Odottelua ja elokuvia

 

Viimeiset hetket odotella syöpälääkärin soittoa. Ei paljon yllätä, että käteen puhkesi illalla ihottuma, joka selkeesti korreloi jännityksen kanssa. Etuilin tosin jo eilen vähän ja menin katsomaan omakannasta sitä syöpäantigeenilukemaa, joka oli tällä kertaa 168. Sen kehitys siis tässä alkuvuoden aikana on ollut 151 / 189 / 168 ja se viitearvo on muuten 0-35, eikä 30, kuten välillä ehkä väitin. No joka tapauksessa lukema oli nyt laskussa ja olo oli jumalattoman helpottunut! Syöpälääkäri selittää sen sitten soittaessaan, samalla kun kertoo mitä koepalasta ehkä löytyi tai oli löytymättä. Odotanpa toistakin soittoa, eli Taysin kuntoutusohjaaja soittaa tänään. Ja ei kahta ilman kolmatta, niin ilmeisesti TK:n hoitaja soittaa, jotta voimme varata aikaa johonkin lähetteiden toiseen päähän. Eli aika rikkonainen päivä tulossa ja keskittymisestä ei tietoakaan; ainakaan mitään järjestelyitä ja tavaroiden roudauksia on turha ajatella.

Odottelu on aina pirullista. Otin eteeni kynsilakkapulloja, jotta voin töhriä itseäni tässä odotellessa. Ja murukahvia (double choco) ja bonustyttären tekemää herkkugranolaa turkkilaisen jogurtin kanssa. Ja koska aurinko paistaa niin ihanasti, tuli ihan sellainen olo, että joku kirjakin tähän tarvitaan. Ja nyt on juuri se hetki, kun mun tekee mieli lukea Toven Kesäkirjaa! Kävin katsomassa ’Kesäkirjan’ elokuvissa hiljattain ja voi että miten se oli sielun mukainen - niin kun sanotaan että joku maku on ’suun mukainen’ niin tämä osui sieluun! Juuri sellaista rauhallista ja erikoisia asioita tapahtumatonta hiljaista ja viipyilevää kesänviettoa, aurinkoa, sadetta, myrskyä, ukkosta, lintujen huhuilua, aamu-usvaa, iltaruskoa ja paahdetta vielä kaiken päälle. Juuri sellaista, jota minäkin aina mökillä (ja lapsuudenkodissakin) koen. Rauhaa, luontoa ja hiippailua mielijohteen mukaan. Kukkia ja hienoja käkkyräoksia ja kalliota ja sen semmoista. Te kaikki, joilla on vähän villimpi mökkipiha, ymmärrätte tämän.

Olen katsonut myös muutaman muun elokuvan ihan lähiaikoina. Yksi niistä on ’Rajalla’, joka tuo aika hyvin esiin sen kokonaiskuvan, joka pienellä paikkakunnalla ryssän kainalossa elellessä on. Olen kuullut heikäläisten sanovan, että täällä lännessä sitä ei edes ymmärretä mitä se on, mutta sanoisin, että me pohjalaiset kyllä ymmärrämme. Ryssä miehitti meidän maitamme ja mantujamme vuosikausia kiduttaen ihmisiä ja ryöstäen lapsia ja nuoria mukaansa - esimerkiksi rakentamaan Pietaria, silloin 1700-luvun isonvihan aikaan. Kun tuollainen hyökkäys tapahtuu yhdeltä suunnalta tarpeeksi monta kertaa, se teippautuu sieluun ja istuttaa pysyvän epäluulon mieliin. Siellä tavalliset ihmiset on ihania, mutta se hallinto ja se aivopesu saa kyllä kamalia aikaan.

Toinen elokuva oli ’Valitut’, joka kertoo hihhuliryhmästä 1930-luvun Pohjois-Suomessa. Sekopäistä touhua ja päätäni pudistellen katsoin elokuvaa. Todella hyvin tehty kuvaus, mutta itse asia saa kuohuksiin kyllä! Tätä suosittelen, mikäli se vielä jossain menee. Sitten olen käynyt katsomassa myös ’Kovia totuuksia’, joka oli vähän ahdistava ja vähän huvittava elokuva kahden hyvin erilaisen sisaruksen elämästä. Loppu jäi roikkumaan ärsyttävästi ilmaan. Jotenkin tämä jätti vähän kylmäksi. Tykkään kyllä elokuvissa käymisestä ihan hurjasti! Jos elämä olisi pelkkää elokuvia, kirjoja, taidetta, arkkitehtuuria, vanhoja esineitä, vintagevaatteita, smootheja, kahveja, susheja ja aurinkoa, niin avot sittenkin!