Syöpäleikkaus

 

Sitä mennään sitten samaan mankeliin taas. En oikein tiedä miten reagoin; mieliala sahaa ylös-alas. Tässä on niin paljon hyviä ja huonoja puolia nimittäin. No, mutta kerronpa ensin mitä se lääkäri kertoi. Mulle on tulossa leikkaus, joka ei olekaan tähystys, kuten aiemmin sanottiin, vaan ihan avoleikkaus. Great, siitä en ole oikein innoissani. Tähystystä on kuulemma hankala tehdä, kun mun sisuksissa on kolmen aiemman leikkauksen kiinnikkeet häiritsemässä. Ja tämä avoleikkaus tulee ihan lähiviikkoina. Kuulemma se on pienempi kuin edellinen koko vatsan ylhäältä alas viilletty järjettömän kokoinen aukko! Hyvä niin.

Tämän leikkauksen jälkeen mulle tulee sytostaatit, sillä todennäköisesti mikroskooppista syöpäsolua on verenkierrossa. Vielä en tiedä niistä mitään muuta, eikä varmaan kukaan tiedä, koska se riippuu siitäkin, mitä siellä leikkauksessa sitten näkyy. Kuten lääkäri sanoi: ”Täytyy toivoa, ettei siellä ole mitään pientä, joka ei näy kuvissa!” Viimeksihän mulle siis kävi niin, että pientä syöpäkasvainta oli monessa paikassa, eikä ne näkyneet kuvissa. Leikkauksessa ne operoitiin pois (kuten lääkäri silloin kuvaili, että ”niin kuin pieniä nenäliinoja irrotettais vatsakalvon ja maksan pinnoilta”) eikä mitään niistä jäänyt. Sitähän mä nyt eniten ehkä pelkään, että sellasta olis taas. Vaikkakaan syöpäantigeenilukema ei nyt oikein viittaa siihen, onneksi!

Se imusolmuke, joka on ilmeisesti myös syöpäinen, on jossain vähän maksan alapuolella, aortan lähellä ja kuulemma hankalassa paikassa. Sekin on tässä sitten yksi jännitysmomentti, että onnistuuko leikkaus niin hankalassa paikassa ja onko se vaikka suurentunut entisestään ja vielä lähempänä aorttaa, kuin kuvissa. Mähän jo näen sieluni silmin, että tyyliin aortta repee kesken leikkauksen ja sitten musta tulee verisuihkulähde. No, jos niin käy, niin mä en itse tiedä siitä mitään, ei satu, eikä ole muuta kuin pois hiipuminen nukutuksen aikana. Silti se ei ole toivelistalla ollenkaan.

Sytostaatit alkaa varmaankin aika pian leikkauksen jälkeen, kunhan olen toipunut leikkauksesta tarpeeksi. Viimeksi syto alkoi kuukauden kuluttua leikkauksesta, mutta luulen, että tämä on pienempi ja helpompi ja siten toipuminenkin on helpompi ja nopeampi. Kerroin lääkärille, että paklitakseli ei sovi mulle, että siitä tuli aikamoinen neuropatia käsiin ja jalkoihin ja itse asiassa se hiukan vaikuttaa vieläkin päkiöissä. On sellainen olo, niin kuin joku barbin tyyny olis päkiän alla. Ja sitten kerroin, että mun suonet on vähän haasteelliset ja että viimeksi mun suoni hajosi viimeisen sytokerran viimeminuuteilla, mutta että onneksi se syto (docetakseli) ei ollut niin vaarallista kuin joku toinen, ettei kättä tarvinnut amputoida. Tässä lääkäri keskeytti mut tiukasti ja sanoi kaikki sytot on kovia myrkkyjä, jotka ei saa joutua kudokseen!! 

Kääks … jaa. No, joka tapauksessa nyt vaihtoehtona mietitään sitten laskimokatetria, joka olis mulla koko sen sytokauden ajan ja siitä voitais laittaa syto joka kerta näppärästi sisään. Sellainenhan mulla oli sairaalassa muutenkin koko sen 10 päivän ajan, jonka siellä viimeks olin. Siitä otettiin verikokeet ja siihen laitettiin lääkkeet ja se oli hirmu kätevä! Se sijaitsi kaulan oikeassa alakulmassa, jos niin voi sanoa, eli solisluun ja olkapään välimaastossa suunnilleen. Siitähän mä voisin ujuttaa verenkiertoon pikkuriikkisellä suppilolla vaikka pontikkaa, jos oikein alkaa ahdistaa. Luulis senkin tappavan muutamia soluja. Aivosoluja, syöpäsoluja, who cares! Että tämmöstä sitä sitten on tulossa. Mulle soitetaan ensi viikolla aikataulut, mutta ihan lähiviikkoina se operaatio on. Nyt en ole jäätynyt kokonaan paikoilleni, kuten viimeksi, vaan osaan jo jollain lailla odottaa mitä tulee. Vaikka aina syöpähoidot onkin erilaisia, niitä ei voi verrata yks yhteen. Mutta silti se jotenkin helpottaa tätä tilannetta, että kerran se on käyty jo läpi.