.

.

4.6.2024

Hotellikuiskaajana Helsingissä, osa 3


Ja ehkä paras (ylellisin) kaikista Helsingin hotelleista on nykyään Hotelli Maria! Se sijaitsee keskellä Kruununhakaa, Mariankadun ja Liisankadun kulmauksessa, Karhun korttelissa. Rakennus on entinen maatilahallituksen talo, joka on rakennettu 1883. Alun perin rakennus tehtiin Uudenmaan suomalaisen tarkka-ampujapataljoonan upseerikasarmiksi. Vuosina 1901-18 rakennuksessa majaili venäläistä sotaväkeä ja vuonna 1918 Itämeren divisioonan joukkoja. Sotilaskäyttö tuossa rakennuksessa päättyi 1925. Silloin tähän rakennukseen muutti maaseutu- ja asutushallitus, jotka yhdistettiin vuonna 1971 maatilahallitukseksi. Viimeisenä tuolla hengasi Maa- ja metsätalousministeriön tietokeskuksen porukkaa. Nykyisin rakennuksen omistaa Samla Capital Oy, jonka perusti Samppa Lajunen.


Samlan sivuilla kerrotaan, että joulukuussa 2023 avattu hotelli Maria on Suomen hotellitarjonnassa merkittävä, sillä se määrittää pohjoismaisen vieraanvaraisuuden ja modernin luksushotellikokemuksen täysin uudelle tasolle. Luxuksesta on tullut megatrendi viime vuosien aikana ja hotellien käyttöaste on palautunut koronan jälkeen erinomaiselle tasolle. Suomesta on Samlan mukaan puuttunut kansainvälisen tason täyttävä luksushotelli, jonka aukon Maria lupaa nyt paikata. Mariankatu 23:n kiinteistö on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja sen saneeraussuunnittelu on tehty yhteistyössä museoviraston kanssa.


Ja koska siskoni kanssa tunnemme itsemme tämän tuosta vähintään ruhtinattariksi, tämän tason hotelli on meille juuri oikea paikka! Päätimme siis reippaasti tepastella sisään hotelliin ja katsoa mitä se tarjoaa, nuunata kaikki mahdolliset kolkat ja samalla skannata palvelun tasoa. Emme siis yöpyneet hotellissa (vielä), vaan teimme vain pienen vaklauskeikan kaiken ytimeen! (Jota suosittelen toki kaikille muillekin sisäisille ruhtinattarille ja ruhtinaille!)


Ensinnäkin rakennus on ulkoapäin jo hyvin kunnioitusta herättävä ja kaunis pytinki. Niin on toki muutama muukin hotelli, joten täytyy kaivaa sipulin kerroksia syvemmälti esiin. Sisään astuessa hallissa (eteisessä/kuistilla/porstuassa?) oli juuri meneillään tuoreiden leikkokukkien asettelu näyttävään maljakkoryhmään. Fiilis oli vähän sama, kuin niissä Lontoon luxushotelleissa, joista välillä tulee ohjelmia ja joita köyhät (kuten minä) voivat etänä kuolata. Iso plussa siis sille!


Ja sitten edessämme olikin jo ystävällinen henkilökunnan edustaja kysymässä avuliaasti, että miten voin auttaa. Mahtavaa! Näin juuri pitää asiakkaat ja mahdollisetkin asiakkaat ottaa aina vastaan. Köyhän näköinen homssu voi olla sikarikas, ja joka ikinen homssu on kuitenkin ihmisarvoinen kulkija, vaikkei rikas olisikaan. Tämä on yksi suurimpia arvoasteikkoni kriteereitä, joita vaanin kun menen tutustumaan esimerkiksi juuri hotelliin. Jos vastassa on nokka pystyssä oleva keekoilija, pahastun ja annan sen kuulua niin monelle sidosryhmälle, joita vain keksin. Jos vastassa on alentuva sössöttäjä, joka puhuu kuin lapselle, sama juttu. Mutta jos minua kohdellaan kuin Madonnaa, niin sanoisin, että ’hyvä kello kauas kuuluu…’ Enkä ehkä ole yksin mielipiteineni, joten vaviskoot kaikki huonosti ihmisiä kohtelevat asiakaspalvelijat!


Tokihan käsitimme, että tämä on osittain fiksu tapa skannata että mitä kaiken maailman haahuilijat siellä pyörivät, mutta koska se tapahtui koko ajan hyvin ystävällisesti, niin siinä ei ole mitään sanomista. No, me kerroimme oitis, että mepä tulimme vähän katsastamaan tätä uutta hotellia, sillä se kyllä kiinnostaa meitä. Ja joka sana olikin totta. En vain tiedä missä vaiheessa pystymme tänne majoittumaan, taloudellisten asioiden takia siis. Näin kelan saikkupäivärahalla pienipalkkaisesta työstä pompanneena voi olla pientä järjestelyä sen asian kanssa. Ja sehän ei sitten kuulu millekään taholle, mihin ne rahani käytän, että lopetanko syömisen ja ostanko koko rahalla vaikka huulipunaa (sais aika monta) taikka heroiinia (sais aika vähän). Vai menenkö Mariaan.


Marian ravintola oli nimeltään Lilja. Meillä kesti hetkisen hoksata, että miksi tuo kielo on monessa paikassa siellä ravintolassa, esim viinilaseissa hiottuna hyvin kauniisti. Kielohan on ’Lily of the valley’ englanniksi, elikkä ’laakson lilja’. Tavallaan ihan perusteltua, mutta suomalaiseen nimimaailmaan sopisi toki parhaiten ’ravintola kielo’. Siitä ihmetyspiste.


Meitä vähän kierrätettiin kahdenkin eri asiakaspalvelijan voimin hotellin yleisissä tiloissa ja olimme pää pyörällä ihan joka kolkassa! Jos Hansassa tuli se fiilis, että rakennus ja sisustus riitelevät keskenään, niin täällä yllättäen tuli hyvin harmoninen olo ja kaikki näkemämme sopi silmään kuin karkki.


Kaikkialla oli hyvin ylellistä, hyvällä maulla valittuja huonekaluja, valaisimia, tekstiilejä, taidetta. Jopa valkoinen flyygeli könötti arvokkaan oloisesti keskellä käytävää. Luulen, että siellä viihtyisi aivan erityisesti. Baarikin oli juhlavan näköinen tila, ei hituistakaan mikään kulmaräkälä, mikä mulle tulee aina mieleen sanasta ’baari’. No eipä tietenkään, mitäs mä nyt oikeestaan semmosia edes horisen.


Erilaisia levähdyspaikkoja, sohvaryhmiä ja kaikenlaisia oleilujutskia oli joka puolella! Siitä pisteet. Pahin on ollut hotelli, jossa ei edes respassa ollut tuolin tuolia (nimi jääköön mainitsematta, mutta sinnekin kurkkasimme tällä matkalla, eikä siitä sen enempää). Vaikka kuvissa näyttää tyhjältä, niin Mariassa kuitenkin oli asiakkaitakin. En luonnollisesti sohi kameralla heitä kohti. Ja ajankohta tuolla käymisellemme oli siis arkipäivän aamupäivä.


Jonkinlaiseen aamiaisbuffettiinkin törmäsimme, mutta en kysellyt siitä tarkemmin. Se näytti siltä, että vedin henkeä ja huokaisin ihastuneena. Heillä aamiaiseen kuuluu kuulemma mm shamppanja. Tietysti! Kuka nyt odottaa jotain trippimehua, kuplavettä tai rapakaljaa tämän tason aamiaisella?! Odotan kiihkeästi, että pääsen kokemaan tämän aamiaisen!


Erityisesti pidin sisustuksen värimaailmasta! Valkoinen helvetti on selkeesti selätetty ja harmonia on astunut esiin. Myöskään mikään oksennuksenkirjava kokemus tämä ei siis ollut. Ne onkin ne pahimmat; valkoinen helvetti tai oksennus, uskomattoman typerät ääripäät! Sopii 15 vuoden takaiselle kotisisustelijalle taikka teinihuoneeseen. Luxuspisteet siis tästäkin! Yllättävän monessa hotellissa eletään silti 15 vuoden takaisen kotisisustelijan taikka teinin maailmoissa…


Ja sitten se taide! Silmäilin kiinnostuneena taidetta seinillä kierroksen loppupuolelle saakka, kunnes oli ihan pakko kurkata, että onko taiteilija todella se, joksi häntä luulin! Ja olihan se; Pia Feinik! Olen seurannut hänen taidettaan jo muutamia vuosia ja sanoisin, että hän on kaikkein kiinnostavin nykytaiteilija ja suorastaan rakastan hänen taidettaan! Olin erittäin vaikuttunut siitä, että Mariaan oli valittu hänen taidettaan. Se sopi sinne äärettömän hyvin. Tästä iso plussa!


Yksi asia mikä hotelleissa ja ravintoloissa on mestaruustason turn off fiiliksen kannalta, on vääränlainen musiikki! Ja sitten vielä sen volyymi. (Vaikkapa Torniin sopisi minusta esim hillitty 30-luvun jazz… mutta ei.) Täällä en muista kuulleeni kierroksemme aikana musiikkia (tai sitten olin niin hurmoksessa kaikesta näköhavainnosta), mutta tuon flyygelin perusteella sanoisin, että valinta ei voi mennä kovin harhaan. Plussa.


Yllättävin hotellin tiloista oli kappeli! Pieni vaalea huone, joka oli käytävän perällä omassa rauhassaan. Sen sisustus oli hillittyä, arvokasta ja kaunista. Ilmeisesti siellä voisi pitää pikkuriikkiset häät taikka ristiäiset tai jotain sen semmoista… mihin nyt kappelia käytetäänkään. Ehkei silti hautajaisille ihan ensisijainen paikka, koska suru toisi liian tummia juovia muuten ihanan kevyen hentoon paikkaan.


Ja sielläkin Feinikin taulu! Jos minä asuisin hotellissa sanotaan vaikkapa viikon (jota nyt tuskin tulee tapahtumaan, ellen saa perintöä rikkaalta ameriikantädiltä - jota en tiedä olevan olemassa), niin istuisin monena päivänä rauhassa kappelin viileydessä miettimässä elon polkuja ja syvällisyyksiä. Plussa tästä mahdollisuudesta!


Hotellin sijainti oli minusta hyvä. Se ei ole aivan pahimman keskushumun äärellä, vaan keskustan vanhan kaupunginosan syleilyssä, omalla rauhallisella paikallaan. Pahimmat narkkaripuukotukset ja jengitappelut ei tapahdu näillä kulmilla. Jos tahtoo käveleskellä lähikatujen putiikkeihin taikka kahviloihin, se käy helposti. Ratikka ei tule ihan viereen, mutta pysäkiltä ei ole kovin pitkä matka kävellen perille ja taksilla tulevat hienoimmat henkilöt, se on taattu.


Jos asuisin täällä, kävisin ensitöikseni hakemassa jostain lähellä sijaitsevasta antiikkikaupasta pari vanhaa esinettä huoneeseen, sillä hotellihuonetta on aina kiva vähän tuunata omalla twistillä. Joku 1800-luvun hopeinen kynttilänjalka taikka kristallimalja koruja varten. (Ihan kuin niitä olisi kilokaupalla!) Ja luulen, että vaikka huoneessa on kukkia valmiiksi, niin hakisin niitä silti lisää, sillä ei kai niitä voi liikaakaan olla?


Hotellissa on 14 000 neliötä tilaa, eli ei tarvii nyhertää ihan sillit suolassa-fiiliksellä. Hotellissa on 117 huonetta ja 38 sviittiä. Pienin huone on 25 neliötä, eli ei mikään ahdas koirankoppi. Suurin sviitti on kooltaan 160 neliötä ja se sijaitsee kolmannessa kerroksessa. Muut ovat sitten totta kai kaikkea siltä väliltä, eli hyvältä näyttää tämäkin puoli. Henkilökohtaisesti mua ärsyttää, että jostain postimerkinkokoisesta huoneesta pitää maksaa monessa hotellissa maltaita. No nämäkin maksavat, mutta se pienin huone on kuitenkin yli 10 neliötä isompi, kuin joku kämänen hotellikämppä jossain muualla.


Yhdellä esimerkkihaulla katoin, että pienimmän huoneen eli Guest roomin hinta oli eräänä ajankohtana nelisen sataa ja risat. Ja kalleimman eli The Maria Imperial Suiten hinta oli reippaasti yli kuusi tonnia. Kyllä siihen joku sugar daddy tarvittais, että sinne kalleimpaan pystyis ikinä menemään, joten katsotaan nyt. Ei ole vielä kukaan rikas tullut nykimään hihasta, että haluisin olla sun sugar daddy. Eipä kyllä kukaan köyhäkään, ei sen puoleen. Kun muuten vuosia siten kuulin ekan kerran sanan ’sugar daddy’, luulin, että se on koirarotu! Ystäväni kiljaisi nimittäin autossa keskellä Eiraa, että tuo on varmasti sugar daddy! Ja minä satuin juuri sillä hetkellä katsomaan jotain koirankuljettelijaa, joten kysyin, että ’ai tuo koirako…?’ No olenhan minä vähän vanhanaikainen kaikin puolin, myönnetään.


No oliko tässä hotellissa sitten mitään miinusta, ellei pikkuriikkistä ihmetysasiaa eli ravintolan ’Lily’-nimeä oteta huomioon? Eipä ollut! Ei ainakaan tuolla vaklausvisiitillä semmoista tullut ilmi. No jaa, ehkä hinta oli vähän kääks, mutta mitä siitä tulisi, että sieltä sais huoneen kahdella eurolla? Sanonko mitä siitä tulis? No en sano, mutta jokainen kuvitelkoon parhaan kykynsä mukaan. Vaikka pidän Kämpistäkin oikein paljon, niin tämä saa lisäarvon siitä, että tämä on oikeasti vanha rakennus, eikä uusvanha, kuten Kämp. Lupaan kertoa heti kun täällä yövyn, että miten meni! Siihen asti; käykäähän kurkkimassa! Ja P.S. Tämäkään postaus ei ole kaupallinen yhteistyö! Zissus! Vaikka ekaa kertaa kävi kyllä mielessä, että pitäiskö tehä joku diili. He tietävät kyllä, että blogijuttu oli tekeillä, kun kuvasin, mutta mua niin jotenki kammottaa kaikki ne kaupalliset systeemit kuitenkin.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit niin hyvin:
”Näin juuri pitää asiakkaat ja mahdollisetkin asiakkaat ottaa aina vastaan. Köyhän näköinen homssu voi olla sikarikas, ja joka ikinen homssu on kuitenkin ihmisarvoinen kulkija, vaikkei rikas olisikaan. Tämä on yksi suurimpia arvoasteikkoni kriteereitä, joita vaanin kun menen tutustumaan esimerkiksi juuri hotelliin. Jos vastassa on nokka pystyssä oleva keekoilija, pahastun ja annan sen kuulua niin monelle sidosryhmälle, joita vain keksin. Jos vastassa on alentuva sössöttäjä, joka puhuu kuin lapselle, sama juttu. Mutta jos minua kohdellaan kuin Madonnaa, niin sanoisin, että ’hyvä kello kauas kuuluu…’”

Juuri näin! Ollaan sielunsiskoja :)

Kiitos ihanasta blogista!
T. Helena

Thilda kirjoitti...

Helena; 😍 Oi, tosi ihana kuulla! Joskus parikymppisenä, kun olin töissä antiikkikaupassa, kuulin juttuja miten eräs ’hieno’ antiikkikauppias ajoi ’kupinkääntäjiä’ (niitä jotka haluaa tarkistaa astioiden tehdasleiman) pois liikkeestään. Silloin päätin, että jos joku päivä olen hyvin rikas, menen siihen liikkeeseen ryysyissä ja jos minut ajetaan pois, tuon ilmi ostokyvyn ja lähden mitään ostamatta. No, ihan en ole vielä niin rikas ja kauppakin taisi jo lopettaa. 😄 Mutta hyvin hyvin köyhä olen ollut ja silloin suorastaan v*tutti kaikki rahan ja arvonimien ja koulutuksien palvominen. Sieltä se kumpuaa!
Aivan huikaiseva kuulla kun sanot blogiani ihanaksi! ❤️

Mannaryyni kirjoitti...

Tämä hotellikuiskaaja-sarja on minun mieleeni. Tuskin maltan odottaa jatkoa. Kauniita kuvia. Nuo hotellin valaisimet ovat aivan uskomattoman kauniita 😍

Thilda kirjoitti...

Mannaryyni; Tosi kiva kuulla!! 😃 Niinhän ne on… sissus sentään miten mielelläni notkuisin tuollakin enemmän (kuin sen vartin!) 😆

Birgitta kirjoitti...

Kiitos näistä hotellikuiskaaja-jutuistasi :) Tämä uusi hotelli olikin tosi uusi, käyskentelen normaalisti tuolla lähes päivittäin, mutta nyt opiskellessa kaikki keskustan kulkureitit ovat jääneet väliin, ehkä ole ollut lainkaan tietoinen uudesta hotellista. Kruununhaan kulmat on todella kauniita ja kyllä oli hienoa lukea, että sinne on tullut paremman tasoinen hotelli, jossa on hyvä tunnelma.

Kiitokset myös Pia Feinikin nostosta, hän on upea taiteilija!

Jään odottamaan tulevia postauksia :D

Thilda kirjoitti...

Birgitta; Waude, sulla on hyvät kulmat kävellä! 😃
Tällaisiakin hotelleja tarvitaan, toden totta! Mun juuret on vaikuttaneet niillä kulmilla 1850-luvulta lähtien jonkun aikaa, siksikin tykkään siellä haahuilla. Feinikin taide on kyllä ihastuttavaa, ei voi muuta sanoa!
Jees, nythän täytyy vallan tunkea itsensä hotelleihin! 😂 Ajattelin jatkaa sarjaa muillakin kaupungeilla kyllä. Ja Hesassa käyn aika ajoin.