Eipä uskoisi, että toissapäivänä kotiutuessamme pääsiäisenvietosta, täälläkin oli lumi lähes kokonaan sulanut. Vain varjoisilla paikoilla oli enää ohuelti jotain jäljellä. Ja sitä iloa; että tästä se kevät nyt pyörähtää kunnolla käyntiin!
Nyt kun katselen ikkunasta, voisi hyvin kuvitella, että on marraskuu. Lunta tulee taivaan täydeltä suurina hiutaleina. Jo toista päivää! Kukkatarhastahan pilkisti jo vaikka mitä... kevät piti jo olla pitkällä! Mutta haittaisiko tämä, jos KUVITTELISI että on marraskuu? Etenkin kun nykyään marraskuussa ei juuri lunta sada... seison ikkunalla ja koetan hetken. Pinnistelen. Äh. En pääse fiilikseen. En siihen, että jouluhan tässä on kohta taas...
Vaikkakin nämä on toisaalta vain ihmisen määrittelemiä juttuja. Että nyt se kevät etenee kronologisesti ja tasaisesti. Jotenkin sitä huijaa itseään, että "tämä talvi varmasti on täydellinen" ja kun se ei sitten olekaan niin ärsyyntyy. "No kevät nyt ainakin"... Vaikka kaikki tietävät, että joka vuosi raivostuttaa sama asia. Kesärenkaatkin jo vaihdettu ja tiet harjattu hiekasta. Ja nyt rytisee, auroja ei missään, rekat jumissa pääteillä...
Silti tämä ärsyttää, vaikka kuvittelisi mitä, niinkuin Pollyanna, Iloinen tyttö, tyttökirjasankari. Olen sitä paitsi varma, että oravatkin potkivat raivoissaan käpyjä metsässä. Ja naaraslinnut karjuvat puolisoilleen; "ai että 'SUOMESSA on muka kevät jo pitkällä' ja mennään kerrankin AJOISSA, saadaan valita parhaat paikat ja NAUTTIA keväästä pitkän kaavan kautta! Mä en lähe sun kans enää ikinä mihinkään, ettäs sen tiedät, KURPPA!!!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti