Napapiikkejä täytyy pistää tämmösen isohkon leikkauksen jälkeen kuukauden ajan, jotta ei tulisi veritulppa. Viimeksi napapiikit oli mulle aika kova pala. Olen aina pelännyt pistämistä ja sitten oli yhtäkkiä se tilanne, että kuukauden ajan piti pistää itseään joka päivä! Se sujui välillä itkun kanssa. Jonkun kerran päätin vain iskeä piikin mahanahkaani voimalla ja nopeasti, mutta piikki perkele pomppasi iholta takaisin! (Miten se on edes mahdollista?!) Mun viiden minuutin muistilla en ole varma, selvisikö tämä mulle jo viime leikkauksen aikoihin, mutta sain lääkäriltä nyt varmuuden, että sen piikin voi tosiaan pistää myös reiteen. (No tarkistin; kyllä se selvis mulle viimeksikin jossain vaiheessa lopulta.) Ja tämä on suuri helpotus mun leikkaukseen liittyviin pelkoihin! Reiteen pistäminen on ihan eri asia, koska reiden ulkosyrjä on paljon vähemmän herkkä kuin vatsa!
Oma lukunsa on valkosolubuusteri, joka piikitetään vuorokausi sytostaatin jälkeen. Siihen todennäköisesti myös pitää ryhtyä. Muistan erään mummon, joka sytostaattihuoneessa kanyyli kädessä sanoi mulle, että ’muista sitten, että se kipu ei kestä kolmea vuorokautta pitempään!!’ Ja se lause auttoi mua niissä luuytimissä tuntuvissa kivun aalloissa, jotka toistui toistumistaan, niin että esim varttia pidempään nukkuminen oli mahdotonta. Kipu joka jäyti reisiluita, olkavarsien luita, selkärankaa, kalloa ja leukaluuta. Kaikkien syöpäsairaiden taikka sytostaattipotilaiden ei tarvii sitä piikkiä ottaa (joka mulla oli nimeltään ’fulphila’), koska se riippuu veriarvoista. Jos valkosolut romahtaa, se on otettava, muuten on todennäköisesti teholla saman tien, jos joku naapurin kissa aivastaa nurkan takana. Ja se piikki pistetään myös itse reiteen. Mutta se piikki on terävä ja siinä on jousi, jolloin sitä ei tarvii ite työntää tuskallisen hitaasti ihon läpi. En tajua miks kaikki ite pistettävät piikit ei ole jousellisia? Raha?
6 kommenttia:
Ihanat ruiskut!
No eikö vain! 🤓
Tämä oli todella kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Napapiikeistä on ollut liikkeellä monenlaista tietoa, mutta harvoin niistä puhutaan näin henkilökohtaisella ja rehellisellä tasolla. Oli arvokasta lukea kokemuksistasi – siitä, miten keho ja mieli reagoivat, ja miten tärkeää on kuunnella itseään myös hoitomuotojen suhteen. Erityisesti pidin siitä, miten et tyrmännyt etkä ylistänyt, vaan lähestyit aihetta tasapainoisesti ja oman kokemuksesi kautta. Se tekee tekstistä uskottavan ja helposti lähestyttävän. Kiitos, että jaoit tämän – varmasti moni lukija saa siitä vertaistukea ja uskaltaa pohtia omia vaihtoehtojaan avoimemmin. Toivon, että saat jatkossakin lempeyttä ja apua hyvinvointisi tueksi 💛
Vertaistuki onkin yksi isoimpia asioita, joita teksteilläni koetan tavoittaa. 😊
Ja nämähän on aina yksilöllisiä kokemuksia! Minä kirjoitan minun kokemuksesta, mutta joku toinen voi kokea aivan eri tavalla. Jos tyrmään jonkun, se on perusteltua ja silti se on vain minun kokemus sekin. Toivon, että sekin välittyy tuolta huokailun ja mustan huumorin seasta. 😉
Hyvä luoja sentään, mitä kaikkea joutuu kärsimään.
(Makeita nuo antiikkiruiskut!)
No niinpä! 😏
Jes, niin on!
Lähetä kommentti