Tulin kartanolle taas aamuvarhaisella. Ulkona on koiranilma, mutta sisällä siitä ei ole merkkiäkään. Paitsi, että on pimeämpää kuin kevään jälkeen kertaakaan. Hipsuttelen hämärissä ja inhoan liiketunnistimella päälle rävähtäviä valoja. Taidan tuoda tänne jonkun valoköynnöksen tai patterikynttilöitä. Keittelen pikakahviin vettä, kaadan kahviin hiukan barista-kauramaitoa, sillä jääkaapissa ei ole taaskaan oikeaa maitoa. Oikeastaan tykkään juoda kahvini usein mustana, mutta nyt lempikahvini on loppunut ja joudun turvautumaan tavisjauheeseen, joka maistuu helposti kamalalta.
Sieppaan alakäytävän sohvalta ison muhkean tyynyn mukaani, kun menen ala-aulan sohvalle lukemaan ja kirjoittamaan. Asetan kahvikuppini ja vanhan ruskean lasisen kakkulautasen, jolle olen latonut keksejä ja giflareita, pöydälle ja asetun sohvalle mukavasti. Jossain kolahtaa vaimeasti, sillä tavalla kuin joku asettaisi kynän pöydälle.
Kuvittelen, että asun täällä, mietin mitä muuttaisin ja koetan tunnustella huoneen ilmapiiriä. Aivan kuin kuulisin askeleita ja puhetta. Hyvin vaimeasti, melkein kuin toisesta ajasta kantautuen. Höristän korviani ja askeleet jatkuvat jossain kaukaisuudessa. Ei se minua haittaa, en pelkää täällä. Tämän todellisuuden ihmiset ovat pelottavia, eivät menneiden aikojen kaiut.
Monessa huoneessa täällä on hyvä henki, mutta tässä aulassa on ehkä kolkko ja jotenkin varautunut tunnelma. Mietin missä huoneessa Ernst von Nottbeck kuoli. Tuskin häntä yläkertaan kannettiin, kun hän verissä päin saapui kartanolle tammikuussa 1885. Ehkä hän vuoti kuiviin tässä aulassa? Rauha hänen sielulleen. Luulin kuulleeni imurin ääntä yläkerrasta. Haluan varmuuden ja menen katsomaan paikallaolotaulua; minun nimeni on siinä ainoana.
Edit; Ernst ei kuollutkaan tässä kartanorakennuksessa, vaan vanhemmassa rakennuksessa, koska tämähän rakennettiin vasta 1893. Hän ei siis ehkä ole täällä lainkaan. Täällä ei ole sellainen tunnelma, että joku olisi kuollut tänne. Huh sentään!
6 kommenttia:
Mikä ihmeen paikka - ja siellä uskalsit oleskella aivan yksin. Mistä muuten olit siitä niin varma. Mitä jos olisi leijunut sulkakynä päähän yläkerrasta. Hienosti kerrottua, jo otsikko veti katseen puoleensa. Jännää!
Olen haaveillut rokokoosohvasta, toivottavasti löydän sellaisen joskun kikestä tai torista. Ihanaa viikonloppua sinulle ♡
Kaikenlaista voi vanhoissa rakennuksissa aistia. 😊 Mua ei ole täällä pelottanut, jostain syystä, vaikka olenkin kokenut ja kuullut muidenkin kokeneen kaikenlaista.
Kiitos, samoin! 💜 Luulen, että tämä sohva on saatu tänne hyvin halvalla, ehkä jopa ilmaiseksi.
Liiketunnistimella syttyviä valoja. Apua. Kuulostaa niin migreenin alulta. Muuten aamusi kuulosti ihanalta. Kanelipullan makuinen aamu kartanon sohvalla 🥰
Säädin joskus keväällä eräänä yksinäisenä ja pimeänä aamuna ne pois päältä. 😄 Eihän niin saisi tehdä kaupungin julkisissa tiloissa. En käsitä vieläkään miten ne toimii, kun ei se ollut ihan nappia painamalla… mutta jotenkin sain ne vaan lopuksi sammumaan kun aikani renkkasin.
Lähetä kommentti