Markettimummo tässä päivää!

 

Tiedättehän marketit, ne universumin kokoiset tavarahelvetit, joiden imuun joskus joutuu ja siellä kurimuksessa aikansa vatvottuaan pääsee lopulta pullahtamaan kassan kautta siihen ihmeelliseen eteis/aulatilaan, (enkä nyt puhu tuulikaapeista) jossa on ne penkit ja pelikoneet ja mummot. Vai onkos niitä pelikoneita enää, en ole itse asiassa ihan varma! Minä pullahdan yleensä nykyään suoraa kassalta sinne penkille. Marmatan välillä sitä, että kaupassa ei ole juurikaan tuoleja, mutta kassan toisella puolella kyllä yleensä onneksi on. Tässä hiljattain kävi niin, että jäin Tampereella ollessani ison marketin penkille huilahtamaan. Reppu painoi selässä, eikä ollut muutenkaan kiirettä. (Muistuttakaa, että kerron kiireestä vielä yhden jutun!)

Istuin penkille ja aika pian samalle penkille tuli istumaan vanhempi pariskunta. Viereinen penkki oli ihan kiinni tässä meidän penkissä ja siinä istui jo valmiiksi joku mummo, joka oli parkkeerannut ostoskärryn eteensä vähän hankalan näköisesti. No niinhän siinä sitten kävi, että viereiselle penkille tuli toinen mummo rollaattorin kanssa ja sanoi ensimmäiselle mummolle, että voisitko siirtää vähän kärryä. Heidän välille kehittyi pieni sanailu, kun ensimmäisen mummon mielestä kärry ei ollut yhtään tiellä (no kyllä se vähän oli) ja toinen mummo sanoi viimeisenä painavana sanana, että hänen on istuttava, kun hän on syöpätoipilas! Tässä vaiheessa minä erityisesti kiinnostuin ja aloin jutella mummo numero kahden kanssa. Vaihdoimme pohjamutia myöten syöpäkuulumiset ja selvisi, että meidät on leikattu samaan aikaan TAYSissa, eli heinäkuussa -23. Ja olimme samaa horoskooppimerkkiäkin! Avot, mikä magee keskustelu.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Kesken tämän keskustelun minun vieressäni istuva mummo nykäisi minua hihasta ja sanoi, että tässä on kolmas syöpätapaus! Kun mummo numero kaksi lähti, aloin jutella vierusmummon kanssa ja meidän juttu levisi kotipaikkatarinoiksi ja vaikka miksikä. Hän lähti vasta kun hänen miehensä hermostui ja hoputti, että jäätelöt sulaa! Mutta kyllä kai me ainakin puoli tuntia juttelimme. Vitsit kuulkaa, älkää sanoko, että kukaan marketin lähellä asuva on yksinäinen! Sitä voisi istua siinä penkillä 24/7 ja jutella vaikka minkälaisia tarinoita vaikka minkälaisten ihmisten kanssa. Tämä on minun Plan C, jos olen joskus vanha ja yksin tässä maailmassa. Tulee ihan mieleen 90-luku, jolloin seisoin Tampereen Itsenäisyydenkadulla bussipysäkillä. Siinä seisoi joku nainen ja sitten siihen tuli vahvassa laitamyötäisessä joku mies. Näiden kahden välille syntyi jotain sanailua ja lopuksi toinen sanoi toiselle, että ’ooksä pohojalaanen’ ja selvisi että molemmat oli pohojalaasia. Mun piti tottakai siihen sanoa sitten kans, että ’mäki oon pohojalaanen!!’ Ja voi että meitä kaikkia nauratti; Tampere on vallattu Pohjalaisten toimesta… (ja ollaan varmaan sukuakin kaikki…)

Pari päivää sitte tepastelin Tampereen ydinkeskustassa hiljaksiin. Olin just käyny Taito-Shopissa haaveilemassa, että mitä ostaisin jos voisin ja olin vaipunut ajatuksiini. Mietin juuri sitä, että viimeiset vuoden ja 10kk mielessä on joka päivä ollut syöpä. Saatana! Mun ajatukset keskeytti iloinen ja värikäs nuori feissarimies, joka sanoi englanniksi, että ’oi sä olet niin värikäs ja rauhallinen, kaikilla on kiire, mutta sulla ei!’ No, suomalaiseen tapaan vastasin hänen ’how are you?’ -kysymykseen että noh, mietin tässä juuri syöpää, joka mulla on jo toista kertaa. Niin. Siitäpä urkeni keskustelu, jossa liideltiin pitkin taivaita ja vaikka missä, mutta stoppasin sen sitten kun alettiin liikaa mennä jeesusjuttuihin. Mua alkoi oikeastaan naurattaa aika lailla, kun tämä suomalaisten rehellisyys on niin mojovaa! Että siinä kun jenkki vastaa ’I am ok’ vaikka murhaaja olisi kannoilla, niin suomalainen alkaa tilittää että nyt masentaa ja kolesterolitkin on koholla ja hautajaisiin tässä olen menossa… että kyllä me ollaan kuulkaa ihan uniikkeja, vai mitä?