Divarilöytönä kiinnostava tositarina 90-luvun Papua Uuden-Guinean viidakoista.
Kun nuori (30v) Brittitoimittaja kuulee ensimmäisen kerran Liawep-heimon löytymisestä, hän päättää lähteä itsekin tutkimaan asiaa. Hän ei saa kuitenkaan Papua-Uuden-Guinean viranomaisilta lupaa mennä heimon luokse, joten hän päättää lähteä sinne salaa, pienen retkikunnan voimin pitkin viidakoita. Heimo on pelätty pikkuinen yhteisö vaikeakulkuisen viidakon keskellä, joka asuu jyrkän vuoren rinteellä. Suunnilleen jokaisen mahdollisen uskonnon edustajana viidakoiden heimoista tappelee liuta lähetyssaarnaajia, niin täälläkin.
Näillä seuduilla on tehty tutkimusretkiä jo 1930-luvulla ja silloin on käännytetty ihmisiä ja heille on opetettu kieliä, joiden avulla heidän kanssaan voidaan kommunikoida. 30-luvulla on tapahtunut myös väärinkäytöksiä ja iloisesti huitovat Papualaiset on välillä hätyytetty takaisin piiloon ampumalla kohti. Toimittaja Marriott kritisoi Liawepien luona asuvaa pappia, jonka tyyli on enemmänkin pelotella, käskeä ja määrätä, kuin houkutella ja tuoda tietoon uskonnon hyviä puolia.
Marriott saa lopulta aidon yhteyden myös suoraa Liawep-heimon jäseniin, jotka suostuvat tapaamaan häntä ja kertomaan hänelle tulkin välityksellä asioistaan. Heimon nuoret soturit tirskuvat ja ylpeilevät sillä, että he ovat kadonnut heimo, koska kukaan ei asu lähellä. Ja kukaan ei asu lähellä, koska Liawepit ovat tappaneet heidät kaikki. Vanhimmat heimon jäsenet ovat myös syöneet ihmistä ja kertovat ihmislihan maistuvan ihan sianlihalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti