Tulin aamulla ajatelleeksi sitä, miten erilaiset aamutoimet minulla ja kenelläkään naispuolisella esivanhemmallani (oma äitini mukaanlukien) onkaan! Mutta etenkin, jos vertaan muutama sukupolvi taaksepäin eläneitä esiäitejä, aina kivikaudella eläneistä esiäideistä saakka itseeni, on muutos huikea.
He eivät katsoneet ensimmäiseksi silmien avauduttua kelloa. Eivät tepastelleet kylpyhuoneeseen. Eivät miettineet mitkä vaatteet pukisivat tänään, valikoineet huulipunaa ja parfyymiä, asettaneet rannekelloa ranteeseen ja koruja ylleen.
Eivät huhkineet cross trainerilla tai millään kuntolaitteella, kantaneet pyykkejä koneeseen, keittäneet murukahvia, kurkistaneet kännykkää, avanneet tietokonetta, selanneet tablettia. Eivät olleet somessa, katsoneet televisiosta uutisia, kuunnelleet radiota, lukeneet aamun lehtiä.
Jos mennään 1500-luvun esiäiteihin, he eivät lukeneet ylipäätään koko elämänsä aikana. Eivätkä laskeneet tai opiskelleet mitään (aivan huikean harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta). Eivät eläissään nähneet kirjoja, muuta kuin papilla raamatun. Eivät myöskään koskaan kirjoittaneet yhtäkään kirjainta, edes omaa nimeään. Monet tuskin puumerkkiäkään.
He eivät koskaan siis pidelleet kädessään kynää, eivät lapsena piirrelleet, paitsi ehkä sormella hiekkaan, tai hiilellä puuhun. Eivät katsoneet kuvia mistään, paitsi kirkon seinistä, joka onkin varmasti kynttilänvalossa ollut aikamoinen kokemus ihmiselle, jolla ei ole muuta kuvallista maailmaa.
Sen sijaan he osasivat asioita joita tarvittiin jokapäiväisessä elämässä. Tekivät tulen, valmistivat ruoan, tekivät kankaat, omeplivat vaatteet, hoitivat eläimet. He kärsivät sairautensa, surivat lapsiensa kuolemat, mutta myös rakastivat ja olivat toivoa ja uskoa täynnä. Täynnä tarmoa ja energiaa. Täynnä voimaa ja tahtoa.
Mikä meissä ja etenkin meidän aamuissa sitten on samaa?
Me ajattelemme heti herättyämme päivän tehtäviä. Me pukeudumme, syömme ja juomme hiukan. Me istahdamme joskus alkukesän aamuna hetken ulkona ja ihastelemme juuri avautunutta kukkaa. Tunnemme tuulenvireen kasvoillamme. Rakastamme auringonpaistetta ja hoidamme kasvejamme. Seuraamme pörriäistä ja mieleemme tulee sanat olla hyvä jokaiselle pienimmällekin. Eipä paljon siis, vain jonkinlainen mielen liikahdus luonnon helmaan. Joitakin tuntemuksia. Koko päivän kulku olikin sitten täysin erilainen.
Miten käsittämätöntä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti