja Himoshoppaajaa (mikä combo!!). Olkapää on parempi, mutta ei silti terve. Hyvä syy olla tarttumatta imuriin, heh. Imurointi on kaikista kotitöistä se pahin inhokki, mutta pakkohan sitäkin on joskus tehdä! Maaliskuu on täynnä toivoa ja silloin minä alan herätä talviunesta kuin joku maanalainen sipuli. Valkohäntäpeurat ja kotirusakko vierailevat syömässä meidän pihassa joka yö. Että eipä täällä hiljaista ole, vaikka siltä vaikuttaa. Maan alla tapahtuu!


9 kommenttia:

Ulrika50v.blogspot.com kirjoitti...

Kivaa naistenpäivää vietit 👏👏

Thilda kirjoitti...

Ulrika50v.; Joo, oli kyllä aivan huippu!! 🥰

Arkisin | jenni kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arkisin | jenni kirjoitti...

Oi että mikä ihana päivä 🤍 Täytyy itsellekin varata aika jossain vaiheessa hierojalle, kunhan vaan löytyy tarpeeksi kovaotteinen :D

Thilda kirjoitti...

Jenni; Suosittelen kyllä! 😃 Tosin nämä Spa-hierojat on enemmän semmosia hemmottelijoita, kuin oikein ammattihierojia, joilla on näpit rautaa. 😄

Rinotinto kirjoitti...

Eikö naistenpäivänä huomio pitäisi kohdentaa lähinnä tasa-arvon toteutumiseen, jonka ilmeisesti olemme saavuttamassa tätä vauhtia 300 v päästä.

Thilda kirjoitti...

Rinotinto; No sitäpä juuri. Eikö tasa-arvo ole tasan kaikille? Vai pitääkö naisten saada jotain pluspisteitä menetetyistä vuosisadoista?

Anonyymi kirjoitti...

Kansainvälistä miestenpäivää vietetään 19. marraskuuta. :)
https://www.mielenterveysseurat.fi/etela-karjala/2021/11/18/hyvaa-miestenpaivaa-kaikille/
Terveisin Joululainen

Thilda kirjoitti...

Joululainen; Wau, niinkö? Kuinka ihmeessä tuo on mennyt multa ohi… hyvä siis niin, että kaikille on oma päivä! 😊