Terveydentilasta

Enpä ole pitkään aikaan tehnyt päivitystä terveydentilastani, paitsi ohimennen sivulauseessa, joten tulkoon tänään kokonainen juttu siitä aiheesta. Tällä hetkellä mun saikkua on jatkettu kesäkuun loppuun, vähän nihkeästi, mutta kuitenkin. Heinäkuussahan se Kelan 300:n (arki)päivän päiväraha sitten onkin kulutettu loppuun. Vielä ei näy täyttä parantumista, joten mielessä pyörittelen kuntoutusrahan hakemista, jos sitä nyt sitten saa. Jos ei, niin sitten täytyy käsittääkseni mennä työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi, mutta se tuntuisi hassulta, sillä onhan mulla kaksi osa-aikaista työtä… mitä niille tapahtuu? Paljon kysymyksiä ja paljon epämääräisyyden sumua näköpiirissä! En suinkaan murehdi näitä, mutta olen kuitenkin ihminen, joka haluaa ennakoida asioita, joita ylipäänsä voi ennakoida, ja sen puoleen olisi hyvä tietää enemmän.

Se Letrotauko (5 viikkoa huhtikuun alusta lähtien) oli hyvä juttu, sillä se osoitti mitkä oireet alkaa tippua pois, eli on Letroista johtuvia. Leuan klonksuminen ja lukittuminen oli siitä johtuvaa ja se oire on nyt kokonaan poissa, vaikka aloitin Letrot tietysti uudelleen. Lääkäri selitti asian niin, että kroppa alkaa tottua vähitellen (kuukausien mittaan) Letrozoliin ja oireet alkaa useimmiten helpottaa kunhan vaan odottaa. Tietysti täytyy miettiä pystyykö niiden oireiden kanssa elämään. Mä koen, että pystyn elämään oireiden kanssa ihan hyvin. En normaalia terveen elämää, mutta kuitenkin elämään, kun toisessa vaakakupissa olisi todennäköisemmin syöpä vaanimassa, jos jättäisin Letrot pois. Ajattelen syöpää päivittäin. Mun diagnoosista on juhannuksen jälkeisellä viikolla tasan vuosi ja sitten alkoikin tapahtua nopsaan tahtiin. Kokeita, tutkimuksia, tähystysleikkaus, iso leikkaus, topuminen ja sytot, Letrot ja oireet…

Ja mitä oireita tässä mun nykyarjessa sitten on edelleen? Niitä on aika vähän ja ne on paljon vaimeampia kuin koskaan tähän asti. Yksi on neuropatia jaloissa. Se tuli ekan syton jälkeen hyvin voimakkaana, mutta alkoi sitten asettua, kun sytoja vaihdettiin. Siitä kuitenkin jäi vaimea jatkuva puutumisen tunne päkiöiden ja varpaiden alueelle. Pahimmillaan se vaivasi niin, että jalkoja piti ravistella iltaisin sängyssä, kun neuropatia tuntui niin epämiellyttävältä. Nyt tuskin huomaan sitä, mutta siellä se on kuitenkin koko ajan. 

Sitten on lonkkien jäykkyys liikkeelle lähtiessä. Pahimmillaan se tuntui niin voimakkaana, että en meinannut päästä kävelemään. Nyt se on hyvin vaimea ja suurimman osan ajasta lähes poissa. 

Kolmas on yskä. Sanon sitä Letroyskäksi, sillä tiedän monta ihmistä, joilla on yskä syöpähoitojen jälkeen ja erityisesti Letrojen aikana. Aluksi yskin kuin vimmattu aamusta iltaan. Nykyään yskin silloin tällöin kohtauksenomaisesti. Lähinnä ehkä silloin, kun sylkeä menee väärään kurkkuun (ja sitä tapahtuu paljon helpommin kuin terveenä!) 99% päivästä kuluu ilman yskää. 

Neljäntenä kuumat aallot. Niitä oli pahimmillaan hyvin monta kertaa päivässä ja ne tuli hyvin voimakkaana. Nykyään voi olla päiviä, ettei niitä tule ollenkaan tai niitä tulee 1-3 kertaa päivässä ja ne on vaimeampia. 

Viidentenä on päänsärky aamuisin. Minä, joka olen ollut yli 35 vuotta migreenitapaus, en pidä tuota minään. Toki päänsärky on aina vähän kurja, mutta se on niin vaimea ja menee yleensä pois vartissa, että se ei todellakaan haittaa elämää.

Kuudentena ja viimeisenä on rannekipu, eli alkuun peukalon napsusormi ja nyt jännetupen tulehdus. Ja tämä on se The Oire, jonka takia en voi mennä vieläkään töihin! Kävin otattamassa siihen kortisonipistoksen, mutta ilmeisesti se ei ihan teknisesti onnistunut (pistäjänä oli kandi, joka ei ollut sitä koskaan tehnyt ja selvästi pelkäsi pistää) ja saman tien kun pääsin kotiin, huomasin, että mun sormet turposi siitä kädestä, johon piikki pistettiin. Soitin TK:hon ja sain käskyn mennä sinne heti takaisin. Ilmeisesti se oli joku herkkyysreaktio, joka talttui itsekseen muutamassa tunnissa. Kuukauden päästä tästä piikistä menen toiseen piikitykseen, mutta taidan vaatia sellaisen pistäjän, joka on tehnyt sitä ennenkin. Muuten tietysti ymmärrän sen, että lääkärien pitää oppia jokainen asia ja kaikki tekee kaiken joskus ekaa kertaa, mutta nyt katson, että mulla ei ole aikaa olla enää koekaniinina ihmettelemässä, että auttaako se vai eikö se auta. Päivärahat alkaa loppua ja tilanne kiristyä. Harjoitelkoot sellaisilla, joiden saikku on kestänyt vasta viikkoja, ei mulla, jolle tulee vuosi täyteen.

Tässä ne oireet oikeastaan olikin. Välillä tosin vielä tulee tilanteita, että voimat lähtee ja olen jonkin aikaa ihan naatti. Ja ehkä ne muutenkin lähtee vielä paljon helpommin, kuin terveenä. Sormissa ei ole puristusvoimaa ja sormet on edelleen ajoittain kuin siirapissa; hitaat ja kankeat. Ei siis vielä ajatustakaan siitä, että tekisin jotain hienomotorisia juttuja. Mieli on kuitenkin aika pirteä ja kiinnostus asioihin on palannut. Hiukset kasvaa ja kihartuu kovaa vauhtia! En tunnista itseäni peilistä, sillä eihän mulla ole kiharat hiukset! Kynnet kasvoi ensin hulluna, nyt ne on katkeilevat ja lohkeilevat. Mun elämä on jakaantunut nyt aikaan ennen sairautta ja jälkeen sen. Tätä se on, elämä.