Jotain tolkkua…

 

…alkaa tulla konttoriin, kun vain sitkeästi etenee. Olen suorastaan vältellyt huoneen järjestämistä, sillä se on ollut niin tuskainen kaaos, enkä oikein tiennyt mihin kaiken tavaran pistäisin. Miten sitä kertyykin kaikenlaista turhaa pinoiksi asti?! Löysin esim kaksi Aamulehteä kesältä -24 (eikä meille edes tule Aamulehteä!) ja yhden Hesarin, muutaman Voima-lehden, tyhjiä Pirhan kirjekuoria. Nauhanpätkiä, rikkimenneen peikon, jonka sain sisareltani joskus 80-luvun alussa ja jonka maltoin viimeinkin heittää roskiin. Jo kymmenisen vuotta sitten sen pää notkahti, niskaan tuli viiltoja ja sitten sen materiaali alkoi kovettua. Viimeiset vuodet se oli kivikova ja sen pää katkesi irtipoikki. Siinä vaiheessa peikon sisältä alkoi valua jotain ihmeen puuhioketta! Sen pintamateriaali oli siis kumia. Ihmeellisiä ovat esineen vanhenemisprosessit. Pidin peikosta aina, mutta nyt oli sen hautajaiset, koska kaikella vaan on aikansa.

Vanhoja puhelimia mulla oli joskus noin 60 kpl. Nyt niitä on kai vähän vähemmän, mutta edelleen tuskastuttava määrä! Osa menee jälleen hyllylle, joka pitäisi kiinnittää seinään, mutta osa ihan suosiolla vaan komeroon. Komero on nyt jo sellainen ’tämä pitää järjestää joskus perin pohjin’-komero.  Kuvan luurankopuhelin on feikki, eli ihan uustuotantoa vaan. Valokuvan pariskunta on jotain tuntemattomia. En edes muista mistä olen sen saanut! Sillä ei ole mulle mitään merkitystä.

Vanhoja lehtiä meillä on kamalat pinot! Välillä työlästyn niihin aivan täysin. Kerran leikoin niitä ja kuvitin meidän vieraskirjaa vanhoilla mainoksilla. Välillä suunnittelen tapetoivani lapsuudenkodin seiniä lehdensivuilla. Ne on kivoja esineinä, mutta niihin pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin; liika on liikaa! Lehtipinon päällä lapsen tekemä ihana lintumobile. Se menee johonkin hyvään paikkaan tässä huoneessa.

Kirjoituspöydän päällä oli vielä hetki sitten kauhea keko kaikkea ja nyt siinä on vähän ilmaakin jo. Tuo peikon näköinen ei ole se peikko, vaan sieni, kässämessuilta joskus ostettu neulatyyny. Arvaa vaan miten tuskallista siihen on pistää neuloja! Joskus on hämärää olla niin herkkä ja reagoida mielikuvitusolentojen kärsimyksiin.

Suunnittelukonttorissa välipalalla

Lielahden kartanon pihassa on vanha tehtaan suunnittelukonttori, joka on rempattu pari vuotta sitten. Nyt siellä on ravintola nimeltä Väst. Menin ensin kiskomaan näitä etupihan puolella olevia ovia ja jouduin kysymään neuvoa henkilöltä, joka tuli sopivasti silloin ulos rakennuksesta. Oikea sisäänkäynti on oikean nurkan takana talon takakulmassa. Pidin Västin sisustuksesta! Lämmin henki, kauniit tapetit, kivat huonekalut ja mahtavaa; verhot! Jopa joulukoristeita oli hillitysti siellä täällä. Jos nyt jotain muuttaisin, niin ehkä nuo tekstiä täynnä olevat taulut vaihtaisin esim paikallisen upean taiteilijan Pia Feinikin tauluihin tai vaikka vanhoihin valokuviin alueelta. (Joita olikin jo valmiiksi muutamia - tykkäsin!)

Söin pienen maistelulautasen nimeltä ’Midsommar vol 2’ jossa oli silliä ja pikkelöityä punasipulia, tillisipsejä mätidipillä, akvavit-graavattua lohta ja hölskykurkkua, perunarieskaa ja sienisalaattia, sekä jälkkäriksi juustoa ja mansikkaa. Tämä oli pienempi annos ja maksoi 15€. Pidin etenkin rieskasta, lohesta ja sienisalaatista. Tänne tulen mielelläni toistekin syömään! Henkilökunta oli ystävällistä ja höpöttelimme hetken rennosti paikan lookista. Lähtiessä kuvasin vielä upean piparkakkutalon, jonka joku oli taiteillut tästä rakennuksesta!! Siinä nyt näkyy muuten se ravintolan sisäänkäynti.

Lielahden kartano kaunistuu, osa 3

 

Kartanon Kahvila on paljon viihtyisämpi ja kartanomaisempi kuin se edellinen (joka oli kamala suoraan sanottuna.) Täällä voi siemailla vaikka skumppaa! Minä tein niin, koska elin aateliselämää tuon iltapäivän ajan. Mutta olisin toivonut, että kahvilan astiat olisivat kartanomaisempia, eli siroja, kauniita ja ylellisiä. Myös liinat pöydillä voisivat kaikki olla yhtä hienoja kuin minun pöydässäni. Nyt liinoissa ei ollut mitään yhteistä tekijää; kaikki olivat eri aikakausilta ja eri tyylisiä, miksi?! Ihan pikkuisen olisin myös karsinut pikkutavaraa esim takan päältä.

Kartanon vanha patruuna Wilhelm Fredrik von Nottbeck katselee vakavana kahvilan ikkunalta nykymenoa. Itse olisin ehkä etsinyt hänelle oikean aikakauden valokuvakehyksen ja etenkin katsonut, että se on sopivan kokoinen. Myös maljakko ikkunalla voisi olla vanha ja kaunis. Valitan ehkä tyhmistä asioista, mutta miksi sisustaa vähän sinne päin, kun tällaisessa tilassa voisi olla täydellinen ja myös siinä mielessä kaupungin kaunein kahvila?

Kartanosta löytyy tiloja joka lähtöön; on työtiloja, kokoushuoneita, asukastiloja Hiedanrannan ihmisille ja tiloja kävijöille. Kaikki on vielä aika keskeneräistä, mutta muutos on edelliseen hieno jo nyt. Tosin en voi olla ajattelematta, että tämä kaikki on vain väliaikaista, sillä iso remppa lopettaa kaiken 2030. Mihin toiminta sitten siirtyy, on kysymysmerkki. Ja onko Tampereen kaupungilla ylipäätään varaa isoon remppaan kun sen aika tulee, vai päättääkö kaupunki pistää paikan lihoiksi ja myydä kartanon pois? Onhan tämä nyt kuitenkin yksi iso menoerä joka tapauksessa jatkossakin. Jos kaupunki on myynyt Hatanpään kartanon tontilta jo muutaman rakennuksen; Idmanin huvilan, kartanon Konttorirakennuksen ja Alilääkärin asuintalon, sekä Raholan ja Niemen rusthollit, niin en pitäisi mahdottomana ajatusta tämänkään myynnistä. Onhan Haarlan palatsikin jo myyty vuosia sitten keskeltä keskustaa.

Tässä on kartanon piikarappu omalla sisäänkäynnillä, joka nykyään vie varsinaisista kerroksista sekä kellariin, että vintille. Jotain omaa kauneutta tässäkin on.

Paljon on alue muuttunut ja paljon tulee muuttumaan vielä lähivuosina. Mielenkiintoista nähdä millainen tästä alueesta on tulossa. Toisaalta kaipaan aika paljon sitä 1990-luvun aikaa, kun kartano alue oli salainen ja aidattu. Aina kun siellä kävi, oli vähän syyllinen ja varsinkin seikkailullinen olo. Ja lietelahden yli kävellessä suorastaan pelotti. Mitä lie tehtaan myrkkyjä siinäkin maaperässä mahtoi olla… nythän paikka on täyttömaalla peitetty ja puiston alla.

Kurkistin tietysti asukastiloihinkin, kun ovi nyt sattui olemaan auki. Tällaisten paikkojen nuuskiminen on ihanaa! Tosin ihan hirveän kartanomaisia nämäkään huoneet eivät ole, ainakaan kaikilta osin. Olispa kyllä aika mukava stailata näitä huoneita enemmän oikeaan henkeen. En mä nyt mitään mahapiironkeja tänne ehkä roudaisi, mutta kuitenkin.

Lielahden kartano kaunistuu, osa 2

 

’Inspiraatiokirjasto & ajatuspuutarha’, huone 7.

Tässä huoneessa on konttorimaisempi tunnelma, kuin kartanon pääaulassa, mutta pidän siitäkin. Istun sohvalla ja kirjoituspöydän ääressä ja luen paikan tulevaisuudensuunnitelmista. Mutta tännekin kaipaan tulenpalavasti verhoja! Jotkut paksut lämmittävät samettiverhot, tummanvihreät tai tummanpunaiset. Välissä voisi olla valkoinen pitsinen valoverho, mieluiten puuvillaa. Kauheat loisteputkivalot on onneksi viety hemmettiin, mutta voisi katossa joku upea vanha valaisin roikkua edes koristeena. En ole varma onko tässä huoneessa, mutta lähes joka huoneessa on kauniit kattorosetit ja järeät koukut vaikka norsun kokoiselle valaisimelle.

Mietin mitä tapahtuu viiden vuoden kuluttua, kun kartano suljetaan peruskorjauksen ajaksi. Kauanko remontti kestää, millainen lopputuloksesta tulee? Toivottavasti yhtä hyvä kuin Milavidasta! Ei mitään valkoista valkoisen päälle, vaan alkuperäistyylistä niin paljon kuin mahdollista. Kartanohenkeä! Ei liian modernia, eikä huonejakomuutoksia, jotka sotivat vanhan pohjapiirroksen kanssa. Luulen, että huoneet 9 ja 11 on alunperin olleet suurempia (kaksi alinta kuvaa; pohjapiirros). Miten wc:t voisi ylipäätään rakentaa niin, että huoneita ei ole pakko pilkkoa? Tehdä yhdestä pikkuhuoneesta ylellinen iso wc, kuten Milavidassa… siellähän voisi olla vaikka divaani ja kampauspöytä, gramofoni ja kukka-asetelmat! Missähän Nottbeckien alkuperäinen wc sijaitsi? Ei kai he ulkohuussissa sentään pelkästään juosseet tai potalla käyneet. Tai ehkä ulkohuussi oli hyvin ylellinen? Silti en voi kuvitella esim Milavidaan ulkohuussia, en vaan voi.

1. Kerros

2. Kerros

Lielahden kartano kaunistuu, osa 1

Seikkailin jälleen kerran Lielahden kartanossa ja totesin paikan ilmeen muuttuneen aika lailla sitten viime kerran. On tapetoitu ja maalattu ja vanhoja huonekalujakin on jostain kiskottu esiin. Pidän näkemästäni! Tosin verhoja kaipailin, kuten niin usein nykyään. Ja joulua! Missä on joulu hyvänen aika?? Joku kaksi lyhtyä portaikossa ja lumitähdet vessan ikkunassa ei tee vielä joulua tämän kokoisessa huushollissa tai yhtään missään. Tajusin ihmetellä asiaa vasta ulkona, kun olin poistumassa. Ulkona on kutsuva standi ’Hiedanrannan joulu’ - kartanossa se ei näy, mutta tehtaan putiikeissa se kyllä näkyy ja suunnittelukonttorissa. Kartanon kahvilassa oli minikokoinen piparkakkutalo ikkunalla. Kaipasin paljon enemmän joulun merkkejä! Mutta siitä pidin, että täällä oli saatu aikaan lämmin tunnelma väreillä ja viherkasveja oli aika paljon.