Tein keväällä DNA-testin. En tajua aiheesta mitään. Olin jo lukiossa lumiukon lailla pihalla koko aiheesta, kun opettaja sinkoili taululla kärpän nopeudella piirrellen erilaisia kirjaimia ja kirjainyhdistelmiä, veteli viivoja ryhmästä toiseen ja se olis sitten pitänyt heti myös tajuta. En ole Mensan kunniajäsenlistoilla. Siksi ehkä vähän panttailin testaamistani, vaikka sukututkimuksen kannalta se olisi ollut superkiinnostavaa jo ajat sitten! Ajattelin, että en kumminkaan tajua siitä mitään. Tajuan nyt, että testi olisi pitänyt tehdä vanhemmillenikin, mutta sehän nyt on ollut jo viisi vuotta peruuttamattomasti myöhäistä. Isän hampaita jemmailen kyllä lapsuudenkodin astiakaapissa herkkien ja liian uteliaiden sukulaisten varalta, mutta se nyt ei auta tähän asiaan.
Vanhempien tai jopa isovanhempien testillä olisi päässyt kiinni kaukaisempiin sukujuuriin eli just niihin kaikkein kiinnostavimpiin ongelmakohtiin. Meikäläisen pullamössösukupolven geenistö on jo sulattanut lähes olemattomiin sellaiset kaukaiset rippuset niistä todisteista, joilla voisi tutkailla kenen kanssa esiäidit ja -isät harrastivat kuumia lemmenleikkejä heinäkasoissa ja sammalmättäillä koko 1800-luvun. Papin merkinnät kirkonkirjoissa ovat lähinnä viitteellinen vitsi tähän todistedataan verrattuna. Oikeastaan minua kiinnostaa aivan erityisesti eräs tietty esiäiti, jonka isästä pappikaan ei osannut sanoa juuta eikä jaata. Perimätieto ja monet viitteet tosin puoltavat yhtä sukulinjaa, mutta olisihan se mukava saada ihan kylmää dataa siitäkin aiheesta, niin ei tarvitsisi sukukokouksissa enää väitellä perusasioista.
Mutta juuri nyt kaikkein kiinnostavinta DNA-testauksen antia on ollut selvittää omat geneettiset alttiudet sairauksiin ja geneettiset ominaisuudet. Enpä edes tiennyt, että esimerkiksi ”hyvät juoksulihakset” olisi joku geeni! Tai ”optimismi ja empaattisuus” etenkään! Luulin aina, että ne ovat vain pirunmoisen harjoittelun ja itsekurin ja hyvän kasvatuksen ja lempeän vanhemman esimerkin tuloksia. Ja nyt ehkä juuri tästä ”optimismi”-geenistä johtuen, suhtaudun tähän alttiuksien selvittämiseen hurjalla mielenkiinnolla. Ei tunnu yhtään siltä, että sairaus X taatusti puhkeaa ensi viikolla, kun riski siihen on 1,25 x normaalin! Tuntuu pikemminkin siltä, että ahaa, tuo alttius kyllä selätetään kunnon ruokavaliomuutoksella! Ja johan on kumma jos sitä alttiutta ei voi nollata! Tai että onpas jännää, että tuokin on kirjoitettu geeneihin, kun tuommoinenhan minä olen lapsesta saakka ollutkin!
Meidän suvussa on tolkutettu jo ainakin 50 vuotta sitä, että ne meidän suvun sydän- ja verisuonigeenit on vaan NIIN huonot, että ei voi mitään. Että teetpä mitä poppakonsteja tahansa, tuhlaat vaan aikaasi ja sairastut kumminkin. (Ihan varmasti jonkun pessimistigeenin omaavan tyypin jorinoita!) En usko moisia väitteitä. Jopa lääkärit sanovat helposti, että sulla nyt vaan on ne geenit… potaskaa sanon minä! Olen antanut aivopestä itsenikin mokomaan höpinään. Käsittääkseni (sukupuuta katsomalla) mulla pitäisi olla vähintään 5 x alttius sairastua kaikkiin mahdollisiin sepelvaltimotauteihin, eteisvärinöihin, rytmihäiriöihin ja suonien tukkeutumisiin ja kuolla jo ehkä tänä talvena infarktiin.
Ja mitä sanookaan kylmä DNA-data? Sepelvaltimotaudin alttius 1,5-kertainen. Ai, VAAN? Miten se on mahdollista?! No ehkä siten, että olenkin saanut enemmän geenejä siltä yhdeltä isoäidiltä, jonka suvussa EI ole sydänsairauksia, vaan enemmänkin reumaa ja vatsaongelmia. Minun reumaattisten sairauksien alttiuteni nimittäin on geenidatassa 5-kertainen! Silti en sairasta varsinaisesti reumaa, mutta reumaattisia särkyjä on kyllä ollut satunnaisesti noin 25 vuotta. Ja löytyypä alttius suuremmalle määrälle hyvää kolesterolia. Suorastaan ihme kaiken menneen höpinän ja sukupuunkin valossa!
Siksipä olenkin tosi monille jo ehtinyt suositella DNA-testiä ja sen lataamista palveluihin, joista saa tiedon omista alttiuksista. Yllättävän moni onkin kiinnostunut. Tosin aina on joku, joka ei halua tietää mitään koko aiheesta. Sanoisin, että ethän sinä liikenteeseenkään ryysää silmät kiinni vain toivoen parasta! Kyllä sitä kannattaa pitää silmät auki ja tutkailla asioita, jotta voi tehdä korjausliikkeitä. Sitä paitsi kaikki hupikin jää sitten pois, jos ei halua mitään selvittää. Vai miltä kuulostaa ”suurempi lihasten joustavuus, etenkin polvien kohdalla” - minähän olen aiheuttanut ällötystä kanssaeläjissä lapsena ja edelleen sillä, että polvilumpioni näyttävät irrallisilta, kun liikuttelen niitä sivusuunnassa kädelläni jalan ollessa rentona…
