Hyviä ja huonoja uutisia

 

Eilinen lääkärin kohtaaminen oli hyvä. Esitin kysymyksiä listaltani ja hän vastasi niihin huolellisesti. Jopa vitsailimme hiukan. Väittelimmekin. Mutta kaiken kaikkiaan kohtaaminen oli tosi hyvä ja hänen käsiinsä lähden leikkauspöydälle luottavaisin mielin. Haluatte varmaan kuulla hyvät ja huonot uutiset. Mennään askel kerrallaan, mutta aloitetaan huonoista.

Huono uutinen on se, että munasarjasyöpä on uusiutunut ja tästä eteenpäin on vielä todennäköisempää, että se uusiutuu yhä uudelleen! Tähän saakka uusiutumisen todennäköisyys oli 80%, nyt lukema on suurempi. Se vetää hiljaiseksi. En ehkä vielä oikein edes ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta jossain mielen perukoilla heräilee sellaisia ajatuksia, että tarkoittaako se siis sitä, että vaikkapa seuraavan viiden vuoden aikana olen tässä samassa tilanteessa uudelleen ja uudelleen, kunnes elimistö ei enää jaksa? Että tästä tulikin näin lyhyt elämä? Vielä ei voi varmaksi tietää, mutta huonommalta näyttää koko ajan. Tällä hetkellä se vetää vähän mieltä matalaksi.

Mutta oli hyvääkin. Eli mullahan oli pelkoja sen toipumisen suhteen, että jos esim taas tulee hengenahdistusta, joka on aika lailla paniikkia aiheuttava tunne. Sitä ei varmaankaan nyt ole tulossa, koska tämä leikkaus on ainakin suunnitellusti vain 2-3 tunnin mittainen, eikä 8 tunnin, kuten viimeksi. Pitkässä ajassa keuhkot menee usein osittain lysyyn, mutta nyt tuskin.

Toinen mun pelko oli kuumat aallot, joita mä sanon kuumuuskohtauksiksi. Ne aiheutti paniikkia sairaalassa viimeksi, koska en alkuun saanut lievennystä kuumuuteen. Se oli hyvin hirveä tunne; ei todellakaan mikään ’onpas helle’-tyyppinen hikoilu, vaan täysin kestämätön ja suurta paniikkia aiheuttava, että ’tästä on päästävä heti pois!’ Nyt mun keskivartalon ympärille ei varmaan kääritä sitä isoa joustavaa tukea, koska haava on pienempi. Ja nykyään sairaala jakaa polvipituisia tukisukkia, koska ne reisipituiset rullaantuu ja painaa huonosti polven tienoilla. Eli mitä vähemmän vaatepinta-alaa, sen parempi! Ja koska mun vaihdevuodet iski päälle sillon rytinällä, (munasarjojen yms poiston takia) niin nyt kohtausten volyymi on jo vähän rauhoittunut. Sitä paitsi: sairaalaan saa viedä oman tuulettimen!

Kolmas pelon aihe on sytostaatit, eli se, että mun vasemman käden suoni rikkoutui viimeksi ja sytoa levisi kudokseen. Se on hyvin epätoivottavaa! Siitä neuvottelu jäi meillä lääkärin kanssa vielä kesken, mutta voi olla, että saisin laskimokatetrin pidemmäksi aikaa. Hän kyllä sanoi, että ei sitä laiteta näin lyhyelle ajalle (vaan jos sytoja annetaan esim 1,5 vuotta), koska sekään ei ole vaaraton. Mulle tulee tämänhetkisen suunnitelman mukaan sytoa 6 kertaa kunnes olen vähän leikkauksesta toipunut. Se on niin epämieluisa asia, että keskityn siihen vasta kun olen päässyt leikkauksesta ohi. Mutta se 6 kertaa siis tarkoitti viimeksi elokuusta joulukuulle, eli kesä suttaantuu siihen aika mallikkaasti. Ei ihmisjoukkoja, ei vähänkään sairaita lähettyville.

Tuossa ne mun suurimmat pelot sitten aika lailla olikin. Itse leikkausta en pelkää (vieläkään), sillä mua leikkaava lääkäri on yksi Suomen huipuista alallaan. Enkä pelkää kipuakaan, vaikka se onkin vähän perseestä. Täytyy tarkentaa, että kyllä mä siis sellasta ultimaattista kipua pelkään ja sitä, että se vaan jatkuu ja jatkuu, mutta en tämmöstä muutaman vuorokauden kipua, jota saa tasoitettua lääkkeillä. Puhuttiin me vielä muistakin aiheista, mutta niistä ehkä toisessa postauksessa. Tällä hetkellä tuntuu, että pureskeltavaa on ihan riittämiin tässäkin.