Jouluihmisen mietteitä ihan just ennen

Viimeinen joulunaluspäivä. Eilen jo ehdin fiilistellä kynttilänvalossa ja antaa tunteiden tulla. Tämä on kuudes joulu ilman vanhempia, eikä enää satu niin paljon. Mutta kaiho ja kaipaus kyllä olivat eilenkin vahvasti läsnä, kun maltoin vain pysähtyä. Istuin lähes pimeässä huoneessa, katselin sohvalla istuen pimenevälle taivaalle ja vain olin. Maaginen ja haikea hetki.

Tämän päivän TO DO; teen perunasalaatille kastikeen, koristelen, vien naapuriin suklaarasian. Kaiken taustalla soi joulumusiikki. Joulukirjat on otettu esiin. Luin eilen Waltarin joulukertomuksen vuodelta 1935. Se kirja on minulle tärkeä! Luen sitä joka joulu, sen mukaan miten on aikaa, yhden tai useamman kertomuksen. Niissä on JOTAKIN. Ja nyt on KERRANKIN aikaa!

Paistoin eilen illalla kinkun. Minulle on hyvin tärkeää, että kinkku on harmaasuolattu, perinteisen makuinen joulukinkku. Sen ei tarvitse olla iso; nytkin vain vajaa kolmikiloinen. Kinkkua uuniin työntäessä tajusin, että olin kaupassa keskittynyt siihen harmaasuolaukseen niin paljon, etten edes älynnyt tarkistaa onko kinkussa nahkaa! No ei ollut. Se oli suuri pettymys, sillä nahka on eräs ääretön jouluherkku minulle, vaikkakin koetan olla syömättä sitä paljon. Kinkun verkko takertui nyt ihan ennennäkemättömästi lihaan uunissa ja lopputulos on sellainen revitty epämääräinen kinkku-möykky, kun verkon mukana irtosi isoja kimpaleita lihaa. Tässä taas yksi asia, mihin pitää tulevaisuudessa kiinnittää huomiota.