.

.

7.6.2024

Loput seikkailut Helsingissä

 

Tää Hesan matka tehtiin jo pari viikkoa sitten, mutta vielä on yksi kuvapostaus jäljellä. Me mentiin viimeisenä päivänä vielä hiukan ajelemaan ratikalla (koska sehän on ihan loistava tapa nähdä kaupunkia!) ja päädyttiin vielä pariin vaikuttavaan paikkaan. Ensin Lapinlahteen, jossa oli joku tapahtumien päivä ja paljon väkeä. Jälkeenpäin harmitti vähän, kun olisin voinut ottaa tollasen esitteen mukaan, mutta en tajunnut muuta kuin ottaa siitä vain kuvan. Ja Lapinlahden seinillä oli taas kiintoisaa taidetta, kuten näkyy. Ja hurja määrä kasveja joka paikassa! Siitä pidän. Tiilirakennuksen kahvilassa kävimme ostamassa ehkä maailman kalleimmat vegaanijäätelöt, jotka ei kyllä tehneet oikeen mitään vaikutusta. Tuli hiukan huijattu olo! Kuka maksaa viis euroa pienestä puikosta, jossa ei edes ollu varsinaista jäätelöä, sillä lailla kun minä jäätelön ymmärrän, vaan jotain ihme jäädykettä. No kassalla kiristelimme leukaperiä, mutta ostimme silti, kun päivä oli kuuma, eikä muutakaan kylmää oikein ollut tarjolla. Se oli sellanen ’kerran elämässä’-jäätelöpuikko. Eipähän tarvii enää ostaa. Mutta ne kalliot, joilla ’jäätelöt’ söimme siinä lahden äärellä, on kyllä ihanat.








Sitten raahustimme lahden toiselle puolelle Hietaniemen hautausmaalle. (Linkissä merkkihenkilöiden hautoja.) Siellä emme jaksaneet paljon vaellella, eikä aikaakaan enää olisi ollut, mutta vähän sentään. Helene Schjerfbeck  on meidän molempien suuresti ihailema taiteilija, joten hänen hauta piti toki käydä katsomassa. Taiteilijoiden mäellä (vai mikä sen kemän nimi nyt onkaan) bongasimme sitten useita näyttelijöitten hautoja ja kauniin muistomerkin, joka on pystytetty Essi Renvallin haudalle.



Viimeinen tunti ennen junan lähtöä kului Vaakunan kattoterassilla (jep jep, olen varsin hullaantunut paikkaan!) mukavassa rauhassa, koska jostain syystä muuta porukkaa just siihen aikaan oli tosi vähän. No okei, arkipäivän iltapäivä ei ehkä ole se suosituin ryysisaika oikeen missään.




Ja lopuksi sitten vielä kävin kääntymässä aseman kahvila Prontossa, josta ostin sen maailman parhaan limsan, Tomarchion, josta jo mainitsin Norrtäljen jutun yhteydessä! Se oli Mandarino Verde-makuinen, jees, aivan paras! (Ehkä 1970-luvun Pluto-limsa vie vielä sentään voiton.)



Ei kommentteja: