Minusta tuntuu, että kirkkojen liepeillä leijuu pyhä tunnelma. Mutta hautausmaat ja kuolleitten muistelu ovat eri asioita. Voin sanoa avoimesti, että en käy sukulaisteni haudoilla juurikaan, sillä minulle he ovat aivan muualla. Minä ajattelen heitä joka päivä, öisinkin, ja heidän sielunsa liitävät vapaudessa. He eivät ole jumissa haudoilla, vaan kuljeskelevat paikoissa, jotka ovat olleet heille rakkaita. Mikäli eivät ole jo lähteneet eteenpäin tämän maailman piiristä.
Mutta jos mietin minne itse haluaisin tulla haudatuksi, niin en osaa ajatella kuin "haudatkaa minut kirjahyllyyn ja puutarhaan, lakeuden tuuliin ja 1700-luvun talon alle..." Ne ovat symbolisina paikkoina rakkaimpia, joita jään kaipaamaan varmasti, sitten kun on aika lähteä. Tahdon, että minua ei käydä itkemässä haudalla, vaan muistellaan museoissa, lakeuksilla, kirjastoissa, luonnossa ja puutarhoissa. Ja toivottavasti siihen on hyvin pitkä aika!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti