Kirjapinosta; Terapian tarpeessa?

 

Helsinginreissulla kipaisin Kampin Suomalaiseen kirjakauppaan ja nappasin mukaani mm tämän Uusitalo-Arola & Kannisen kirjan ”Terapian tarpeessa”. Minulle on joskus sanottu, että jokaisen pitäisi käydä terapiassa, niin hyödyllistä ja mahtavaa se on! Olen toki aika kiinnostunut esim lyhytterapiasta, mutta oikeastaan tämä self help-tyyppinen kirja voi olla helpoin ja halvin (joka ei tietysti saa olla syy luopua oikeasta ammattiauttajasta, jos sitä tarvitsee) askel kohti terapian maailmaa. Joskus haaveilin kirjastotädin virasta, mutta ei ole nykyiset kirjastot mua varten. Herkkänä koen shokin kaiken älämölön keskellä, kun vain haluaisin kellua hiljaisuudessa ja korkeintaan kuiskata. Siksi rakennan ihan omaa kirjastoa kotiini ja hankin aika paljon kirjoja edelleen, vaikka ne vievätkin tolkuttomasti tilaa. Kirjat ei ole mulle kertakäyttökamaa, vaan pidän ajatuksesta, että voin palata monien teosten ääreen yhä uudelleen. Ja sellaista ajatusta palvelee juuri tietopainotteinen kirjallisuus. Siihen luen myös tämän teoksen.

Lyhytterapeuttinen itsehoito; siis mitä mitä? Kirja on jaettu kahteen osaan, joista osassa 1) on seuraavanlaisia päälukuja; ’Henkistä hyvinvointia voi oppia’, ’Kartalle! Oman tilanteen hahmottaminen’ ja ’Elämäsi ekspertiksi’. Osassa 2) taas on tällaisia lukuja; ’Tavallisia pulmia, yksilöllisiä tarinoita’, ’Kun elämä kriisiytyy’ ja ’Mikä muuttuu, mikä ei?’ sekä lopussa vielä lyhyt ’Pidä kiinni toivosta’. Jokainen pääluku on jaettu alalukuihin, kuten ’Elämä ei ole reilua, mutta elämisen taitoja voi harjoitella’ ja ’Mielesi on aina puolellasi’ taikka ’Liikkeelle omista lähtökohdista’. Näitä alalukuja on siis yhteensä vähän yli 20. Ja lähes jokainen alaluku jakautuu vielä pienempiin osioihin, joista esimerkkinä vaikka ’Sairauksia vai elämisen ongelmia?’, ’Yksi perhe, monta tarinaa’, ’Ajatuserheet auttavat ja haittaavat elämistä’ ja ’Miten surussa voi päästä eteenpäin?’

Omalla kohdallani tämä tietysti vastaa nykytilanteeseen, eli sairastumiskriisin ja oireiden kanssa kamppailemiseen, mutta myös erääseen toiseen asiaan. Se toinen asia tuli itsellekin vähän yllätyksenä, mutta syöpäuutisten ja -hoitojen aikaisessa kriisissä huomasin, että vajosin vuosia taaksepäin vanhempieni kuoleman aiheuttamassa surussa. Olin jo mielestäni melkein päässyt siitä eroon näinä seitsemänä vuotena, eli pystyin esimerkiksi muistelemaan vanhempiani hymyillen, puhumaan heidän kuolemastaan ihan neutraalisti ja katselemaan heidän tavaroitaan hyvillä mielin. Yhtäkkiä olin tämän asian kanssa aivan suossa! Saatoin itkeä hirveää huutoitkua monta kertaa viikossa, enkä pystynyt sanomaan sanaakaan heistä ilman kyyneleitä. Yhtäkkiä kaikki suru oli läsnä yhtä aikaa; oli oma sairaus ja sen tuoma pelko, mutta myös vanhempien menetys 5kk välein ja sen tuoma järkytys ja epäusko. Yllättäen olin taas ihan hajalla. En ole kiivennyt siitä kuopasta vieläkään kokonaan ylös, mutta en ehkä ole ihan syvimmässä rotkossa enää kuitenkaan. Tämä on hämmentävää ja suoraan sanottuna ärsyttävää! Kuinka sitä voi tällä tavoin romahtaa takaisin epätoivon alhoihin? Tähän kaikkeen ja moneen muuhun pienempään asiaan toivon kirjasta avitusta. En ole lukenut vielä paria sivua pidemmälle, mutta kirjasta huokuu helppolukuisuus ja se tuntuu kutsuvalta. Kirjassa on pieniä tehtäviä ja kosolti pohdittavaa. Jo nyt voi sanoa, että se on mahtava ostos!