Olen vihdoin (9 vuoden jahkailun, odottelun ja suunnittelun jälkeen) mööbleerannut ihan kunnolla! Siirrellyt huonekaluja paikasta toiseen täällä lapsuudenkodin yläkerran olohuoneessa. Vitsit miten innokas olo ja heti myös sain uuden lempipaikankin! Vielä en laita kuvia isosta muutoksesta, koska kaikenlaista säätöä on vielä, mutta heti kun on jotakuinkin valmista, esittelen uutta ilmettä blogissakin.
Mööbleerauksen lisäksi olen kantanut ehkä tonneittain valokuvakansioita komeroon. Tähän saakka ne on olleet hyllyssä, pöydällä, sohvalla, lattialla… aivan tolkuton määrä kuvia siis! Sekin on ihana muutos, koska nyt kuvat on suojassa pölyltä ja auringolta ja mikä tärkeintä pois tieltä.
Olen myös käynyt moikkaamassa setääni, nähnyt pikkuserkkua ja koettanut kaivaa muistilokeroista sukututkimukseen liittyvää tietoa. Aivosumu sekoittaa asioita ja olen välillä ihan kaalimaalla. Mutta kyllä ne tiedot sieltä aivokopasta ja arkistoista jollain lailla hahmottuu.
Olen myös kaapinut hilseilevää lakkaa lasinpuitteista. On jo aika lakata! Vaikka jos valokuvia katsoo, niin tilanne on ollut yhtä kehno jo muutaman vuoden. Kaikenlaista maalausprojektia isossa talossa on alvariinsa. Pienin nykäyksin projektit etenee, mutta parempi niin kuin ei ollenkaan!
4 kommenttia:
Mööbleeraus tekee välillä hyvää. Pitäisiköhän kokeilla itsekin? Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa 😊
Kuinka suloinen tuo nuppukuva 🥰
Ensin oli tarkoitus olla suht valmis tässä loppukesästä, mutta nyt menee ehkä kevääseen. Tai katsotaan! 😊
Kiitos! 🥰
Lähetä kommentti