Blogin suuntauksia

 

Olen vähitellen miettinyt blogin aihepiirejä, sitä mitä suuntausta se edustaa, vai edustaako mitään kovin selkeästi. Heilun monen aiheen välillä ja jotenkin näitä aihealueita on tullut lisää viime vuosina. Teen pienen katsauksen lempiaiheisiini.

Keramiikka. Olen puhunut siitä viime syksystä lähtien monta kertaa, pääasiassa koska innostuin vihdoin menemään kertsukurssille. Puhun siis harrastuksesta. Jos harrastaisin aktiivisesti joogaa, puhuisin siitä, jos piirtämistä taikka ompelemista, puhuisin niistä. Harrastus on ihan hyvä höpinänaihe, koska se valottaa itsellekin päiväkirjamaisesti edistymistä ja luo jotain suuntaviivoja edistymiselle. Ehkä.

Kasvatuksesta ruukuissa, pihassa, kasvihuoneessa. Ensi kesänä uusi kasvihuone tulee olemaan varmaan isossa roolissa. Kasvien kasvatus on iso osa elämäni ilonaiheita. Kesäaikana istun myös usein portailla ja vain imen itseeni kaikkea ulkona tapahtuvaa. Tai suljen silmäni ja nautin auringon lämmöstä. Aamuisin kierrän pihan kaikki tärkeät kohdat läpi ja tarkkailen miten kasvit voivat. Mahdollisesti maailma on menettänyt minussa hyvinkin omistautuvan hortonomin?

Kotoilu. Rakastan kotia ja lapsuudenkotia, kotoilen niissä molemmissa. Kotoilen myös mökillä ja ajoittain autossa tai veneessä. Säädän ja suunnittelen, remppaan ja järjestelen. Teen hankintoja ja poistoja. Hengaan, nautin, laitan ruokaa, katson leffoja, luen. Näistä jokaisesta olen joskus kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan jatkossakin.

Elämässä pitää olla myös luxusta. Että tavallisina arkipäivinä juodaan kahvi ja tee hopealusikalla, että parfyymiä suihkautetaan joka päivä, kaupungissa mennään kahvilaan ja silloin tällöin syömään pitkän kaavan kautta. Että kampaajalla voi käydä omaksi iloksi ja Spa on tarkoitettu nautittavaksi ihan kun siltä tuntuu. Hierojalla kuuluu jokaisen aikuisen käydä säännöllisesti! Hotelliin täytyy mennä joitakin kertoja vuodessa, ihan vaan koska se on elämästä nauttimista. Pieniä kotimaanmatkoja kannattaa harrastaa, laivalle pujahtaa aina kun voi, ulkomaille lähteä edes muutaman kerran elämässä. Luxus on sitä, jota ilman voi kyllä elää, mutta joka tekee elämästä niin hemmetin paljon mukavampaa! Näistä kirjoitan, koska haluan innostaa muitakin luxuksen pariin.

Keräily, kirppistely. Olen entinen kaiken keräilijä. Tavoitteena oli koti, jossa kaikki on vanhaa. Kaikenlaista on siis kertynyt. Enää en keräile umpimähkään. Olen antanut itselleni luvan ostaa kirjoja, elokuvia, viherkasveja, kukkaruukkuja, koruja. Kaiken muun suhteen koetan olla aisoissa ja tätä pureksin blogissa yhtenään. Kirppistely on ihanaa, mutta osaan nykyään nauttia pelkästä vanhojen esineiden katselustakin. Kaikkea ei tarvitse omistaa! Sen oppiminen on vienyt 30 vuotta. Nyt on tullut kodin inventoimisen ja parhaista kiinni pitämisen ja turhasta luopumisen aika. Tässä olen vielä matkalla ja siksi puhun aiheesta aika usein.

Arkkitehtuuri. Rakastan vanhoja taloja! Siis todella! Kiinnitän niihin varmaan paljon keskivertoa enemmän huomiota ja minuun sattuu aina kun näen jonkun purkutyömaan. Rakastan sitä miltä ne näyttävät, minkä historian ne kätkevät sisäänsä, mikä henki niiden liepeillä leijuu. Ihailen vanhoja taloja (ja myös hyvää uutta arkkitehtuuria) kaikkialla missä liikun. Sivelen niiden pintaa, kahvoja, kaiteita, listoja, kaakeleita hellyydellä. Joskus tuntuu, että välitän niistä paljon enemmän kuin ihmisistä (lukuunottamatta ihan lähipiiriäni). Niitä kuvaan ja niissä olen fiilistellyt blogieni alkuajoista (2010) lähtien.

Talous. Tämä on uusin asia, josta olen innostunut. Tämän vuoden alussa keksin ryhtyä katsomaan ja suunnittelemaan taloutta luupin kanssa. Tilikirjan täyttö, erilaisten rahanreikien ennakointi ja suunnittelu, kömmähdyksistä oppiminen. Erittäin innostava aihepiiri! Tähän kuuluu myös työmäärien suunnittelu ennalta. Talous-aiheen alla on myös pari muuta juttua, joista en ole vielä puhunut mitään, mutta joita hauduttelen ja joista kerron ehkä ensi vuoden alkuvaiheessa.

Terveys ja mielen hyvinvointi. Viime vuosina on sekä fyysinen että henkinen terveys ruvennut tuntumaan yhä ajankohtaisemmalta ja tärkeämmältä, ehkä koska olen saanut perisuomalaiset geenit, elänyt leppoisaa elämää ruoasta nauttien ja täyttänyt jo joku vuosi sitten 50 vuotta. Olen kiinnittänyt huomiota sekä fyysiseen että henkiseen puoleen aika paljon. Yksi kiinnostavimpia juttuja on ollut DNA-testin paljastamat ominaisuudet ja alttiudet. Monet niistä onkin jo hämmentävästi osuneet oikeaan. Kerron sairauksista, kolotuksista ja vaivoista ja niiden kanssa kamppailusta ja ratkaisujen etsimisestä. Suhteestani lääketieteeseen ja vaihtoehtoisiin hoitokeinoihin. Mutta puhun myös työuupumuksesta ja sen väistelystä tulevaisuudessa. Pohtien ja avoimin mielin.

Ulkoelämä, luonto. Ulkoelämä on hyvin tärkeää, mutta hassua kyllä hyvin paikkasidonnaista! Kotona viihdyn puutarhassa, mutta en kävelylenkeillä. Lapsuudenkodissa viihdyn puutarhan lisäksi kävelylenkeillä ympäri vuoden. Viikonloppuretkillä tykkään metsissä kävelyistä, soilla ja pitkospuilla kieppumisesta, järvenrantojen kiertelystä ja monenlaisista pienistä retkeilyistä. Helteellä veneestä uskaltaudun jopa uimaan, muussa tapauksessa uin vain avannossa. Yhä enemmän ihastelen luonnossa maisemien lisäksi kasveja ja eläimiä. Kuvaan niitä myös mielelläni. Luonto on tärkeä elementti, missä vain olenkin ja aika usein kuvaan ja puhun siitä blogissakin.

Kuvat Bo-lehdestä.

Autoelämää - mietteitä matkalla

 

Aamu alkoi Kauhanevalla kaikessa rauhassa. Nukuttiin pitempään kuin yleensä sunnuntaisin, eli ekan kerran kurkkasin kelloa 10.30. Nousin hiljaksiin ja näpyttelin tablettia, jolloin mieskin heräili ja avasi television, joka on mukavasti sängyn vieressä pöydällä aina silloin, kun emme ole ajossa. Ihan sattumoisin sieltä alkoi ”Van life”-pakuelämää dokkarisarja. Siis tosi mielenkiintoista! Kuinka pidänkään näistä rauhallisista aamuista asuntoautossa, kun telkustakin tulee mukavia ohjelmia. Liimauduimme katsomaan ohjelmaa alusta loppuun ja vielä sen päätteeksi googletin onko heidän kirjoja saatavilla. Olipa hyvinkin!

Meillä on ollut asuntovaunu, josta luovuimme jo ehkä 10 vuotta sitten. Pidimme sitä pääasiassa SF-Caravan-alueella, emmekä koskaan tehneet sillä retkiä. Se oli ikäänkuin mökki, mutta koska käyntimme siellä harvenivat ja harvenivat, päätimme lopulta luopua vaunusta. Vuosimaksu karavaanialueella pidettävästä paikasta on kuitenkin sen verran kallis, että tyhjän panttina vaunua ei kannata siellä pitää kovin monia vuosia. Päädyimme hankkimaan meille kätevämmän kulkupelin, eli asuntoauton. Vaunumme oli ollut aika iso ja nyt mietimme, että kätevän liikkumisen kannalta pieni asuntoauto olisi parempi. Nykyinen asuntoautomme onkin melkolailla pienimpiä malleja, joita on saatavilla. Tosi riittävä kahdelle, vaikka pitkällekin reissulle. Tällä autolla olemme reissanneet pieniä viikonloppumatkoja ja isompia Norjan reissuja.

Aluksi nukuimme vuosikausia ohjaamon päällä olevassa makuutilassa. Sen hyviä puolia oli, että sänky oli aina ikäänkuin valmiina, paitsi että tulihan sinne viskeltyä kaikenlaisia kamoja päiväksi säilöön kuitenkin. Sitten miehelle tuli selkävaivoja, minulle kaatumisen seurauksena molempiin polviin pitkäaikainen kipu ja se tikkaita myöten sänkyyn kapuaminen alkoi käydä hankalaksi. Hiljalleen aloin myös saada ahtaanpaikankammo-kohtauksia siinä pienessä tilassa. Miehen viimekeväisen sairastumisen myötä päätimme kokonaan siirtyä nukkumaan alakertaan. Sänky pitää koota ruokailuryhmän kohdalle joka ilta, mutta emme oikeastaan koe sitä niin hankalaksi. Kuvissa sama kohta sänkynä ja ruokapöytänä.

Vanha makuutila ohjaamon päällä on siis nyt jäänyt varastotilaksi. En koskaan enää halua siirtyä niin ahtaisiin nukkumatiloihin ja oikeastaan ihanne olisi erillinen makuusoppi, jossa sänky olisi puolikorkeudella, eli sängyn alle mahtuisi komeroita, mutta sänkyyn kiipeäminen vaatisi maks 2 porrasta. On kuitenkin aika vaikea löytää omiin mieltymyksiin sopivaa pientä asuntoautoa, joten tänä vanha rouva saa vielä palvella meitä jonkun aikaa. Kremppaa siinä on ja on vain oikeastaan ajan kysymys, koska ”rouva auto” jää eläkkeelle kokonaan.

”Van life”-sarja oli tosi innostava ja aloinkin heti pohtia miten itse mahtaisin toimia, mitä tekisin ja mitä autossa pitäisi olla, jotta siinä voi asua. Ensinnäkin on oivallista, jos asuisi autossa, että kesät viettäisi pohjoismaissa ja mahdollisimman pohjoisessa tietysti. Syksyllä voisi hilautua vähitellen etelämmäs ja ydintalvi olisi ihana viettää jossain vähän lämpöisemmässä maassa, Espanjassa, Italiassa tms. Tosin maailma on muuttunut ja turvallisuuttakin täytyy vähän ajatella. Autoihin on myytävänä sellaisia rautoja, jotka voi itse sisällä ollen ruuvata oveen ja estää oven murtamisen auki ulkoapäin. Meilläkin ne on joskus olleet käytössä, vaikka emme olekaan kokeneet mitään pelottavia yöpymisiä tähän mennessä. Etenkään Norjassa ja lapissa ei ole ollut yhtään edes epäluuloinen olo. Enemmänkin suurten kaupunkien parkkialueilla tai teidenvarsien levähdysalueilla on joskus vähän epämääräistä. Emme myöskään hakeudu karavaanialueille yöpymään monestakaan syystä. Ensinnäkin ne eivät useinkaan ole reitillämme, emme ole yhtään sosiaalisia, emmekä halua maksaa yöpymisistä ainakaan säännöllisesti.

Mitä sitten voisi tehdä, jos asuisi autossa? No ensinnäkin, ellei ole valmiiksi tosi hyvävarainen, niin etätöitä pitäisi voida tehdä. Itse kuvittelisin, että se olisi juuri kirjoittamista ja valokuvaamista. Minun varsinaisessa työssäni etäduuni on täysin poissuljettua muuten. Olisi kyllä todella ihanaa, jos voisi elää kirjoittamisella ja valokuvaamisella ja silti samalla olla ikäänkuin lomalla. Niin Van life-pariskuntakin teki ja kokivat sen miellyttäväksi. Ja etenkin, jos on kokenut loppuunpalamisen aiemmassa työssä, tuntuu tuollainen vaihtoehto loistavalta pelastukselta! 

Aloin myös miettiä sitä, mitä autossa olisi oltava, jotta minä siinä pystyisin asumaan. Ensinnäkin, auton ei tarvitse olla asuntoauto, vaan retkeilyauto, itse tehty paku ym sopisi vallan mainiosti myös. Mutta vuosien autoilukokemuksen jälkeen sanoisin, että neljä asiaa koen tärkeimmäksi. 

1) hyvä sänky! Sängyn on oltava tarpeeksi tilava, jotta ei tarvitse nukkua ihan supussa. Patjan on oltava tarpeeksi paksu, jotta lonkkia ei kolota koko ajan. Ergonomiatyyny on ehdoton varuste! Sängyn alla olisi hyvä voida säilöä tavaroita.

2) wc!! Siis ilman vessaa tämä leidi ei liikahda kotipihasta mihinkään. Suolisto-ongelmien vuoksi en voisi kuvitella matkaavani pelkkien huoltoasemien varassa, ei ei. Vessassa ei tarvitse olla suihkua, mutta se pytty on se juttu!

3) mikroaaltouuni! En pidä kaasukokkailusta, joten en edes muista koska automme kaasuliettä on tarvittu viimeksi. Siitä taitaa olla aika monta vuotta. Syömme tuorejuttuja, eineksiä (siihen mikro!) ja grillaamme pikkugrillillä joko sisällä avoimen ikkunan ääressä tai ulkona. Myös kaupan grillitiskin annokset käy meille hyvin.

4) televisio. Vaikka autossamme on aina luettavaa (esimerkiksi juuri nyt kassillinen Maaseudun tulevaisuuksia), niin haluan katsella televisiota ja dvd-elokuvia. Mikään läppärinäyttö ei siihen käy. Olen elokuvahifistelijä ja sillä mennään.

Tässä siis kaikkein tärkeimmät. Tämän jälkeen tulee tärkeyslistalla vastaan jääkaappi, hyvin kaappitilaa ja tiskipöytä. En oikeastaan edes nyt keksi muuta. Suihkua en ole kai koskaan käyttänyt autossamme, vaikka sellainen vessassa onkin. En vain koe sitä tarpeelliseksi. En muutenkaan kotioloissa ole mikään suihkussa ramppaaja, ja mökkioloissa, autossa ja veneessä pärjään yllättävän pitkät ajat ihan vaan kosteuspyyhkeillä.  Pelkkä ajatus ihoon liimautuvasta suihkuverhosta puistattaa! Eikä noissa autoissa ole tilaakaan kovin isoille vesitankeille, että eipä se suihkuttelu muutenkaan alvariinsa onnistuisi. Vaatteet ja astiat pitäisi tietysti olla hyvin vähiin mietittyjä ja niidenkin kanssa ollaan pärjätty hyvin kaikilla matkoilla. Vapauden tunne, asuinpaikan vaihdos ja luonnon läheisyys on niitä asioita, joita arvostan autoelämässä. Jos asuisin vaikka vuoden autossa, hankkisin sinne myös viherkasveja!

Laukkuja, osa 4

 Tämä laukku on  arviolta 1960-luvun tekonahkalaukku. Olen käyttänyt sitä niin paljon, että kahvat lopulta  hajosi ihan käsiin, heh. Leikkasin ne sitten kokonaan pois ja oli tarkoitus kai ommella uudet kahvat joskus. Laukun ehdottomasti paras puoli aikoinaan oli koko; se on isompi kuin kuvasta voisi arvata. Nyt kuitenkin katselin laukkua (kymmenien) vuosien tauon jälkeen uusin silmin ja hoksasin, että tämä kovettunut vanha tekonahka ei ole yhtään mun mieleen enää, koska oikeestihan se on vaan muovia ja sen (vanhentuneen muovin) tuntu on ällö. Mieluummin käytän niitä jäljellä olevia ehjiä laukkuja kuin tuunaan jotain, joka ei enää ole oikein mieleen. Eli tämä lähti poistoon.

Seitsemisessä viikonloppua

 

Eilen illalla kotiuduin lapsuuden maisemista. Pieni pyrähdys kotona ja taas eteenpäin! Mietimme, että mihin suuntaan lähtisimme ja lopulta sitten päädyimme Seitsemiseen Soljosten rannalle. Jäässähän nuo pikkulammet vielä on, mutta aurinko paistaa ja linnut kiekuu. Ihanaa, että on kevät!

Maalari maalasi… lankavetimiä!

Tällä viikolla osa päivistä menee lapsuudenkodissa lähinnä maalaamiseen. Maalaamme keittiön kaapistoja ja hommahan on taas heittäytynyt mielenkiintoiseksi. Alinna on vahva kirkas sininen, sitten on myös sitruunankeltainen, on valkoinen, on epämääräinen marjapuuronpunainen ja nyt niistä tulee siniharmaat.

Kiinnostavaa on se, että nuo vähän jo kuluneet ja kämäset kaapistot on oikeasti tosi hienot krominkiiltoisine lankavetimineen ja pikkuruisine käpysaranoineen. Tai minä sanon niitä käpysaranoiksi, koska ei sellaisia saa enää mistään ja ne on sormenpään kokoiset, neljän pikkuruisen päällekkäisen metallilevyn muodostamat. Tottakai jokainen edellinen maalari on maalannut ne päälle. Pahimmillaan saranan päällä oli siis puolen cm:n maalikerros, oikein möykkynä kuin hattu pisteenä iin päällä. Lankavetimien kohdalta oli myös huiskittu maalipensselin kanssa hyvin rennolla otteella.

Semmoisen nysvääjän kuin minä, silmään tämä kaikki oli kauheaa! Joten tartuimme siskoni kanssa vesivärisiveltimiin, töpsöttelimme ainakin kuusi kertaa maalinpoistoainetta jokaiseen saranaan ja lankavetimen juureen ja saimme kuin saimmekin vanhan kunnon krominkiillon takaisin! Voi kuinka kauniit ne nyt on! Todennäköisesti sitä ei kukaan edes huomaa, mutta minä voisin kyllä istua tuijottamassa niitä saranoita vaikka joka päivä koko tulevan kesän, jos täällä olisin. Näin sitä voi suht pienestä asiasta ihminen tulla hyvälle mielelle ja tuntea saaneensa aikaan jotain oikein mullistavaa!

Mietteitä marittamisesta

 

Minäkin ostin aikoinaan sen konmari-kirjan, josta kaikki sitten oikeastaan repes. Minusta kirja oli virkistävä, vaikka en ihan kaikkia sen oppeja allekirjoitakaan. Erilaisissa faceryhmissä maritus aiheutti eripuraa. Joiltakin lähti lapasesta. Poistettiin keittiön kaapistot, koska kuka kaappeja tarvii? Ne pari jälelle jäänyttä astiaa voi hyvin olla tiskikoneessa. Poistettiin kaappien ovia, sillä verho on paljon kivempi. Ikkunoista poistettiin verhot ja viimeistään tässä vaiheessa pöydiltä liinat, siis kuka hullu millään tekstiileillä mitään tekee? Poistettiin petivaatteet, koska ne ainoathan voi pestä työpäivän aikana ja kuivattaa saman tien kuivausrummussa. So kätevä! Poistettiin sängyt. Siis eiks patja muka riitä?! Luovuttiin vaatteista, sillä kuka tarvii enempää kuin yhet kengät ja yhen takin? Poistettiin lapseltakin vaatteet, koska meille ei kyllä tule oksutautia, ripulia, kihomatoja, täitä, luteita, torakoita, dinosauruksia…

Poistettiin poistamisen ilosta kaikki, mikä ei vähänkään säkenöinyt. Vai mitä ne teki; säteili? Vasarat, naulat, torksavaimet ja mitä näitä nyt on. Lähinnä meni niin, että naiset poisti ja miehet ihmetteli. Onneksi sääntöihin kuului, että muiden tavaroita ei saa poistaa. (Lapsihan ei ole muu, se on minuuden jatke; siltä tietty saa poistaa.) Joskus päähän tuli vääräoppisia ajatuksia siitä, että onko jatkuvasti likipitäen tyhjän pesukoneen hurruuttaminen edes ekologista? Kun eihän se tule täyteen, vaikka sinne tunkis koko talouden kaikki tekstiilit. Onko se?

Minä lähin aikoinaan lapsuudenkodista yhen laukun kanssa ja asuin sitten talossa, jossa oli valmiiksi vähän kalusteita. Hytisin pakkasöinä sängyssä kylpypyyhkeen alla, kun ei ollut paksumpaa peittoa. Laiton ruokaa yhellä kattilalla ja söin kaiken yhestä syvästä lautasesta. Vaihtovaatteita oli kai yks paita ja sukat ja alkkarit. Ei puhettakaan, että olis ollu jotain föönejä tai muita härpäkkeitä. En kyllä niitä aikoja kaipaa yhtään takaisin, mutta jotkut menee siihen vapaaehtosesti. En kyllä pääse kiinni oikeen. Ne ei varmaan oo koskaan kokeneet sitä vähyyden ihanuutta. Kyllä minäkin röykkiöistä haluun eroon, mutta rajansa saakeli kaikella.

Emmä tiiä, jotenkin tää on menny niin toisiin sfääreihin. Niinä köyhimpinä vuosina ei ollu autoo, ei polkupyörää, ei telkkarii, ei radioo, ei puhelinta, ei tiskikonetta, ei mikroo, ei pesukonetta, ei imuria, ei lehtitilauksia, ei tietenkää nettiä, ei levysoitinta, ei silitysrautaa, ei mankelia, ei vatkainta, ei shamppanjavispilän vispilää… ei mitään muita laitteita kuin perushella ja jääkaappi. Jos tuli sähkökatko, niin ei paljo heilauttanu, kuhan piti vaan jääkaapinoven kiinni. Nytte kun miettii köyhien tavarapaljoutta, niin ohan sitä. Että sillain ollaan ihan eri sfääreissä. Ja on minuun juurtunu se sodanaikainen ajatusmalli, että hätävaraa pitää olla. Se nyt oli tietysti kirosana kaiken marituksen keskellä, mutta nyt kun maailma on mutkistunu, eikä kukaan osaa varmaks sanoo mitä on meneillään vaikka kahen vuoden kuluttua, niin on se jonkinlainen hätävara ihan hyvä olla olemassa. Se on ekologista, se on järkevää, siitä voi riippua henki.

Mulla on jotenkin kummasti semmonen fiilis, että joku mummo kolkytluvulta tässä huutelee sinne avaruusaikaan, eikä varmaan paljon väärä fiilis olekaan. Mutta ihan sama. Oletteko muuten tehneet koskaan persoonallisuustestiä? Se löytyy täältä. Oon tehny sen vuosien varrella ainakin kymmenen kertaa ja lähes joka kerta oon ollu ”arkkitehti”. Eilen viimeksi. Kerran tai pari olin joku sitä lähellä oleva muu INT-persoonallisuus. Väestöstä noin 2% on arkkitehteja, ja naisia vain 0,8%.  Arkkitehdeilla on ”uskomaton logiikka”. Että oliko tekstissä tuossa yllä joku ristiriita? Ei, ei ollut. Näin mää sen nään. Vähän omintakeisesti, vähän vanhanaikasesti ja hitto, pitäähän sitä nyt joku raja kaikella olla!

Kuvat Bo-lehdestä. Lehti ei liity maritukseen, mutta kuvat on vähäeleisen kauniita.

Keramiikkakurssin yhteenveto

 

Keramiikkakurssi on päättynyt ja olen toisaalta haikeana ja toisaalta tuntuu, että ihan hyvä, että loppui. Haluan toki jatkaa keramiikantekoa jatkossakin, mutta teenkö sen täällä vai muualla, se on vielä auki. Minulle sopisi aikaisemmin päivällä käytävä kurssi, enkä siksi ollut juuri koskaan ihan loppuun saakka tunneilla. Ja muutenkin; kolme tuntia on aika pitkä aika myöhään illalla.

Vaan uskomattoman paljon sain tehtyä töitä syys- ja kevätkaudella yhteensä! Laskin, että niitä oli yli 50. Tosin, minähän keskityin aika helppoihin tasomaisiin töihin, enkä esim dreijannut kertaakaan. Jotenkin vaan oli sellainen olo, että haluan tehdä yhtä lajia kylliksi, ennen kuin siirryn seuraavaan. Olin tosi innoissani tilaamistani lasitteista, joskin ne aiheuttivat myös pettymyksiä käyttäytymällä ihan omavaltaisesti (mutta se on kuulemma lasitteen tapaista) Olin myös haltioissani tekstikeramiikasta, johon ujutin hyvin henkilökohtaisia ja merkityksellisiä asioita.

Jäi myös tunne, että paljon on vielä tekemättä! Haluaisin tehdä enemmän tekstikeramiikkaa, astioita, figuureja, koruja, käyttökeramiikkaa jne jne. Etenkin japanilainen keramiikka kiehtoo tosi paljon! Sitä täytyy päästä tekemään vielä jatkossa. Sen hallittu kömpelyys ja tyylikäs epäsymmetrisyys, värien luonnollisuus ja lasitteiden villeys lumosi minut täysin. Myöskin rakukeramiikka kiinnostaa. Kokonainen maailma on vielä edessä siis!

Kyllähän se kesä jo polttelee…

 

Nyt kun pihasta se suurin lumikuorma on sulanut melko vähiin, kierrän tarkastelemassa pihaa jo innolla, että mikä kasvi selvisi talvesta tai että mitä millekin on tapahtunut. Esimerkiksi viime kesänä istuttamani magnolia näyttäis olevan elossa! Mutta samalla myös peurat näyttävät mutustelleen suklaakirsikkaa, marjakuusta, magnoliaa ja yhtä sun toista puuta ja pensasta. Olen jopa katsellut ikkunasta kun ne veijarit mutustelivat punaherukkapensaita. Mutta menköön nyt.

On sitä kasviluetteloitakin jo selailtu moneen kertaan ja odotan ihan sikana taimistojen aukeamista. Ja sitä, että voi istuskella portailla, nauttia auringosta ja seurailla oravia ja muita höppänöitä. Ja totta kai odotan sitä kaikkea kasvien kasvatusta! Jotenkin mulle merkkaa eniten sellanen mikromaailma. Joskus leikittelen ajatuksella, että mulle annetaan kamera ja piirretään maahan yhden neliömetrin ruutu ja sanotaan, että tästä ruudusta otat 50 erilaista kuvaa. Enkä epäile, etteikö se haaste multa onnistuisi. Ennemmin tykkään zoomailla muurahaisen jalkoja, kuin jotain isoa maisemaa. Voi olla, että se pätee mun elämänkatsomukseen muutenkin.

En ole mikään puutarhanillittäjä. Meillä kasvaa varmaan kaikkia mahdollisia rikkaruohoja ja osaa saatan jopa ihan kasvattaa ihastuksella, kun kuvittelen, että ne on jotain vanhan ajan kasvitarhojen perinnekasveja. En todellakaan tunne kasveja, saati niiden latinankielisiä nimiä. Ihailen edesmenneitä vanhempiani, jotka kouluttamattomina ihmisinä opettelivat huikean määrän kasvitietoutta ja kasvien latinankielisiä nimiä. Heillä oli välillä enemmän tietoa ja kokemusta, kuin kasvialan ammattilaisilla. Heille merkkasi paljon mm se, että presidentti kävi pihassamme ja että he kävivät vastavierailulla Kultarannassa, vieden sinne kasviharvinaisuuden tuliaisena. Minä en koskaan oppinut sitä kaikkea, mutta nautin puutarhajutuista omalla tavallani. Ja tokihan sieltä lapsuudesta on jotakin kasveihin liittyviä juttuja periytynytkin. Kuten että ’syreeni’ ei ole sireeni. Syreenin nimi tulee kieleemme kutakuinkin suoraa tieteellisestä nimestä ’syringa’, kun taas sireeni sijaitsee paloaseman katolla.

Upein juttu tänä keväänä on ehdottomasti se, että sain mieheltäni synttärilahjaksi kasvihuoneen! Se on ollut haaveena jo ehkä 10 vuotta, koska se ensimmäinen pikkuruinen kasvihuone hajosi kauan sitten. Aika monen kasvin kasvatus saattaa onnistua paljon paremmin kasvihuoneessa kuin portaillamme, missä olen niitä vuosia koettanut kasvatella. Olen lakannut pari vuotta sitten kasvattamasta tomaattejakin, mutta nyt luulen, että muutama ostotaimi päätyy kasvihuoneeseen tulevana kesänä! Olen hartaasti makustellut mielessäni mitä kaikenlaista ihanaa voisin siellä oikein kasvatellakaan…

Laukkuja, osa 3

 

Silkkinen iltalaukku. Tämäkin kaunokainen on ollut minulla ainakin 25 vuotta. Se on kirjekuorimainen iltalaukku, joka ei paljon aukea. Sisällä on pieni sivutasku ja vuori on samaa kangasta kuin päällysosakin. Mitään merkkejä tai leimoja ei ole missään. En tiedä olenko koskaan käyttänyt laukkua ja yhä vähemmän sen käyttö kiinnostaa, koska sinne ei käytännössä mahtuisi edes puhelin kunnolla, vaikka minulla onkin pieni vanha puhelin. Tai että puhelimen lisäksi ei juuri mitään. Suurin syy käyttämättömyydelle kuitenkin on, että kangas on revennyt takaa muutaman cm:n matkalta ja nuo helmet on sisältä aika likaiset. Se pitäisi siis viedä konservaattorin käsittelyyn tai sitten itse puhdistella hemmetin varovasti jollain hammasväliharjalla. En jaksa kiinnostua, joten vaikka laukku kaunis onkin, päädyin laittamaan senkin poistoon.

Kaupunkinotkumista

 

Keväästä -20 aina viime kesään saakka en käynyt kaupungissa juuri ollenkaan. En ajanut edes bussilla keskustan läpi varmaan kahteen vuoteen! Joten nyt kokonainen päivä vaan notkuen keskustassa ilman mitään tapaamisia on aika outo juttu. Melkein kymmenen tuntia haahuilua ja hengailua, väsyttää lopulta niin, että tekis mieli pistää pitkäkseen kaffilan soffalle.

Mutta löysin hienoja juttuja kyllä! Esimerkiksi kävin ekaa kertaa Sokoksen (Tampereen) pääovien luona olevassa Italialaisessa kahvilassa. Otin ensin salaatin - jota saa joko mukaan tai paikan päällä syötäväksi - ja huh huh sepä oli parasta salaattia ikinä!! Annokset maksetaan painon perusteella ja niitä saa siis sekoitella. Otin vuohenjuustosalaattia ja siihen kylkeen vähän tomaatti-mozzarellasalaattia ja muutaman oliivin päälle. Kyytipojaksi chilikermaviilikastiketta muhkea määrä. Salaatin jälkeen tempaisin vielä kitaani jäätelöä; pieni kulhollinen valkosuklaacappuccino- ja lakritsijäätelöä. Nam! Sokoksen kempparista mukaan tarttui Korresin EdT nimeltä Anafi  (tuoksunuotteina mandariini, bergamotti ja greippi) ja Mauin kookos-hiusöljysuihke.

Sitten piti löytää rauhallinen paikka puhua puhelimessa, joten menin erääseen lähistön kahvilaan. Join chailatten ja äkkiarvaamatta todistin aika outoa kohtausta, jonka eräs miesasiakas järjesti, kun henkilökunta oli käymässä toisessa salissa. Hän hermostui tiskillä odottelusta aivan suunnattomasti ja lopulta hän julisti suureen ääneen ”Missä on henkilökunta? Me kokoomuslaiset emme odottele!! Meillä on nyt valta!” Lopulta hän vielä julisti tarjoilijalle soittavansa kaupunginjohtajalle. Me muut asiakkaat katselimme ihmeissämme. Olin aluksi melkein varma, että hän on joku kaupunginteatterin näyttelijä ja tämä on joku rooli tai piilokamera. Mutta todennäköisesti hän oli vain joku, jota maalla sanottaisiin kylähulluksi. Kaupungissa ei vissiin korrektisti sanota miksikään.

Käväisin myös vintageliikkeessä ja vintage-UFFilla, mutta en oikein miellä tätä nykyään vintageksi kutsuttua oikeaksi vintageksi. Ne rekit tursuaa 80-lukua, ja mitä vintagea se nyt muka on? Sehän oli eilen! Odottakaa vain nuorisolaiset, huomenna 2010-luku on vintagea, sittenpä näette. Ja kahden sekunnin kuluttua kaikki nykyään itsestäänselvä ja kaikin puolin ok-asiat on erittäin kiellettyjä. Tämä on vähän kuin asuisi psykopaatin kanssa; hiki hatussa koetat opetella sääntöjä, jotka kuitenkin muuttuu äkkiarvaamatta ja kaikki on päälaellaan, niin että olet aina väärässä, teet mitä tahansa, ja SINÄ olet aina se, joka joutuu pyytelemään anteeksi.

Mutta jos minä olen keskustassa, livahdan aika varmasti myös kirjakauppaan. Selasin monia monia kiinnostavia ja ihania kirjoja, mutta ostamaan päädyin kuitenkin vain kolme. Tai sekin on harvinaista nykyään, sillä sätin itseäni lakkaamatta kaikesta uuden hankkimisesta. Kirjojen suhteen omistaminen on vain hyvä juttu, mutta kun ne pahukset vain vievät tilaa niin tolkuttomasti! Se on se huono puoli. Marie Kondon ”Kurashi - iloa säkenöivä elämä” vaikutti tolkun teokselta, josta voisi saada paljonkin vinkkiä ja inspiraatiota. Muuten en ole mikään himomarittaja, mutta periaatteessa osa hänen maritus-jutuistaan on kyllä hyviä. Fida Kettusen ”Vintage & second hand” on kuin minulle luotu (vaikkakin koetan olla nykyään tosi tiukalla seulalla näissä vintagevaate-kirjoissakin). Kirja käsittelee kuitenkin käytetyn hankkimista fiksulla tavalla monista kanteista ja käy läpi vuosikymmenetkin lyhyesti. Nicklas Brendborgin ”Iätön meduusa ja ikuisen nuoruuden ihme” taas menee samaan kastiin kuin muutkin hyllyssäni olevat vanhuustutkimukset. Loputtoman kiehtova aihe!

En ole enää sellainen kaupunki-ihminen, joka jaksaisi ja haluaisikaan juoksennella shoppailemassa aamusta iltaan ja nytkin halusin puolet ajasta vain nukkumaan. Mutta ennenkuin pääsin kallistamaan pääni asuntoauton penkkiin, söin vielä sushia Itsudemossa ja smoothia Arnoldsilla. Minusta kaupungissa pitäisi olla jonkinlainen divaanihuone meille väsähtäneille entisille shoppailijoille, jossa voisi edes lojua sohvalla pitkällään. Kahvilassa se ei taida olla kovin jees? No mutta siihen nähden, että en koe shoppailleeni, tuhlasin päivän mittaan kyllä vähän liikaakin. Tiedän, että vastaavasti pitää siis ottaa vähän rauhallisemmin. Luoja, onneksi en asu kaupungissa!! Jos joka päivä olisin näitten houkutusten äärellä, tuho olisi varma.

Uudelleen jäsenkorjaajalle

Nyt oon potenu lähes puoli vuotta tuota olkapäätä, kiertäjäkalvosinoireyhtymää (joka on yleisnimitys kuulemma olkapään vaivoille), kuten lääkäri sanoo. Oon käyny lääkärissä, syöny buranaa ja panadolia, kokeillu tavallista hierontaa, kuumakivihierontaa, Kalevalaista jäsenkorjausta, fysioterapiaa ja meridiaanihierontaa. Oon uinu Voltarenissa, Ice powerissa ja Jopa Bärenbalsamissa. Oon ostanu jumppakuminauhan ja venytelly sillä lähes joka päivä. Ja edelleen tilanne aaltoilee päivästä ja vuorokaudenajasta riippuen.

No okei, koen että jäsenkorjaajasta oli viimeksi hyötyä aivan superihanasti! Kipu katosi päiväkausiksi. Kunnes palasi hiipimällä jälleen, ja mun olis oikeestaan pitäny sit mennä mahdollisimman pian uudelleen hänen vastaanotolleen, mutta olin buukannu kalenterini ihan täyteen, niin että tässä sitä vasta ollaan toista kertaa, seitsemän viikkoa myöhemmin. Nyt olen lakaissut kalenterini aika puhtaaksi ja voin ujuttaa uuden käynnin vaikka kuinka pian. Koin myös, että fyssari auttoi suunnilleen yhtä hyvin. Mutta mikä hassuinta, avanto+sauna tuntuu auttavan mystisesti myös. Siinä kuulemma kylmyys ja ehkä jopa kylmä+kuuma on se ratkaiseva juttu. Ja ylläripylläri jäägeeli tuntuu myös varsin hyvältä. Eli päätellen tästä uimahallin kylmäallas ja sauna olisi yhtä jees?

Hiukan riepoo kyllä, että mittarissa on vasta vähän yli 50 ja jo nyt on kroonisesti kolesterolia, (varmaan verenpainettakin), refluksia, olkapäävaivoja, lonkkasärkyä, mystisiä nivelkipuja ja uusimpana uutena suonikohjujen oireita! Suonikohjut on alkaneet huolettaa, koska ennen ne oli täysin oireettomat ja nykyään  pohje on kuuma, jalka väsyy ja jopa kipuilee. Googletin tietysti. Veritulpan oireita ei voi sulkea pois ja se voi kulkeutua keuhkoihin ja olla kohtalokasta. No okei okei, lentokoneesta voi tippua jääkönttä suoraa mun päähän ja jäljelle jää vaan märkä läntti maahan. Aina voi tapahtua mitä vaan. Mutta mä oon budjetoinu itelleni 60-70 vuotta elinaikaa vielä, joten mitä hittoa?! En aio kyllä kuolla vielä aikoihin! Joten pakko kipittää taas lääkäriin ja valittaa oikeen kunnolla.

Auts, onko kylässä ripsiäinen vai jauhiainen…

 

Sain juuri eilen vaihdettua viimeisetkin mullat kaikkiin viherkasveihin, jotka ylipäätään haluaa uudet mullat. (Kaikki ei halua, esim huonekumipuu.) Chiliin en tosin myöskään vaihtanut. Oon juuri ihastellu miten chili reippaasti talvehti ilman kasvilamppua ja alkoi punnertaa hurjaa määrää uusia chilejä maailmaan. Ja mitä huomaankaan?! Yhtäkkiä chilin lehdet on laikukkaat ja niillä on jotain epämäärästä valkosta. Viime viikolla ei vielä ollut! Käääk!! Ei ole rihmaa, mutta onko ne aikuisia ötököitä, nymfejä, toukkia, munia vai ulosteita…?

Panikoidun välittömästi. Tutkin suurennuslasilla chilin ja kaikki chilin vieressä asuvat muut kasvit (granaattiomena, värinokkoset, timjami) ja raivaan chiliamppelille tilan kylmältä kuistilta. Roudaan sen sinne, koska se on eristettävä mahdollisimman nopeasti kaikista muista kasveista ja koska chili ei välttämättä pahastu kylmästä, mutta ötökät voi pahastua. Toivon, että ne pahastuu!

Sitten googlettelen kiivaasti. En tosin vieläkään ole aivan varma onko meillä nyt sitten ripsiäinen vai jauhiainen… mutta pelkään että se on ensinmainittu. Se pentele. Jollain kasvisivustolla sanotaan, että älä panikoidu, ötökät kuuluu ekologiaamme. Käsi ylös se viherkasvityyppi, joka ei yhtään panikoidu, kun kotoa löytyy ripsiäisinvaasio?! Miten muka voi olla panikoitumatta??

Sieluni silmin näen miten ne leviävät pitkäaikaisen taistelun jälkeen yksi toisensa jälkeen jokaiseen kasviin ja joudun heittämään kaikki kasvit roskiin (koska kompostiin niitä ei saa heittää leviämisvaaran vuoksi) ja sitten koti on tyhjä ja kaikki vuosien kasvatus pitää aloittaa alusta, kunnes tulee taas joku invaasio… siis aika lannistavaa!

Self help, psykologia, itsetuntemus

 

Työpaikkani aulassa on ”ota tästä”-hylly, jossa on pääasiassa hömppäromskuja (niin ihania kuin nekin ovat), mutta viimeaikoina siihen on ilmestynyt myös tosi kiinnostavia kirjoja, joita pistän kategorioihin self help, itsetuntemus, psykologia. Lukiossa ihastuin psykologiaan, mutta luin sitä vain yhden kurssin, koska luulin pääseväni helpommalla kun valitsin laajan matikan sen sijaan, että olis ollu psykologia ja lyhyt matikka. Mikä ääliömäinen valinta! Oon moneen kertaan ajatellu, että pitäis varmaan ostaa joku psykologiankirja ja hahmottaa vähä uudelleen niitä asioita. Mutta tykkään myös kaikenlaisista self help-kirjoista ja pohdiskelevista jutuista tosi paljon!

Kirjahyllyni romskut on vähentyneet ja self help on lisääntynyt. Ehkä se kuuluu tähän aikakauteen tai sitten keski-ikään? Tai pohdiskelevaan introverttiuteen. Jotenkin näen, että se liittyy yhteen kasvavan  kiinnostuksen kanssa, jota tunnen terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan. Odotan mielenkiinnolla mitä sinne työpaikan hyllyyn vielä ilmestyykään!