.

.

4.3.2023

Runon lapset


Olet ehkä käynyt Tampereella Runo-kahvilassa? Kotoisa, persoonallinen ja suosittu kahvila on myös eräs minun suosikeistani. Tosin nyt koronan myötä olen käynyt Tampereen kahviloissa äärimmäisen vähän. Oikeastaan vain, jos olen koettanut tappaa aikaa kahden menon välissä. Siksi ne on olleet yleensä Hämeenkadun tai kauppakeskuksien kahviloita. Ja nyt kun katson näitä kuvia, tajuan miten onkaan ikävä vanhaan kunnon Runoon!


Runossa voi istua yksin tai ystävän kanssa. Siellä voi uppoutua lukemaan, kirjoittamaan tai salaisuuksien vaihtoon. Pidän runon sisustuksesta ja sen myötä tulevasta lämpimästä tunnelmasta. Ja etenkin yläorrella on mukava oleilla teekupposen ja kakun kera.


Olet ehkä yläkertaan mennessäsi huomannut seinällä vanhan valokuvan kahdesta lapsesta? En tiedä mistä kuva on sinne päätynyt, mutta minulla on kuva samoista lapsista ja voin kertoa heistä hiukkasen, jos kiinnostaa kuulla.


Vasemmanpuoleisen lapsen nimi on Meeri S., hän syntyi 1907 ja oli sittemmin opettajana Tampereella. Meeri sai elää lähes 90-vuotiaaksi. Naimisiin hän meni vasta varttuneemmalla iällä herra A:n kanssa, eikä hänellä ollut perillisiä. Mutta minulla on sattuman oikusta mm Meerin Chanelin hajuvesipullo, valkoinen bakeliittipuhelin, kauniita pellavaisia pöytäliinoja, ruudullisia sateenvarjoja puisilla kahvoilla… kaiken sen perusteella luulen, että Meeri oli hyvin sivistynyt ja kauneudentajuinen nainen. 
Oikeanpuoleinen lapsi on hänen pikkuveljensä Aarne. Aarnesta tiedän paljon vähemmän. Oikeastaan vain sen, että hänen uransa liittyi puhelimiin. Minäkin pidän vanhoista puhelimista ja voin vain kuvitella miten Aarne on työskennellyt varhaisten puhelinlinjojen ja koneiden parissa suurella kiinnostuksella. Ihailen aina tuota söpöä lookkia, joka Meerin ja Aarnen kuvassa on. He ovat kuin pienet nuket samanlaisissa asuissaan ja pitkissä kiharoissaan.


En tiedä montaakaan ihmistä, joka keräilee tuntemattomien valokuvia, mutta sellaisiakin minulla on vinot pinot. Se voi kuulostaa omituiselta, mutta minulle ne ovat hiukan kuin pieniä tarinoita; novelleja tai lyhytelokuvia. Katselen niitä ja kuvittelen heidän ympärilleen kaikenlaista. Meerin ja Aarnen tarina on kuitenkin todellinen. Olisi ollut hyvin mielenkiintoista tuntea Meeri. Kun ajattelen häntä, siihen liittyy myös alakuloa ja jonkinlaista suruakin. Siitä miten ihminen elää täällä täyden elämän ja sitten elämä päättyy ja vähitellen kaikki hänestä katoaa. Ihminen voi tehdä vaikka miten hienoja asioita eläessään, mutta kuoleman koittaessa kaikelta menee merkitys ja kaikki häviää. Se juuri tekee minut jollain lailla aika surulliseksi. Minusta jokaisen elämä on niin tärkeä, että kaikille olisi ansaittu pieni kotimuseo. Meerin kotimuseo olisi hyvin kaunis; vanhassa kerrostalossa, täynnä muhkeita perintöhuonekaluja. Tummaa puuta, raskaita kirjoituspöytiä ja sohvia, vanhoja koriste-esineitä, matkamuistoja Englannista, valokuvia… koti, jossa ei ole juuri mitään 60-luvun jälkeen hankittua. Sellainen kotimuseo, jossa minä tykkäisin olla loputtomiin!



6 kommenttia:

Mannaryyni kirjoitti...

Suloinen kuva. Itse katselen kirpputorilla aina valokuvat läpi toivoen löytäväni jotain koskettavaa ja kaunista. Toistaiseksi en ole bongannut mitään niin kiehtovaa, että se olisi ollut pakko saada. Etsintä kuitenkin jatkuu 😊

Thilda kirjoitti...

Mannaryyni; Niin munkin mielestä. 😊
Mä löysin kerran sukulaisen kuvan ja olin ihan pähkinöinä! Mutta koska se oli sattumalta henkilöllä myynnissä, eikä hänellä ollut mitään sukukytköstä kuvaan ja mullakin oli jo kyseinen kappale, niin en ostanut.
Huokeinta olis löytää kadonneita kuvia sukulaisista!
Tsemppiä etsintöihin! 🥰

Arkisin | jenni kirjoitti...

Runo on kyllä ihana paikka <3 viimeisestä visiitistä kyllä on hurjan kauan.

Thilda kirjoitti...

Jenni; Niin on! Ai että säkin oot käyny siellä? 😊

Arkisin | jenni kirjoitti...

Joo, festaroitiin Sauna Open Air:ssa joskus sata vuotta ja sitten ja seuraavana päivänä käytiin mm. Runossa. Tuleepa taas vanha olo kun muistelee menneitä :D

Thilda kirjoitti...

Jenni; Mukavia muistoja! 😊