.

.

20.4.2025

Jugendtalossa Fiskarsissa

 

Pääsiäisenviettoa Fiskarsissa, vihdoinkin! Niin monet kerrat ollaan ajettu ruukinraitin läpi ja mietitty, että tännepä tullaan yöksi. Ja sitten kun on kateltu majoituksia, niin paikka on aina ollut ihan ammuttuna täyteen porukkaa. Tänä vuonna hokattiin onneksi ajoissa katsoa, miltä pääsiäisen tilanne näyttää ja saatiin vuokrattua suloisen jugendtalon puolikas kolmeksi yöksi! Talo on rauhallisessa paikassa mäellä, josta on noin kilometri raitin humuun, mutta paikka on kuitenkin todellisessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Tämä ei ole mikään askeettinen hotellihuone, jossa on vain välttämätön, vaan ennemminkin jonkun koti, joka on laitettu vuokralle! Ensimmäisenä meidän molempien silmät iskeytyivät olohuoneen seinänkokoiseen kirjahyllyyn, joka on täynnä ihastuttavia klassikoita! Keräilin hyllystä pari kiinnostavaa kirjapinoa, joiden tunnelmaan aion vaipua sateisen sunnuntain ratoksi.





Talossa on paljon vanhoja huonekaluja, juuri sellaisia, josta pidän suunnattomasti! Seinillä on kaunista vanhaa taidetta ja siellä täällä on myös kiehtovaa vanhaa itämaista esineistöä. 






Tähän huoneistoon kuuluu molemmat kerrokset; alhaalla eteinen, wc, keittiö ja iso olohuone ja ylhäällä aula, kaksi makuuhuonetta ja kylppäri. Toisessa makuuhuoneessa on parisänky, toisessa kolme erillistä sänkyä. Siis isompikin porukka sopii yöpymään.





On tärkeää, että majapaikka on viihtyisä! Ja nyt, kun osa päivistä on sateisia, viihdymme hyvin myös majapaikassa imuroiden kirjahyllyä sisuksiimme ja vain katsellen ympärillemme.



2 kommenttia:

Mannaryyni kirjoitti...

Oi sentään, onpa ihania tunnelmia. Nuo kalusteet, tapetit ja meri-aiheinen maalaus. Omasta pihasta nyt puhumattakaan. Viettäkää laatuaikaa ❤️

Thilda kirjoitti...

Kiitos! Tässä talossa on kyllä hyvin uniikki ja miellyttävä tunnelma! 🥰