Kello käy

 

Tik ja tak, kello käy, monellakin tapaa. Leikkaukseen on 9 yötä. Viime yönä nukuin kolme tuntia. Lääkärin vastaanottoon on tunti ja vartti. Ja täällä sitä taas hengaillaan, TAYSin sokkeloissa! Kieltämättä jännitys on alkanut kasvaa, mutta ei kuitenkaan mihinkään mahtaviin mittoihin. Aion olla vastapainoksi zen ja tapaan kolme lähipiiriläistä/sukulaista/ystävää tänään iltapäivällä saunomisen merkeissä. Tästä lääkärin tapaamisesta riippuu, väheneekö vai eneneekö jännitys lähiaikoina.

Mulla on mukana yli 20 kysymyksen lista, jota aion käydä läpi lääkärin ja hoitajan kanssa. Yksi mua eniten jännittäviä asioita on kuumuuskohtausten kestäminen. Tosin nyt en ole sänkyyn naulittu ihan niin vahvasti kuin viimeksi ja voin kenties tehdä edes jotain olon helpottamiseksi. Aion ottaa myös omat polvipituiset tukisukat mukaan, jotka vaihdan heti kun mahdollista. Sitä paitsi tukisukkia tarvitaan jos ei liiku ja nyt aion mahdollisimman pian liikkua! Vaikka tulihan se paniikki viimeksikin vuorokauden kuluessa leikkauksesta lukien, niin että ihan siinä ajassa en tiedä liikkumisen mahdollisuudesta vielä mitään. Muistan miten viime keväänä tuskailin, että miten kestän kesähelteen ja kuumuuskohtaukset! Mutta todellisuudessa ne helpotti kesän lähestyessä ja kesällä niitä oli ehkä yksi vuorokaudessa, kunnes syksyllä talvea kohti elettäessä niitä alkoi olla taas enemmän ja enimmillään talvella niitä oli varmaan 10 vuorokaudessa! Olenkin alkanut miettiä, että vaikuttaako valo jotenkin päähän/hormoneihin/elimistöön, niin että se sisäinen kuumuustuska vähenee? Koska nyt niitä on selkeesti vähemmän kuin vaikka helmikuussa. Vastatkaa jos tiedätte!

Tuli tässä mieleen kehitysideoita tähän sairaalakaupunkiin, joka tämä TAYSin alue nykyään on! Tuntuu ihan naurettavalta, että joskus 1970-luvulla täällä oli vain yksi rakennus ja nyt niitä nousee koko ajan lisää. No ensinnäkin on ihan mahtavaa, että virallisen sairaalakahvilan lisäksi vanhassa pääaulassa on R-kioski salaattibuffetteineen ja SUBi, sekä apteekki! Mutta se mitä täällä voisi olla enemmän on vessat! Ainakin musta tuntuu, että aina vessa on jossain kilometrin päässä just sillon kun masu ilmottaa, että nyt meni hermot. Kiittelen myös sitä, että täällä on taidetta, mutta mun mielestä sitä ei koskaan voi olla liikaa! Viihtyisyyttä, värejä, lököttelypaikkoja, lehtiä, kirjoja… sellaista voisi olla enemmän. Siis koronahan vei meiltä kaikki lehdet odotushuoneista, mutta eikö ne jo voisi palauttaa? Ja sairaalan omat ’ota tästä’-kirjahyllyköt vois olla hyvin monessa paikassa täällä. Vaikka minäkin tässä nyt näpytän tablettia, mulla on silti laukussa kirja mukana. Ai mikä kirja? No ’Taivaslaulu’, jolla saa kätevästi ajatukset muualle.