.

.

23.8.2021

Vaununtarkastaja kääntyy haudassaan


 
Äidinpuoleinen sukuni on rautatieläissukua aina sieltä rataverkoston suunnittelusta 1850-60-luvulta lähtien. Kaikki sukupolvet isoisääni saakka olivat rautatieläisiä. Tämä vaununtarkastaja, jonka haudalta kuva on, on isoisäni isoisä. Välillä pudistelemme päitämme lähisuvun kesken tälle rappiolle, jota VR nykyään edustaa. Mutta tänään koin itse aivan luokattoman huonoa palvelua ja uskomattoman olematonta tiedottamista. Olin raivoissani ja luulen, että jos esi-isät näkevät tämän hetken, he kääntyvät haudassaan.






Olin asemalla aamulla puoli kahdeksan. Junan piti lähteä kahdeksalta, mutta uutisissa oli tietoa rataosuuden sähköviasta. (Eipä olisi dieselvetureiden, saatika höyryvetureiden aikaan ollut mahdollista.) Aseman monitorit näyttivät junavuorojen peruutukset aina klo 11 saakka. Missään ei ollut henkilökuntaa, jolta olisi voinut kysyä yhtään mitään. No sehän on ollut jo muutaman vuoden tämän rappion yksi tunnusmerkki; palvelua ja henkilökuntaa on supistettu aivan törkeällä röyhkeydellä alle minimin.

Kello yhdeksän päätin mennä istumaan Kemijärven junaan, koska se nyt sattui olemaan asemalla ja virkailija sanoi, että se on seuraava, joka lähtee, kun rata saadaan auki. Junassa on jo valmiiksi vähän kyllästyneen oloista porukkaa. Ovat lähteneet jo eilen illalla klo 20 Helsingistä. Istumme ja odottelemme. Kyllä tämä tästä varmaan ihan pian. Netissäkin sanotaan, että vika on saatu korjattua jo kahdeksaan mennessä. Varttia vaille kymmenen kuulutetaan, että meillä ei ole veturinkuljettajaa. Sitä odottelemme, mutta että puolen tunnin kuluttua pääsemme lähtemään. Melko myöhään informoitu!

Klo 11 maissa olemme yhä paikoillamme asemalla. Mitään lisäkuulutuksia ei ole tullut. Eikö meidän pitänyt lähteä jo ajat sitten?? Konnaria tai ketään ylipäätään henkilökunnasta ei näy. Viereen ajaa Vaasan juna. Ajattelen, että siihen nyt ei ainakaan kannata vaihtaa, kun sanottiin, että Kemijärven juna lähtee ensimmäisenä. Ja sitä paitsi jos olisin juossut tunnelin kautta toiselle laiturille, olisivat molemmat junat voineet lähteä, enkä olisi ehtinyt kumpaankaan. Kas, Vaasan juna lähtee kohti Vaasaa!! Mitä peijakasta?! Kukaan ei viitsinyt kuuluttaa, että joku meidän junassa olijoista olisi voinut vaihtaa junaa! Eihän me kaikki Kemijärvelle oltu menossa. Hermoissa kiehuu. Kolme minuuttia Vaasan junan lähdön jälkeen kuulutetaan, että veturi on rikki. Voiko vielä hermostua lisää? Kyllä voi! Sitä paitsi kuulen, että joku muukin juna lähti vierestä varkain jonkin aikaa aikaisemmin.

Katson netistä saman tien koska lähtee seuraava juna, johon voisin hypätä. Se lähtee kahden tunnin päästä, klo 13. Okei. Missä on korvaavat bussivuorot?? Niitä ei ole! Ei yhtä ainoaa! Busseja ylipäätään ei mene samaan suuntaan muutenkaan nykyään, paitsi maanantaisin yksi Onnibus, joskus iltapäivällä kahden jälkeen. (Ja vielä valitetaan, kun ihmiset käyttävät yksityisautoja?!) Lopulta veturi on vaihdettu. Pääsemme starttaamaan klo 12.30. Ihan pian olisinkin vaihtanut junaa, jos mitään ei olisi tapahtunut. Joku taisi jäädä junasta, koputti ikkunaankin. Toivottavasti hänen matkatavaransa eivät jääneet junaan. Myöhemmin luen, että porukkaa on jäänyt asemalle muistakin junista, kun on informoitu väärin. Matkatavarat on menneet menojaan junan mukana! Viisi tuntia asemalla, ilman informaatiota ja ilman korvaavia busseja. Nyt täytyy sanoa, että VR olet jopa alittanut itsesi! Esi-isät häpeäisivät kuollakseen, jos eläisivät. 

Ja kyllä, palautetta on annettu VR:n nettisivuille. Enkä taida olla ainoa!



 

2 kommenttia:

Mia Coman kirjoitti...

Draga Thilda,
Nu am circulat de mult timp cu trenul! Ultima data cand am fost m-a deranjat intarzierea. Nu cred ca s-a remediat aceasta meteahna pentru transportul feroviar din zilele noastre.
Cele mai bune ganduri,
Mia

Thilda kirjoitti...

Mia; Intr-adevar! Traficul feroviar în Finlanda este cu adevărat nesigur în ziua de azi. La fel ca și postarea! Si multe alte lucruri ...