…
.
12.11.2021
11.11.2021
Ihan tavallista arkea
Tavallista arkea vaan, niin suhteellistan kuin se onkin, mutta minun arkeani. Rutiineja, paljon kahvia, kirjoittamista, kuvien läpikäymistä. Koko ajan taustalla työelämän miettimistä. Mietin mihin suuntaudun, miten ja koska. Minulla on työelämään liittyvä ammattimentori nykyään ja hän on saanut asioita päässäni hiukan selvemmäksi. Hän on osannut antaa konkreettisia ohjeita ja innostanut minua.
Mietin myös päivittäin terveyttäni. Tässä iässä ei ole enää varaa elellä silmät kiinni ja mättää suuhunsa ihan mitä sattuu ja niin paljon kuin huvittaa. Viimeisen 20 vuoden huolettomuus näkyy nyt kropassa ja teen kovasti töitä uuden suunnan eteen. Siinä olen hyvällä tiellä kyllä. Mietin myös henkistä hyvinvointia ja koen sen ehkä kaikkein tärkeimmäksi asiaksi juuri nyt. Aika pitkälti juuri sen vuoksi olen ollut kotona koko tämän vuoden. Sen vuoksi olen myös jättäytynyt pois somesta ja keskittynyt minua kiinnostaviin asioihin kaikessa rauhassa.
Koetan myös oppia asioita itsestäni. Kukas minä oikein olenkaan. Ja mitä minä haluaisin olla. No ainakin olen rauhallisempi. Sydän kiittää! Olen myös juuri nyt kiinnostunut geneettisistä jutuista. Siitä, mihin minulla on alttius. Olen kyllä tiennyt lapsesta saakka sukumme sydän- ja verisuonisairauksien painolasteista. Sittemmin myös syöpäalttiuksista ja viimeksi vielä muistisairausksista, joita suvussani ja lapsuusmaisemissani on hyvin paljon. Mutta kiinnostavinta on huomata, että moni muukin asia on geeneissä. Sellaiset asiat, joita olen luullut vain ohimeneviksi. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Mietittekö te koskaan onnellisuutta? Sitä oletteko te onnellisia elämässänne? Minä mietin sitä usein. En siksi, että olisin onneton, mutta ehkä siksi, että ihmettelen miten voi olla lähes koko ajan perusonnellinen. Kauhean iso ikäkriisikään ei hyökännyt kimppuun tänä vuonna. Vertailen itseäni harvoin muihin, ehkä se johtuu siitä. Ainahan on massoittain niitä, joilla menee loistavasti vaikka mihin verrattuna. Ehkä runsas mielikuvitusmaailma auttaa myös. Miten te koette omalla kohdallanne?
10.11.2021
Taidekaipuu
Koronavuodet.
Aika tuntuu jotenkin pysähtyneen.
Aika tietysti menee vääjäämättä eteenpäin, mutta elämä tuntuu monella tavalla supistuneen.
Kaipaan esimerkiksi taidenäyttelyyn, jossa en ole käynyt aikoihin!
Pidän kyllä nykyisestä rauhallisesta elämänrytmistä...
Mutta miten inspiroivaa taide olikaan!
9.11.2021
Kun Harry Potter asui olohuoneessamme
Leffaihmisenä olin varsin innoissani, kun sain ostettua leffateatterista pahvisen Harry Potter-mainoksen! Suurin piirtein vuoden se sai rehottaa olohuoneessa, kun muuton jäljiltä meillä oli muka mittaamattomasti tyhjää tilaa! Sitten kokosimme sen siististi takaisin omaan pahvilaatikkoonsa, enkä usko, että ikinä enää sitä pystytän minnekään. Oikeastaan se on odotellut uutta omistajaa jo jonkin aikaa. Se on siis myynnissä. Yhden aikakauden hauska juttu, vähän melkein kuin joku tuttu. Haikeaa, mutta järkevää. Kokoa sillä on joka suuntaan reippaasti. Korkeus noin 230, leveys noin 400 ja syvyys suunnilleen 100cm.
8.11.2021
Käytännöllinen muoti (!!)
Voi hyvät ihmiset tuota menneen ajan "käytännöllistä" muotia! Materiaalit ovat olleet varmasti laadukkaita ja kauniita, mutta muodin toteutus aika kahlitsevaa. Ja silloin on ollut melko lailla pakko "kuulua muottiin", ainakin suurelta osin. Jokaisella on ollut korsetti ja sen seitsemät kerrokset hametta ja jakkua. Piristävää on, että aina JOKU on taistellut tätäkin vastaan ja tepastellut vaikka miehen puvussa, vaikka olisi pitänyt kietoutua plyymeihin. Sellainen elämä on ollut varmasti vaikeaa!
Luulen, että tästä muodin pakon sanelemasta tyylistä on vapauduttu vasta hiljalleen 1980-luvulla. Olin melkein räjähtää liitoksistani, jos joku sanoi minulle teininä, että "ai nuorisomuoti on nyt tuollaista", sillä minähän harasin kaikin keinoin kaikkea muotia vastaan! Toki tepastelin sitten kyllä enemmän alakulttuurimuodin mukana, mutta sitäkin vastaan halusin hangoitella. En esimerkiksi voinut sietää sitä, että se punk-nahkatakki piti olla aivan tietynlainen rottatakki. Vaihtoehtoisesti saattoi myös pukeutua puolipitkään mummo-pomppaan. Tosi ärsyttävää! Mutta siinä iässähän lapset ovat kaikken ahdasmielisimpiä. Vaikka kuvittelevat olevansa maailman suvaitsevaisimpia!
Näissäkin kuvissa on toki paljon sellaista, mitä voisin ottaa itselleni mielihyvin. Aika monta hattua esimerkiksi. Mutta mikä ihme ihmisiin meni 1900-luvun alussa? Kun hattu näytti pursuavalta täytekakulta? Tai siltä, että pesuvati on käännetty ylösalaisin ja sen päälle on mätetty sylyksittäin kukkia ja rimpsuja. Joskus muoti vain näyttää naurettavalta, ei auta mikään. Ja nuo 6. kuvan hatut ovat jo hyvin lähellä sellaista hauskuutta.
Mutta eräs asia saa minut nykypäivänäkin raivoihini. Nimittäin se typerä ja uskomaton uhraus naisilta, että kävellään liian pienissä ja suipoissa korkokengissä! Hintana mutkalle ja päällekkäin kasvavat vasaravarpaat sitten myöhemmin. Tai selkäkivut. Tiedän naisia, jotka pukeutuvat kivuista välittämättä näin ihan vain miehen mieliksi. Tiedän jopa naisen, joka kävelee kotonakin korkkareissa. Jalkojen jänteet on kutistuneet siinä määrin, että sukkasilla oleminen sattuu. Että sillä lailla! Millä tavalla mies pukeutuu epämukavasti naisen mieliksi? Kravattiin? No eipä voi verrata! Tekee mieli kyllä nyt sanoa, että naisen typeryys ja miellyttämisenhalu on täysin vertaansa vailla!
7.11.2021
Syksy on kuin ankeuteen lonksahtanut kauneus
Näissä kuvissa jotenkin tiivistyy se syksyn tunnelma, jonka minä koen. Sellainen kauneuden harsoon pukeutunut surumielisyys tai ankeuteen lonksahtanut kauneus. Kuvat on otettu saman päivän aikana, joten paikat eivät edes ole kovin kaukana toisistaan. Tuo vanhojen hautaristien kokoelma keskellä metsäistä maastoa oli vaikuttava ja hätkähdyttävä näky. En keksi sille mitään järjellistä syytä. Ellei yksityinen pelastusprojekti?
6.11.2021
Kirjan lumo
Minulle kirja on yksi tärkeimpiä esineitä elämässä. Nimenomaan paperinen fyysinen kirja, ei mikään e-kirja tai äänikirja. Kirjan ulkonäkö, tuntu, tuoksu. Lehtien väri, paksuus, karkeus, tekstin fontti, tiheys, koko, kuvien laatu ja määrä tai puuttuminen. Mutta kaikkein tärkeimpiä ovat ne sisäiset kuvat, joita kirja herättää! Voisin hyvin elää ilman musiikkia, mutta en ilman kirjoja. Olen lukenut lähes elämäni jokaisena päivänä, siitä saakka kun opin lukemaan. Olen pitänyt lukupäiväkirjaa, täyttänyt Reader's journalia, värittänyt kirjojen kuvia, alleviivannut, hidastellut ja makustellut. Rakastanut tai inhonnut kulloistakin kirjaa. Nykyään annan itselleni luvan lopettaa huono kirja kesken. Tosin jos kirja ei ole kovin paksu ja luen sen nopeasti, annan sille mahdollisuuden petrata.
Lapsena ensimmäinen kirja, jota rakastin suuresti, oli Richard Scarryn Iloinen sanakirja. Luin sen pari vuotta sitten uudelleen ja minusta tuntui, että pääsin osittain samoihin tunnelmiin, kuin pari-kolmevuotiaana. Seuraava suuri kirjarakkaus oli ehdottomasti Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu! Muistan yhä sen ensimmäisten sivujen herättämän tunnelman. "Lähtö tulee hypyn lailla." En osaa ikinä siteerata mitään, mutta tämä on syöpynyt minuun. Se kertoo Nuuskamuikkusen päätöksestä purkaa teltta ja lähteä kulkemaan. Väritin sen kuvia kapeilla tusseilla. Se on luettu niin moneen kertaan, että sen sivut on kuluneet pehmeiksi. Rakastan sitä tarinaa yhä aikuisenakin.
Pidän kaikenlaisista kirjoista! Lyhyistä kertomuksista, pitkistä kertomuksista, tositarinoista, muistelmista, elämäkerroista, filosofeeraamisesta, tieteestä, runoista, kauniista satukirjoista, oppaista, terveyskirjoista, ruokakirjoista, joulukirjoista, historiasta, voi niin kaikenlaisesta! Yksi kirjalaji kuitenkin herättää lähes puistatuksia; venäläiset klassikot. Juutun niihin kuin kärpänen tahmaan. Tavaan nimiä ja koetan pysyä kärryillä, eikä siitä tule mitään. Mutta yllättäen rakastan samoja klassikoita teatterin lavalla! Joku muu on vähän ensin pureskellut niitä ja henkilöhahmot on helpompi pitää koossa.
Ja sitten on vielä yksi asia, joka kirjoissa kiehtoo; niiden ikä! Vanhin kirjani on 1680-luvulta. Se on erään esiäitini painettu ruumissaarna. Vanhoissa kirjoissa on myös lähes aina eräs erittäin kiinnostava puoli; niiden ensilehdille ja kansiin on kirjoitettu omistajien nimiä ja vuosilukuja. Esimerkiksi eräässä kirjassani on merkintä: "Helena Granström äger denna bok. Anno 1788" Helenan jälkeen kirjan omisti merkintöjen mukaan "Alexander Husgafvel 1862." Kun pitelen sellaista kirjaa kädessäni, voin melkein matkata noiden ihmisten luokse. Monta kertaa olen onnistunut löytämään netistä paljon tietoa heistä. Se jos mikä olisi kirjan arvoinen tarina! "Thilda kirjasalapoliisina."
5.11.2021
Addiktoitunut addikteihin
Vaikka inhoan hienoja sivistyssanoja, joiden ansiosta lauseesta voi tulla semmoista puuroa ja kapulakieltä, että ei näe ajatusta sanojen takana, niin menköön nyt tuokin otsikko. Ja avataas vähän sen ajatusta. Yleensähän puhutaan addiktiosta johonkin, kansankielellä siis ollaan koukussa ja selkeästi sanottuna ollaan riippuvaisia jostakin. Minäpä väitän, että addiktio on ominaisuus, joka voi vaihtaa kohdetta. Että joillakin ihmisillä se taipumus on ja joillakin ei. Tai ehkä niin, että joillakin se on vahvempi kuin toisilla. Että tärkein on se itse addiktion tunne, ei sen kohde niinkään. Voi siis olla riippuvainen asiasta x, mutta jos x kielletään, voi siirtää riippuvuuden kohteeseen y. Väitän, että aivojen hyvän olon mekanismille on melkein sama mistä sen flown saat, kunhan saat. Tänmä ehkä ei päde ihan sillä tasolla, että huumevieroituksessa kannattaisi tyrkyttää niille narkkareille irtokarkkeja. Ehkä.
Minä olen ollut hyvinkin riippuvainen sokerista. Siis sillä tavalla, että illalla viimeinen ajatus on ollut, että onko aamulla varmasti karkkia jemmassa ja aamulla ensimmäinen ajatus on sitten ollut se karkkijemma. Raivostutti, kun joku oikein asiantuntija antoi lausunnon televisiossa, että ei sellaista asiaa olekaan, kuin sokeririippuvuus. Esimerkkinä hän käytti, että kuinka monta apteekkia on muka ryöstetty sokeririippuvuuden takia. Siinä sitä höpötti taas joku varsinainen älyn jättiläinen! Olis tehny mieli kysyä siltä, että kuinka monta irtokarkkihyllyä joku kokaiiniaddikti on ryöstänyt? Ja valaista, että ei kai ne narkkaritkaan nyt NIIN kuutamolla ole, että ryöstäsisivät kauppoja ja mummoja, jos kokaiinia saisi ostaa Tarmo-lähikaupasta kourallisen pieneen muovipussiin yhdellä eurolla?! Että ei sen sokerin takia TARVII ryöstää mitään, kun sitä oikein salaa tungetaan jopa sun ruokaan, vaikka et haluaisikaan!
No kuvitelkaa sellainen ison Prisman "irtokarkkiseinämä", jossa on omat laarinsa LSD:lle, heroiinille, kokaiinille, subutexeille, amfetamiinille ja ihan kaikelle, jota kiltti kauppias on jaksanut tukusta tilailla. Se on ruksannu kataloogista vielä viime hetkellä pari uutta muuntohuumettakin, kun niitä ei vielä saa muista lähialueen kaupoista. Siinä sitä keski-ikäinen perheenisä sitten seisoo lauantaina Prismassa keltainen muovikauha kädessä ja lappaa muovipussiin vähän kokaiinia, muutaman LSD:n, viis subutexia ja menee sitten siihen karkkipuntarille, jossa on painonappi 2 huumausaineita varten. Katoppas kun hinnaksi tuli 12.60, vilkaisee varovasti vaimoonsa ja vaimo huokaisee; eikös me Eero sovittu, että saat ostaa sun huumepäivänä korkeintaan kympillä sitä mättöö, ja Eero lappaa kiltisti hiukan kokaiinia takaisin laariin ja punnitsee pussin uudelleen. Sitten päästään kassan kautta tyytyväisebnä citymaasturiin ja ajellaan kotiin viettämään mukavaa perheviikonloppua. Ei tule ollenkaan sellainen olo, että pitäiskö tuo Ravattulan apteekki ryöstää kotimatkalla.
Ihan nyt sitten palatakseni näihin omiin riipuvuuksiini, niin sen verran hassu olen, että tupakka ja alkoholi ei koskaan ole koukuttaneet minua ja huumeita en ole kokeillutkaan. Sen sijaan sokeri ja liikunta on koukuttaneet, vaikka se liikunta jäi kyllä lyhyeen. Täällä missä nyt asun, liikkuminen ei yhtään huvita! Mutta siellä missä ennen asuin, onnistuin noin vuodessa luomaan itselleni jo reippaan lenkkeilyaddiktion. Jos lähdettiin viikonlopuksi joihinkin muihin rientoihin, niin oikein lujasti harmitti, kun en voi mennä lenkille. Se sitten kuitenkin laantui muuton myötä ja se on kyllä oikeasti harmi. No sitten olen ollut riippuvainen myös somesta. Kunnes kyllästyin ja häivyin. No, minähän olinkin vain sellainen pikkukäyttäjä, kun olin pelkästään facebookissa, en missään muussa somessa. Niin että se oli yhden hankalan viikon jälkeen helppo jättääkin. Nyt olen tosin viiden kuukauden totaalisen facetauon jälkeen havainnut olevani jossain ihmeellisessä uutiskoukussa!
Tabletilla on toistakymmentä uutissivustoa pikakuvakkeena ja selaan niitä monta kertaa tunnissa. Siis oikeesti?! Mä en voi tajuta! Muistan miten mua ÄRSYTTI kun mun vanhemmat halus katsoa joka ikisen uutislähetyksen, joita televisiosta tuli silloin 80-90-luvuilla. Niitä tuli siis about neljä päivässä. Korkeintaan. Muistan miten kihisin raivosta ja varmaan halusin karjua niille, että MITEN SE MAAILMA NYT MUKA ON MUUTTUNUT KOLMESSA TUNNISSA??? Ja nyt itse näpyttelen vartin välein jotain uutissivustoa auki, että mitäs jos jotakin on tapahtunut... että ei sitä tiedä jos vaikka Tukholma on räjähtänyt taivaan tuuliin ja voihan olla, että 'isoveli' aikoo juurikin hyökätä tänne... Siis oikeesti?! Mitä ihmeen väliä sillä on mun elämään, vaikka itse Pietari olisi räjähtänyt taivaan tuuliin ja vaikka kaikki naapurimaat kyttäis koska Suomen voi valloittaa. No, sillä ehkä sitten vähän.
4.11.2021
Ja sota vain jatkuu ja jatkuu...
Nämä sota-ajan kirjeet ovat yhtä aikaa niin surullisia ja kiinnostavia. Surullista on kaikki se, joka tähän aikaan liittyy. Pelko, ikävä, kuolema. En tiedä miten kirjeiden ihmisten elämä jatkui sodan jälkeen, vai jatkuiko. Ja vaikka he ovat minulle tuntemattomia, olen kiinnostunut ihmiskohtaloista historian valossa.
3.11.2021
Eksoottisten kasvien himo
Selasin jossain vaiheessa Exotic Gardenin sivuja ja tietysti tapani mukaan innostuin. Tilasin eksoottisten kasvien siemeniä. Huonostihan niissä varmaan käy, ajattelin, sillä en ole mikään superidättäjä, mutta kokeillaan kuitenkin! Saan sisälle vähän erikoisempaa lookia, kuin hortensiaa ja amaryllista tai joulutähteä ja palmuvehkaa. Ei niissäkään mitään vikaa ole, mutta joskus sitä on vaan utelias uusien kasvien suhteen.
Vielä en ole ryhtynyt kylvämään yhtäkään, (talvi on näiden aikaa) mutta lista on siis tässä:
Jakaranda Mimosifolia Jakaranda
Coffea Arabica Arabialainen kahvi
Camellia sinensis Teepensas
Selenicereus grandiflorus Yön kuningatar
Olea europaea Oliivipuu
Strelizia reginae Kolibrikukka
Ensete ventricosum Etiopianbanaani
Musa velutina Intiankääpiöbanaani
Passiflora quadrangularis Jättipassio
Dracaena draco Kanriantraakkipuu
Capparis spinosa var. inermis Kapris
Myrtus communis Myrtti
Eucalyptus globulus Kuumepuu
Tunnisteet:
Arabialainen kahvi,
Etiopianbanaani,
Intiankääpiöbanaani,
Jakaranda,
Jättipassio,
Kanriantraakkipuu,
Kapris,
Kolibrikukka,
Kuumepuu,
Myrtti,
Oliivipuu,
Teepensas,
Yön kuningatar
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)