Muistot täynnä vintagea

 

Tähdet parveilevat puutarhassa…

 

Olen jälleen saapunut lapsuudenkotiin. Oudon tuntuinen helmikuu; vain nimeksi lunta, melkein koko ajan plus-asteita, sumuisen ankeaa. Just niin ankeaa kuin pahimmillaan täällä muistinkin olevan. 

Lapsena näihin aikoihin hiihdeltiin aurinkoisilla hangilla ja käytiin iltaisin koulun kentällä luistelemassa. Leikittiin lumessa posket punaisena pakkasesta ja ihan pikkuisen joskus saatiin ihailla revontuliakin.

Nyt kun seison portailla pimeässä, tuuli humisee korvissa ja taivuttaa puita luokille. Maa kiiltelee vetisestä jäästä. On kuin olisi maaliskuun loppu tai marraskuu!

Pelloilla tuuli ottaa vauhtia ja hyökkää hurjana jokaiseen esteeseen. Huikkaan tervehdykset vanhemmille, isovanhemmille ja esi-vanhemmille. ”Tuos on meirän pitkät pellot…”

Se se taas on, mun oma lakeus! Lakeuden tuuli, esi-isien henget! Näen kadonneiden latojen haamut ja menneet peltotiet. Näen läpi vuosisatain, usvaisina kuvajaisina.

Siskon kanssa syynättiin vanhoja ilmakuvia. Miten voi meidän pieni kylä muuttua 75 vuodessa niin paljon! Tuskin tunnistettiin paikkoja. Tuleeko joku sadan vuoden päästä katsomaan meidän kuvia ja ihmettelee mistä kummasta ne on otettu… se on niin outoa ja surullistakin. Mihin kaikki katoaa? Tuntisko paappakaan täälä enää mitään paikkoja…

Tekstikeramiikka onnistui!

 

Tekstin tekeminen keramiikkaan on tarkkuutta vaativaa, mutta onnistuessaan lopputulos on tosi palkitseva! Ekan polton jälkeen sivelin teksteihini mangaanipesu-nimistä ainetta, joka löytyi täältä. (Kuvassa on raaka työ ennen mitään polttoja.) On olemassa myös muita ”metallipesuja”, mutta mielestäni tämä on tarkkarajaisin ja näkyy hienoissakin juonteissa.

Mangaanipesu voidaan sivellä joko isohkolla pensselillä koko tekstirivin yli, tai sitten pikkuisella siveltimellä suunnilleen vain kirjaimiin. Kokeilin molempia tapoja. Isolla pensselillä ruskeaa sotkua tulee paljon ja sen pois pyyhkiminen kostealla sienellä vie aikaa. Tarkemmin tehty sively tuo myös sotkua, mutta pois pyyhintä on helpompaa. Molemmissa tapauksissa ruskeaa jää joka puolelle pikkuisiin painanteisiin ja hiuksenhienoihin kohtiin ympäri keramiikkaa ja koko työ näyttää sotkuiselta. Mutta ei hätää. Lopputuloksessa se kaikki on kadonnut. Kun mangaanipesu on kuivunut, (vie hetken) niin päälle voidaan sivellä läpinäkyvä väritön lasite. Työ voidaan myös jättää pelkälle mangaanipesupinnalle, mutta silloin se ei ole esim elintarvikekelpoinen työ, eikä se tietenkään kiillä kuin lakattu.

Yllätyin myös siitä, että apuviivoihin tuo mangaanipesu ei jäänyt. Eikä sen siis pitänytkään niihin jäädä. Apuviivat on painettu kevyehkösti viivottimella, siksi uurteiden rajat ei ole niin jyrkät ja aine ei ilmeisesti sen takia jää niihin.

Tämä margariinipurkin kannen kokoinen pieni ”lauta” on kaulittu kuviokaulimella. Mietin tarkkaan, minkä lasitteen siihen haluaisin. Päädyin ihanaan ”GreenTea”-nimiseen lasitteeseen, jonka pitäisi tuoda kohokuviot nätisti esiin.

Lopputulos oikein sykähdytti! Jokainen kuvio on tarkasti näkyvissä ja lasite on eläväinen ja kaunis! En voinut olla hypistelemättä työtä käsissäni, sivellä sen kuviopintaa ihastuneena ja ällistelemättä, miten yli odotusten tämä kokeilu onnistui! Ja nyt ahdistaa vain se, että keramiikkatunteja on aika vähän enää jäljellä! Kahdella viimeisellä tunnilla ei enää voi rakentaa savesta mitään. Eli varsinaisia uuden työn väsäystunteja on enää viisi! Apua!! Pakko mennä uudelle kurssille syksyllä. Ja pakko miettiä tosi tarkkaan mitä sitä loppuajalla haluaa tehdä.

Päivän kemikaaliannos

 

Ryhdyin googlettelemaan Buranakuurin suositeltua pituutta. Muutama päivä! Ja mun pitäis popsia sitä pari viikkoa… taidan kyllä hiukan lyhentää kuurin pituutta. Yli kolmen päivän mittaisella kuurilla on esim äkillisen sydäninfarktin ja aivoinfarktin riski. Mietin muutenkin miten kroppani ottaa vastaan tämmöisen hevoskuurin, kun yleensä disperin on vahvinta ja ainoaa lääkettä jota joskus syön. Vatsahaavan riski Buranaa popsivalla on suuri ja voin kuvitella, että sisäelimet ja suolistofloorakin tykkäävät ihan kympillä. Just kun oon suolistoni saanu kuntoon.

Samalla jäin pohtimaan maksa-arvojani. (Viimeisintä verikoetulosta.) Niihin voi vaikuttaa myös kemikaalikuorma, jota itseeni hölvään. Tosin olen niukan kemikaalikuorman puolestapuhuja, mutta silti. Pohdiskelin että mitä kemikaaleja/kosmetiikkaa käytän päivittäin? No ainakin hammastahnaa (eko), dödöä (eko), huulirasvaa (eko), saippuaa, huulipunaa ja parfyymiä. Silloin tällöin näiden lisäksi laitan muotovaahtoa (eko) tai hiuslakkaa (eko) ja kynsilakkaa, käsirasvaa, hiuspuuteria, talkkia ja kesäisin aurinkovoidetta ja after sun-voidetta. About kerran vuoteen värjäytän hiukseni hennalla tai vastaavalla luonnonvärillä.

Jos ei nyt mennä ruokiin, juomiin ja niiden pakkauksiin (jotka voi olla todellinen pommi helvetistä!) niin tässä tosiaan on päivittäinen kemikaalikuormani. Shampoota (eko) käytän noin kerran kymmenessä päivässä, hoitoainetta en ollenkaan ja suihkusaippuaa en ollenkaan. Joskus siis päivässä voi olla yli kymmentä kosmetiikkatuotetta. Minimipäivinä vaikkapa mökillä määrä laskee viiteen. Huolestuttavaa on, että suursuosikkini huulipuna ja parfyymi lasketaan supervaarallisiin kemikaalipommeihin.

Dödöt, hammastahnat ja huulipunat voivat aiheuttaa rintasyöpää. Mietin, onko käyttämäni ekokosmetiikka varmasti ekoa? Osa huulipunistani pitäisi olla ekoa kyllä… Erään artikkelin mukaan kosmetiikkapakkausten ainesosaluetteloissa ei välttämättä mainita kaikkia ainesosia! Miten sitä sitten osaa suunnistaa siinä kemikaalimeressä? No ei varmaan mitenkään. Tekee mieli heivata kynsilakkoja menemään. (Niiden vaarallisuus on ollut tiedettyä jo kauan.) iholle tulevat aineet imeytyvät verenkiertoon. Saati sitten suuhun menevät hammastahnat ja huulipunat (kyllä vain, samalla kun käytämme huulipunaa, me syömme sitä!) jotka luisuvat suoraan sisuksiin. 

Muistan jonkun joskus huolettomasti kuitanneen hammastahnan vaarat (lähinnä mikromuovit niissä) sillä, että hän kyllä huuhtoo suunsa hyvin. Ällistyin sanattomaksi, sillä minusta maalaisjärkikin jo sen sanoo, että niin pienet kemikaalirakenteet piiloutuvat suun mikroskooppisiin onkaloihin, eikä huuhteluvesi niitä poista 100% tarkkuudella. Huolestuttaako sinua päivittäinen kemikaaliannos? Olis myös kiva kuulla millaisia kemikaalimääriä sinä päivittäin käytät.

”Ennen lapsia kasvatettiin pellolla…

 

…ja se näkyy suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen”. Näin luki otsikossa. Hmmm no, olihan ne lapset siellä peltotöissä mukana, koska heillekin oli omia pieniä hommia. Kuka toimi nappulapoikana, kuka haravoi jämiä. Mutta miten ihmees se näkyy vielä?? Lapset ei tiedä mistä maito tulee? Täh? Aivot lyö kyllä nyt ihan tyhjää! Kunnes luen otsikon uudelleen; ”pelolla” ei pellolla. Näin mulle käy harva se päivä. Äh.

Oudoin otsikko oli ehkä se, kun poliisi ampui nuoren Fergusonissa. Kun mietin varmaan pari päivää miks kohistaan siitä, että joku poliisi laukaisee aseen jonkun traktorissa?? Kunnes tajusin mistä siinä OIKEESTI oli kyse. Se Ferguson olikin kaupunki, eikä kenenkään teinin traktori, niinku tyyliin Nivalan yläasteen pihassa kevätjuhlan aikaan. Se poliisi siis ampui henkilön, okei, no sitten…

No palataas tuohon pelkoon. Ymmärrän sen nykyihmisen empaattisen hädän kyllä jollain tasolla. Mutta nykyihminen ei sitä vastoin ymmärrä, että entismaailma oli täysin eri. Se ei ole sama, kuin että sut huispaistais aikakoneella johonkin epämääräselle keskiajalle ja kokisit kaiken horrorina. Ei. He oli aivan eri yhteiskunnan ja ajatusmaailman kasvatteja, he ei kokeneet samoin kuin me, he ei ajatelleet samalla kaavalla kuin nykyään ajatellaan. Suoraan ei voida siis ikinä verrata meitä ja heitä. Esimerkiksi jos lapsi kuolee nykyään, se on perheelle poikkeuksetta niin iso tragedia, että vanhempien mielenterveys voi suistua raiteiltaan loppuelämäksi. Mutta esimerkiksi 1800-luvulla perheestä saattoi kuolla 9 lasta, eikä yhtään jäänyt eloon, mutta silti elämä jatkui. Rankka esimerkki, mutta osoittaa ihmismielen ja suhtautumisen muutoksen konkreettisesti.

No varmaan tuossa artikkelissa toisaalta kyllä haetaan jotain 80-lukua verrokiksi. Sitä mun nuoruutta. Mutta en pidä sitä aikaa pahana tässä suhteessa. Jos mennään historiassa taaksepäin sinne juurisyihin, niin ei muinoin ollut ketään pitämässä taaperoa kädestä ja selittämässä kerta toisensa jälkeen kaikkia asioita juurta jaksain. Ei ollut aikaa ja mahdollisuutta. Silloin oli kätevämpää pelotella lasta sanomalla vaikkapa, että vedessä elää Näkki, joka syö jos veteen menee. Pelasti varmaan tuhansittain lapsia hukkumiselta. Kasvatettiin pelolla, vältettiin kuolema. Kumpi oli pienempi paha? Välillä mun mielestä olis ihan terveellistä yhä osata pelätä jotain asioita, ihan itsesuojeluvaiston takia.

Kuvan lapsi on nimeltään Hilda. Hän ei kuollut lapsena, vaan nuorena aikuisena. Hän asui pienessä torpassa ja lähti nuorena suureen maailmaan sisarustensa, isänsä, isoisänsä ja tätiensä jalanjäljissä. Siis ihan sinne merten taa Ameriikkaan. Siellä hän kohtasi varmaan mukavan oloisen miehen ja tuli tietenkin sitten raskaaksi. Mies häipyi ennen lapsen syntymää kuvioista ja Hilda parka päätyi itsemurhaan. Hän oli mummani nuorin sisko. Ensimmäinen vanha lapsikuva, joka kuvieni seasta tuli vastaan.

Päätin suostua kuukauden minimalismihaasteeseen

 

Olen nähnyt muutamissa blogeissa minimalismihaasteen lähteneen käyntiin ja ensimmäinen ajatus oli, että ei, en ryhdy mokomaan hullutukseen. En pysty poistamaan noin paljon, enkä halua tuota tahtia. Hullu systeemi! Sitten, kun kuitenkin seurasin tarkkaan arkisin-blogin päivittäistä etenemistä, huomasin miettiväni ”mitä minä poistaisin”. Lopulta se tuntui melkein helpolta. Ja okei, eilen saamani kannustus Jenniltä oli se viimeinen sysäys! Kiitos Jenni!! 😊

Kuvasin juuri muutamia kohtia, joissa kotimme pursuaa. Tältä meillä siis oikeasti näyttää.

Joku kohta voi olla järjestyksessä, mutta itse näen siinäkin poistettavaa.

Pääosin pinot ja tursuavat sälät on silmissä koko ajan ja ne siistit kohdat laatikoissa. Ärsyttävää!

Mutta, koska minä olen minä, teen haasteen itselleni räätälöidysti.

Koska on tarkoitus poistaa joka päivä esineitä päivän järjestysluvun mukaisesti, niin ekana päivänä poistetaan yksi esine, toisena kaksi, kymmenentenä kymmenen jne.

Tarkoituksena on poistaa 30 päivän ajan jotakin. Mutta minä ajattelin edetä kuukauden päivien mukaan ja aloittaa vasta maaliskuun alussa, niin poistopäiviä tuleekin 31. Parempi niin! 31 poistettua esinettä enemmän, hehee.

Etenkin se loppupää kuulostaa vaikealta! Otin tämän kuitenkin listoista ja taulukoista tykkäävänä haltuuni mielestäni järjestelmällisen tarkasti. Tein nimittäin jo tabletin muistikirjaan tarkan listan siitä, miten kuukausi tulee etenemään. En tykkää siitä, että joku toinen määrittelee ja määrää elämääni, mutta voin itse luoda vaikka miten hölmön pikkutarkan listan itselleni jostain asiasta, jonka mukaan on ”pakko” edetä. (Jep, mulla on aika paljon autisminkirjon piirteitä. Tutkailin asiaa joskus.)

Ja koska metsään menee jos sen aloittaa niin, että ihan sokkona vaan ekana päivänä pistää jotain pois ja sitten haasteen loppupäivinä on aivan pulassa niiden 30 esineen etsimisen takia, niin aloitin listani suunnittelun nurin päin. Kirjoitin muistikirjaan allekkain numerot 1-31 ja jokaisen kohdalle jonkun esineryhmän, josta olisi helpoin ja käytännöllisin tehdä poistoja juuri se määrä. Ja aloitin siis luvusta 31; jonka kohdalle kirjoitin ”kylmäkellarista purkkeja”, koska niitä on siellä muovikassikaupalla, enkä tule tarvitsemaan kaikki koskaan! Näin etenin listaa luku luvulta kohti pienintä numeroa. Luvun 15 kohdalla lukee ”mökiltä roinaa” koska haaste käsittää minusta minun omistamiani (ei miehen - tietenkään) tavaroita, joita ON kotona, mökillä ja lapsuudenkodissa. Ja vielä esim numeron 3 kohdalla lukee ”maljakoita, koriste-esineitä, astioita”, koska nämä ryhmät on käyty läpi lähivuosina moneen kertaan ja niistä on suhteellisen vaikea keksiä poistoja. Yhteensä poistoja tulee minun tavallani 496 kpl. Ja jälkipolvi kiittää!

Mutta arvatkaa mikä tässä oli vaikeinta? Kaikkein vaikeinta oli keksiä kohtiin 2 ja 1 ne poistot, koska ne kaikki selvät kategoriat oli jo listattu. Oli pakko mennä epämukavuusalueelle ja sohaista jotain mukavaa esineryhmää, josta on tosi vaikea poistaa. Katotaanpa maaliskuussa kuinka tässä käy! Aion kuvata jokaisen poistopinon ja tehdä niistä blogipäivityksiä pari kolme kertaa viikossa. Maaliskuuhun mennessä ehdin orientoitua tähän systeemiin ja sitten se tuntuu varmaan luonnolliselta ja helpolta. Voi jopa olla, että teen poistoja nurinkurisessa järjestyksessä aloittaen luvusta 31, koska on mukava edetä helposta vaikeaan ja samalla saa harjoitella systeemiä edeten vaikeaan ykköseen. Tiedän, että te kaikki muut varmaan ajattelette tämän täysin toisin päin, mutta…

Chai lattee aamupalaks…

 

Määhän ny alvariinsa ravaan kaupungis! Eikä nyt oo ees mitään virallisia asioita hoidettavana. Mutta sen sijaan tapaan pari ystävää. Toisen kans notkutaan kaffilas juoruillen puolen vuoden kuulumiset. Sit toisen kans mennään sushille ja niin ikään vaihdetaan puolen vuoden kuulumiset. Ja iltapäivällä, jos jaksan, hilaudun viä leffaan.

Yöllä heräsin olkapään kipuun. Vaikka syön kuussatasta Buranaa ku muroja, niin se kipu tulee läpi jopa levossa. Eli on menny pahemmaks vaan. Saa nyt nähä sitten mitä tapahtuu, kun buranakuuri on ohitte. Mulla ei oo suuren suuret odotukset siitä, että ”tulehduksen” kaltainen tila olis häipyny mihinkään. Sitä paitti haluun vähintään fyssarin kertoon neuvoja!! Ei mitenkää huvittais mikään saikulle jääminen, saati työkyvyttömyys, etenkin kun oon löytäny ihanan uuden ammatin.

Mutta tänään en mieti sitä, vaan nautin päivästä ja toivotan sullekin huisaa ja kauniin keväistä päivää!

Rennon vuoden reseptit

 Olen laatinut listaa erilaisista vaihtoehtohoidoista ja Spa-hemmotteluista ja hieronnoista. Ongelma on vain siinä, että niitä on niin paljon (saatavilla täällä päin), että suunnittelemallani vauhdilla olen käynyt ne kaikki läpi vasta neljän vuoden kuluttua. Olettaen, että mitään katkoja ei tule mihinkään kohtaan. Olen pähkäillyt ja pohtinut ja laskenut, että voisinko sittenkin kokeilla sekä Spa:ta, että vaihtoehtohoitoa joka kuukausi? Ja vähentää jotain muuta? Kaikki on kiinni vähän ajasta ja paljon rahasta. Mukavaa keväistä pohdittavaa loppuvuoden varalle!

Aromaattinen hieronta

Balans-spa

Balilainen hieronta

Bambuhieronta

Destress-hieronta

Flow-hieronta

Gua Sha-hieronta

Hot Stone-hieronta

Intialainen päähieronta

Jade-hieronta

Jalkahieronta

Japanilainen Power Tree-hieronta

Jinhieronta

Kynttilähieronta

Lymfahieronta

Purentalihashieronta

Ritualhieronta

Sakurahieronta

Spa-kasvohoito

Suklaahieronta

Yrttinyyttihieronta

Zen-hieronta

Akupunktio

Aromaterapia

Ayurvedinen hoito

Energiahoito

Fasciakäsittely

Fysioterapia

Hoidollinen Yin

Homeopatia

Iirisanalyysi

Jäsenkorjaus

Kalanruotohoito

Kalevalainen jäsenkorjaus

Korvakynttilähoito

Kuppaus

Kuivakuppaus

Kuivaneulaus

Meridiaanihieronta

Osteopatia

Refleksologia

Reiki

Shiatsu

Tiibetiläinen hunajahoito

Tulineulahoito

Vyöhyketerapia

Äänimaljahoito

Tammikuussa tapahtui

Kaikkien kunnon himoshoppaajien tavoin minäkin olen tuntenut sen ihanan tyydytyksen, kun uusi asia on päätynyt kotiin kaupasta tai kirppikseltä ja minun tapauksessa tietysti useimmiten juuri kirppikseltä. Mutta myös se kääntöpuoli, eli äkkikrapula on iskenyt yhä useammin; miks mä tän ostin?! Ei tää oikeestaan ees sovi mun kotiin, voi ei. Hyvän olon tunne haihtuu joka tapauksessa äkkipikaa.

Tästä alustuksesta johtaa suorat langat kuluneeseen tammikuuhun. Välissä oli vain vuosikymmenen keräily yksin, muutto yhteen toisen keräilijän kanssa, rompepäivähaalimiset yhdessä, molempien vanhempien kuolinpesien läpikäymiset ja lopulta uuvuttava tavaraähky. Ja nyt tammikuussa tapahtui käänne itsensä tavaroilla palkitsemisen ajattelussa.

Oikeastaan käänteestä on kiittäminen vähän jo vanhaa työpaikkaa ja loppuunpalamista siellä. Muistan selvästi yhden erityisen uuvuttavan ja vittumaisen jakson joskus neljä vuotta sitten, kun kesken työpäivän tartuin puhelimeen ja soitin siskolleni; ”Lähekkö Kämppiin mun kanssa kesällä?” Sisko oli heti mukana ja sen ajatuksen voimin jaksoin sen kevään. Siitä kylväytyi joku siemen mielen pohjalle ja nyt vihdoin sain kaiken kirjattua selkeänä taulukkona ylös. Tästä alkaa uusi elämä! Hyvän olon elämä!

• Tammikuuhun kuului paljon mökkeilyä! Ihanaa rauhaa ja zen-oleilua.
• Selvittelin myös uusia työkuvioitani, jotka osoittautuivat aika sekaviksi tietämättäni.
• Podin hartiakipua yhä enemmän ja enemmän. Diagnoosi; kiertäjäkalvosinoireyhtymä!
• Sain uutta työtä, lisänä edelliseen, josta iloitsen aivan valtavasti! Juuri tästä unelmoinkin.
• Käyn erilaisilla hierojilla ja mietin, näin kuuluu elää! Lisää hierojia ja Spa:ta elämään…
• Ostimme moottorisängyt, joka on iso muutos vesisänkyelämään. Parannus todellakin.
• Vähensimme sähkönkulutuksen kotona niin minimiin kuin vain voi. Ja onnistuimme!
• Laadin yksityiskohtaisen suunnitelman elämyselämästä tavaraelämän sijaan. Innostavaa!
• Tilasin omia lasitteita keramiikkaani varten. Olen syvällä tässä aiheessa ja nyt itsenäisempi.
• Aloitin pitkän tauon jälkeen avantouinnin. Se on hyytävän ihanaa! Mielen voimat apuna.
• Keräsin joulukoristeet pois harvinaisen aikaisin. Keväinen olo hiipii tilalle.
• Kävin lääkärissä ja verikokeissa; odotettua paremmat tulokset lähes kaikessa.

Aloittelin tammikuussa jo elämyselämää, koska tarkka aikataulu ja suunnitelma alkaa kuitenkin vasta helmikuusta. Kertaan sen verran, että olen jokaiselle kuukaudelle varannut aikaa ja rahaa hierojakäynnille, joko Spa-käynnille tai vaihtoehtohoitoon, kampaajakäynnille, ravintolakäynnille, johonkin pieneen matkaan, johonkin pieneen hankintaan ja kukkien ostoon. Jokaiselle aihepiirille on varattu maksimisumma, joiden lisäksi on varattu ruokakauppaan tietty summa ja laskuihin oma summansa. Ällistyttävää kyllä, voin sen kaiken tehdä! Entisellä asenteella (”elän tässä arkea ja katon kuun lopussa mitä jää käteen”) ei oikeastaan saanut ikinä mitään. Kyse ei ole palkan suuruudesta (minullakin on palkka heitellyt aika paljon), koska kaikki menee mitä tulee, näin on näreet! Less is more. Tällä hetkellä saan vähän rahaa ja silti elän herroiksi. Asenne ja suunnittelu on avainsanoja! Olen myös vähentänyt kuluja. Viimeksi eilen lopetin erään ammattilehden tilaamisen. Ja nyt mietin, lopettaako Taito- lehden tilaus vai ei… se on tullut minulle ehkä 15 vuotta. Olenko ikinä palannut lehden juttuihin ekan lukemisen jälkeen? En! Olenko ikinä tehnyt mitään lehden ohjeiden mukaan? En! Jestas… mutta pidän siitä lehdestä kuitenkin.

Olen miettinyt viimeisen parin vuoden ajan paljon omaa hyvinvointiani ja etenkin sitä henkistä puolta. Vatsaoireeni, jotka äityivät lopulta niin pahoiksi (ripuli suunnilleen heti kun astuin kotiovesta ulos) ovat parantuneet ja olen ymmärtänyt, että kyseessä oli hyvin paljon psykosomaattinen juttu. Voin pahoin niin pitkään ja monella tavalla (suurin syy vanha työpaikka) että lopulta olin aivan rauniona. Muistan erään kerran, kun olin mennyt Helsinkiin ja mietin siellä katuja kulkiessani vain yhtä asiaa; missä on lähin kahvila ja vessa! Mietin, että tätäkö on koko loppuelämä? Enkö enää koskaan voi lähteä mihinkään? Jopa lähikaupassa käyminen pelotti niin, että kädet tärisi. Psyykkasin itseäni, loin mielessäni lyhyen helpon kauppalistan, jota hoin koko matkan kauppaan; tomaattia, kahvia, hedelmiä… ja suunnittelin lyhimmän mahdollisen reitin kaupassa niiden välille. Hain ostokset ja hoin itselleni koko ajan, että ei hätää, voin koska tahansa mennä vessaan kesken kaiken! Kolmen kerran jälkeen ei pelottanut enää niin paljon, koska aloin hiljaksiin luottaa itseeni vähän. Ja samaan aikaan olin myös heivannut stressaavimmat asiat elämästäni hittoon. Nyt ollaan tässä, olen taas vapaa ja vatsa ei määräile kaikkea. Suuri kiitos kuuluu myös miehelleni, joka ymmärsi joka vaiheessa minua, eikä koskaan etenkään nauranut tälle kaikelle.

Tammikuussa tehty elämän uuden suunnan suunnitelma on siis isommassa roolissa, kuin heti arvaisikaan. Tarkoitus on ennen kaikkea vähentää stressiä, jota aina salakavalasti jostain kuitenkin pääsee kertymään. Tarkoitus on muuttaa koko ajattelutapaa. Rahan käyttäminen tavaran sijasta elämyksiin ja palveluihin. En myöskään ”marita” hulluna kotiani tyhjäksi, koska se ei ole ekologisin tie. Pyrin ajattelemaan niin, että minulla on mahdollisimman kattavasti kaikkea tulevankin varalle, eikä vain tälle hetkelle. Silti en halua kompastua tavarapinoihin. On oltava joku fiksu keskitie! Ja sitä kohti mennään!

Ihanaa helmikuuta kaikille! Minä olen nyt päättänyt pitää keskiviikkoisin blogivapaata, joten huomenna huitelen teillä tietymättömillä. Nähdään!

Tammikuun vaatehankinnat

 

Musta tuntuu, että nyt on jotenkin *pop* miettiä vaatehankintoja tai hankintojen suitsimista ja samalla vaatepoistoja. Mutta koska tää mun juttu on alkanut jo vuosia sitten ja se tuntuu olevan kiinnostava aihe, niin menköön.

Tammikuussa ostin 5 vaatetta. Kirppikseltä mukaan jotenkin puolivahingossa itsensä ylipuhui ihana punainen villakangastakki, joka sopi täydellisesti ja jonka hinta oli vain 18€. Takki on vähän A-linjainen ja kauluksessa on mustaa karvaa. Pidän punaisesta ja punainen takki piristää ihan kummasti. Hyvä ostos! Tosin, en varsinaisesti tarvitse uutta takkia ja mietin kauan, että ostanko sen, vai enkö osta ja jos kuitenkin ostan, niin minkä vanhan takin poistaisin. Melkein jo lupasin itselleni poistaa yhden Sjödenin mustan villakangastakin, mutta sitten kotona aloin taas empiä. Joka tapauksessa; ihana uusi takki, jota varmasti pidän todella paljon enemmän kuin sitä Sjödeniä!

Pitkän harkinnan tuloksena käytännönläheiset muut ostokset olivat aluspaita Prismasta, hintaan 5,90€ ja kolmen alushousun setti Cittarista 14,99€. Muuta ei mieleen tullut, enkä esim kirpputoreillakaan vilkuillut kauheasti vaatteita. Saattaa olla niin, että mulla nyt vaan on tarpeeksi vaatetta, eikä tunnu siltä, että olis pakko hankkia jotain lisää. Aika mahtavaa! Seuraava vaatteidenostoaika koittaa heinäkuussa. Katsotaan onko siihen mennessä ilmestynyt jotain uusia tarpeita. Poistoja varmaan kuitenkin teen jonkun verran kesään mennessä.

Ikea, Kukkatalo, kirppis…

 

Viikonlopun kaupunkikierros; Hurrikaani, Ikea, K-rauta, Kukkatalo, kirppis… Tämä oli ehkä kolmas kerta kun menin Ikeaan. Siellä on hauska katella niitä interiöörejä, en kiellä! Mutta koska aivoni toimivat niin, että kiinnitän huomiota epäolennaisuuksiin, niin Ikeassa ihastelin vain niitä huoneiden muka ”ikkunanäkymiä”! Ne oli tietenkin valotauluja, joiden päälle oli laitettu kuvia Tampereelta. Huisaa! Aloin heti miettiä millaisia maisemia haluaisin omille seinillemme ikkunoiksi… No ainakin Lielahden kartanon, Pispalan kesäaamuna, pohjalaistalon, lakeuden usvaisena kevätiltana, latoja, järvimaiseman juhannuksena muutaman mainitakseni! Harmi vaan, meillä ei ole tilaa seinillä yhdellekään valotaululle. Mutta tässä nyt niitä Ikean ikkunoita sitten.

Taidan olla ainut ihminen joka voi kävellä läpi Ikean yksi ostos kainalossaan, enkä edes kuolannut mitään muuta. Se yksi oli ergonomiatyyny Rosenskärm (olen muuten aina tähän asti lukenut sen näin: ”Rosenkräm” eli ruusuvoide ja aprikoinut miten se liittyy tyynyyn). Ostin sen koska poden aina tämän tuosta päänsärkyjä, jotka johtuvat niska mutkalla nukutuista öistä, eli oikeesti paskoista tyynyistä! Ja koska Tempur on toooosi kallis, päätin kokeilla Ikean versiota. Verrokkina hain saman tien Hurrikaanista kympillä toisen ergonomiatyynyn. Tarvitsenhan mökille sellaisen myös (mökillä vasta paskat tyynyt onkin!) Nyt on sitten Hurrikaanin tyyny testattu yhden yön ja mukavalta se tuntui! Vaikka vähän outo aluksi. Uni tuli kuitenkin hyvin ja nukuin kuin possu koko yön.

K-raudasta ja Kukkatalosta mukaan takertui pikkuruisia viherkasveja! (Kevät!!!) He ovat: Kääpiöbanaani, Viirivehka, Huonekumipuu ja Anopinkieli. Oih, Kukkataloon on aivan pakko palata!! Sinne jäi niin monta sööttiä viherkasvia ja NIIN ihania leikkokukkia myös! Kirpparille menin katsastamaan kukkaruukkutilannetta, sillä pian on se aika. Ainuttakaan vanhaa kukkaruukkua ei siellä ollut, mutta yhden sinertävän uudehkon kelpuutin. Oon aika nirso kukkaruukkujen suhteen, enkä tykkää monistakaan uusista. Tosin keramiikkakurssilla voisin ehkä tehdä jonkun kyllä.

Koulukiusaaminen - taas kerran!

 

Katsoin eilen illalla Arman Alizadin ohjelmaa koulukiusaamisesta. Se sai kyllä taas niin kuohuksiin ja päätin ottaa asian jälleen puheeksi, vaikka olen sitä ennenkin täällä blogissa käsitellyt.

Olen itsekin ollut jonkin verran kiusattu, lähinnä ala-asteella, kun olin vielä liian kiltti puolustautumaan. Myöhemmin kävin joskus jopa purevasti käsiksi tilanteisiin, jossa kiusaamisen näkeminen ylitti sietokykyni. Oikeudenmukaisuus on kai pohjalaisessa luonteessa useimmiten aika syvällä? Enpä kiellä, etteikö muillakin olisi, mutta olenpa vain törmännyt siihen kuohahtavaan pohjalaiseen sisuun niin paljon elävässä elämässä ja elokuvissa, sekä kirjoissa, että linkitän sen vahvana ominaisuutena maakunnan mielenmaisemaan.

Nämä kuvat on otettu 1930- ja 1940-luvuilla siinä samassa kyläkoulussa, jota itsekin aikanaan kävin. Ja tiedän, että kiusaamista oli jo silloin sata vuotta sitten, edelleen minun aikanani ja on yhä edelleen. Kiusaaminen tapahtuu välitunneilla ja etenkin koulumatkoilla, kun lapset kävelevät ja pyöräilevät koteihinsa. Se on niin surullista! Se saa minut niin vihaiseksi! Ja etenkin se vaikuttaa tavalla tai toisella ihmiseen koko loppuelämän.

Sen verran tunnen päiväkotitätejä ja opettajia, että voin sanoa (harmi kyllä), että iso syypää tähän kaikkeen, möllöttää siellä vanhempien joukossa! Tajusin sen jo lapsena, että kotona olevat tilanteet vaikuttivat siihen, että joku ryhtyi kipuilemaan kiusaajana. Ja sitten on se pirullinen osa ihmisistä, jotka vaan on luonteeltaan ihan kusipäitä. Aina sanotaan, että lapsi ei synny pahana, mutta silloin tällöin lapsi syntyy esim psykopaattina ja siitä ei olekaan iso askel ihan hemmetin pelottavaan ja julmaan loppuelämään. Siis muille julmaan.

Ja oikeastaan eilen tulin ajatelleeksi sellaistakin asiaa, että onko termi ”koulukiusaaminen” vähän liian rajattu? Että muuttuuko ne pienet pirut fiksuiksi aikuisiksi murrosiässä? Epäilen! Edelleen ollaan aika kaukana siitä, että puhuttaisiin kunnolla työpaikkakiusaamisesta. Ne samat pahimmat kusipäät jatkaa sitä samaa vinoutunutta käytöstä muita kohtaan siellä työpaikoilla. Ja arvatkaas mitä? On eräs asia mistä ei julkisuudessa puhuta lainkaan; nimittäin vanhainkotikiusaaminen! Voi naurattaa, mutta ei pitäisi. Se on selvä jatkumo siihen koulukiusaamiseen ja työpaikkakiusaamiseen. Enkä nyt puhu kuutamolla olevista muistisairaista, vaan ihan tolkuissaan olevista, jotka vaan on vittumaisia toisiaan kohtaan.

Minulla itselläni on jo edesmennyt läheinen, joka oli näiden kaikkien kiusaamismuotojen uhri. Ei hän siitä numeroa tehnyt, mutta vanhainkodissa hän alkoi todella väsyä. Oli surullista katsella miten iloisesta ihmisestä tuli elämän loppuvaiheessa hapan ja katkera. Sitten helpotti, kun vaihdettiin vanhainkotia! Hän oli ihminen, jonka en koskaan kuullut sanovan mitään pahaa kenestäkään. En koskaan nähnyt häntä vihaisena. Hän koetti aina kääntää kaiken hyväksi, vaikka elämässä oli hänellekin vastusta roppakaupalla. Silti hän oli aina ystävällinen kaikkia kohtaan. 

Mulla ei ole mitään ratkaisua tähän asiaan. Ja etenkin jos vanhemmat on se juurisyy, niin mitä voi odottaa penskoilta? Mutta sen verran muuttaisin esim lakia, että ainakin rikosoikeudellinen vastuuikä laskettaisiin siitä 15:stä vuodesta alemmas. Ja sitten voisi säätää omat rangaistuskäytännöt näille nuorille. Tai toimisiko se, että vanhemmat saisivat lapsen sijaan sen rangaistuksen, vai pahentaisiko se vaan tilannetta? Enpä toisaalta usko, että kiusaaminen ikinä loppuu, mutta erikoisen raakoihin sfääreihin se on jo mennyt Suomessakin. Mietin, että montako lasta tai nuorta pitää vielä kuolla, ennen kuin mikään muuttuu?

Ja etenkin vituttaa ne loputtomiin ymmärtävät lässyttäjät. Että ”onkos tää nyt sovittu ja lyödäänpäs kättä päälle! Että eihän kukaan nyt halua tulla erotetuksi koulusta, eihän?” kun se on oikeesti niille kiusaajille vaan mukavaa lomaa, kun ei tarvii kouluun raahautua! Ei kaikki elä samoilla säännöillä, se pitäis tajuta. Vähän ku lähtis Ukrainaan sotimaan takapihan inkkarileikkien säännöillä. Se on kumma kun sitä ei kaikki tajua. Ei ole niitä yhteisiä oikeuskäsityksiä, ei yhteistä tajunnankuvaa, että maailman pitäis toimia näin. Toinen elää aivan eri tasolla ja sille ei vaan toimi samat sormen heristykset, kuin kilteimmille. Kun kaikki ei vaan ole kilttejä ja pyri hyvään. Kaikki ei pidä ohjenuoranaan sitä, että tee muille niin kuin haluaisit itellesi tehtävän.