Kun rakastaa vaatteita…

 

Mua vähän harmittaa, etten ehtinyt testata kaikkia mekkoja kesän aikana. No vaikka olisin ollut tervekin, en olis ehtiny ihan kaikkia kokeileen, koska vaatteita on aika paljon edelleen, kaikesta poistosta huolimatta! Ja tällä sovittamisella mä just pyrin siihen, että näen onko vaate edelleen mukava ja sopiva ja käyttäisinkö sitä, ja jos ei, niin pistäisin sen sitten eteenpäin. Aikalailla kaikki vintagemekot ehdin onneksi testata kesän aikana. Kaapin takimmaisessa rekissä on kourallinen vintagemekkoja, jotka ei ole aivan sopivan kokoisia, mutta en malta niitä pois vielä laittaa. Mutta muuten ne on käyttömekkoja nyt kaikki. Enkä hinkua enempää, koska aina kun näen jossain ihanan vintagemekon, tulee silmiin saman tien kuva myös vaatekaapista ja tajuan, ettei ole järkevää hankkia mitään lisää.

Nyt kun on aika kaivaa talvikenkiä esille, on mielessä myös se, että ehkäpä onnistun tekemään kengille saman kuin vintagemekoillekin. Eli niitä pitäis nyt testata ja katsoa onko ne kaikki vielä sopivia ja mukavia. Yleensä jumitun pitämään kaksia tai korkeintaan kolmia kenkiä yhden kauden aikana ja kaikki muut vaan lepää kaapissa. Nytkin olen kulkenut vanhoissa aikanaan ’Kansan kengästä’ ostetuissa maihareissa yli kuukauden. Helposti menis koko talvi samoilla, mutta kun olis muitakin kenkiä. Eikä siinäkään ole järkeä, että heivaan ison osan meneen, vaikka ne olis sopivia, koska kun maiharit kuluu puhki niin sitten on pakko ostaa kuitenkin uutta. Vaikka suutaria käytänkin. Siks on hyvä olla puskurivaraa kaapissa valmiina. Ekologisuudenkin takia.

Yks vaatekategoria, jota mulla on paljon, on sukkahousut! Ja ne on kaikki jotain kivoja värillisiä, raidallisia, pilkullisia, kuviollisia jne. ei siis mitään ruskeankastikkeen värisiä ankeuksia. Pelkään, että osa niistä hajoaa itsekseen (kuten tekokuitu joskus tekee) ilman että ehdin käyttää niistä moniakaan. Ajattelin ottaa ohjelmaan myös sukkahousujen kokeilemisen. Kesähelteellä niitä ei kyllä pysty pitämään ja nyt on jo liian kylmä, niin että suht pieni aikaikkuna niille jää. Ehkä kuukausi tai kaks per syksy ja kevät. Mulla on siis ollu joku sukkahousuhimo joskus ja oon ostanu kivoja aina kun sellasia on tullu vastaan. Ja se näkyy! Nyt niitä on kauheesti.

Villasukista taisinkin jo hiljattain mainita. Niitä on kans paljon (siis enemmän kuin muovikassillinen), mutta niistä iso osa tarvii parsimista. Täytyy siis ottaa ittee niskasta kiinni! Villasukissa on jotain niin vetoavaa, että niitä en oikein pysty vastustamaan. Niillä on aivan voittamattoman ihana tassutella vanhan talon kylmillä lattioilla. Mulla oli joskus 80-90-luvuilla ex-langon äidin tekemiä ihania kuviollisia villasukkia, joita en tajunnut parsia vaan käytin ne aivan riekaleiksi ja heitin sitten pois. Ääliö! En ole missään nähny vastaavia ja olen kaivannut niitä kaikki nämä vuodet. Mun äiti oli kans kova tekemään villasukkia ja niitä on meillä monet. Mä en osaa (toistaiseksi) kutoa kuin uusia kärkiä sukkiin, koska se kantapää on mulle ihan hepreaa. Toisaalta onni, etten ole hurahtanut tekemään villasukkia… mitä siitäkin tulis kun niitä tursuis ovista ja ikkunoista - ulospäin.

Mä myös rakastan lapasia, elikkä rasoja, niin ku mun lapsuudentanhuvilla sanotaan! Mun vanhimmat rasat on äitin 80-luvun alussa (ehkä jopa 70-luvun lopussa) kutomat, joissa on hiukan pieni peukalo, mutta en silti malta poiskaan niitä laittaa. Ja sitten on myös ite koulussa kutomat, joista tykkään valtavasti. Ja näihin pätee vähän sama kuin villasukkiin, että oon haalinu niitä himoiten kaikki nämä vuodet. Ja eihän niitä tietysti määräänsä enempää tarvii, kuten kaikki ymmärtää (minä vaan en näy ymmärtävän) niin siks niitä on liikaa. Ja niihin pätee myös sama kuin kenkiin, että juutun yleensä pitämään samoja pitkiä aikoja, enkä vaihtele niitä, niin että mulla saattaa olla kaapissa useita pareja rasoja, joita en ole pitänyt vuosikausiin. Oon yrittäny inventoida niitä, mutta en vaan pysty heittämään ainoitakaan pois. Joten ne säilyy. Onneks rasat vie paljon vähemmän tilaa ku joku vintagemekko!

Huivit. Ne mä inventoin joskus pari vuotta sitten ja niitä on nyt hyvin paljon vähemmän kuin ennen. Vanhimmat on mun äitin vanhoja huiveja 80-luvulta (joita en oikeestaan käytä, mutta en halua poistaakaan), sekä jotkut antiikkihuivit, joiden ikää en edes tiedä. Ja huiveissakin on se hassu juttu, että juutun pitämään samaa huivia esim koko talven. Ääliömäistä, mutta niin se menee. Nythän mulla on vielä se kirpparilta löytämäni ’Pentti-puuhka’ joka on ihana ja se korvaa huivit talvella aika hyvin. Molempien sytojen aikana oon käyttäny huivia välillä yötä-päivää ja yks Lapuan kankureitten pellavahuivi kuluikin lopulta niin puhki (useita kissankokoisia reikiä) että jouduin heittään sen pois. Nyt oon pitäny UFFilta löytämääni villa-viskoosihuivia sen sijalla kuukausitolkulla. Mutta kyllä mua huvittais silti hankkia vielä Lapuan kankureilta uus huivi. Katsotaan nyt mitä teen. Yks rakkaimmista huiveista on muuten äitin Moskovasta 80-luvun lopulla tuoma musta villahuivi, jossa on hopeisia koristelankoja!

Päähineet sitten. Mun piti käyttää kesällä niitä teatterin kirpparilta ostettuja hattuja, mutta totuus on se, että kadotin osan niistä! Tai siis on ne mulla, mutta en oikein tiedä mihin kaappiin tai laatikkoon pistin niistä pari. Ja jotenkin siinä helteessä keskityin vain selviämään hengissä, niin etten juuri halunnu hattuilla. Talvihattuja ja pipojakin mulla on, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin vaikka rasoja taikka villasukkia. KOP-pipo on tietysti yks pöljimmistä, oikein varsinainen Kummeli-pipo! Mulla oli sellanen lapsena (voi herdyydeli) samoin kuin Pomarfinn-pipo. Lapsiparat! Ne käytti onnellisena kaiken maailman mainospipoja siihen aikaan. Yks rakkaimpia päähineitä on isän susilakki, jota ihan oikeasti oon pitäny tässä viime vuosina joitakin kertoja. Se on hassu, muhkea, rakas ja erityisen lämmin! 

Ja entäs sitten ne käsilaukut! Munhan piti niitäkin käyttää kesällä, mutta hyvästä syystä ne sitten vaan jäi, kun en oikein missään päässy liikkumaan. Mä mietin niitä yks päivä, että ihan hyvä, että ne muhii mielessä pitemmällä aikajaksolla, koska tässä voi kypsyä joku poistopäätöskin samalla. Meillä olis kuukausi sitten ollu yks iltatilaisuus Tampereen raatihuoneella, johon jo suunnittelin kovasti asua ja käsilaukkua, mutta sitten tuli se miehen selkäjuttu ja oli pakko skipata semmoset kekkerit. Mä en oo mikään kekkeri-ihminen muutenkaan, eli todella harvoin se on syynä käsilaukun raahaamiselle. Yleensä pidän reppua tai olkalaukkua, enkä käsitä miks mulla edes on niin paljon käsilaukkuja!