Olen tiedostanut jo jonkin aikaa somen vahvat kuplat. Sellaiset, joissa samanhenkiset ovat samaa mieltä keskenään ja vahvistavat oikeassa olemistaan. Ja näitä kuplia on paljon! Ja jokainen on oikeassa. Raivokkaasti, kasvottoman häijysti ja niin oikeutetusti. Kuplassa kasvaa voimakas me-henki, joka osoittaa vääjäämättä, että jossain ollaan toista mieltä ja se on väärin. Se on NIIN väärin!
Enää ihmiset eivät halua edes keskustella asioista niiden kanssa, jotka ovat tai edes saattavat olla toista mieltä. Ensimmäisenä tulee ihmettely; miten joku VOI olla tuota mieltä. Sitten inho, raivo, uhkailu. Enää ei haluta ollenkaan olla missään tekemisissä niiden kanssa, jotka saattavat olla eri mieltä. Sellaiset siivotaan kavereista. Minä ansaitsen parempaa. Miksi tuhlaan elämäni tuollaiseen roskaan? Näin nykyään ajatellaan. Oikaistaan vähän ryhtiä ja ollaan tyytyväisiä, että taas tuli tehtyä oikein.
Tiedättekö, olen hieman testaillut asiaa. Sohaissut muurahaispesää joskus voimakkaasti, joskus vain hempeästi hymyillen. Olen tietoisesti käyttänyt siistiä kieltä, ollut räyhäämättä, sanonut vain mielipiteen, kuin sivulauseessa tuolla tavalla viileästi ja kokeillen. Mutta sanojeni takana seisoen kyllä. Ja mitä on tapahtunut? Kymmeniä vihahymiöitä. Haukkumista, inhoa, vihaa, uhkailua. Vain siksi, että sanoin "minä olen kylläkin tätä mieltä..." jostakin aiheesta, joka ei olisi nuoruudessani aiheuttanut mitään reaktiota kenessäkään.
Tai olen esittänyt poikkeusesimerkin johonkin asiaan, joka nykyään on normi. Ihan viileän tieteellisesti. Äkkiä joku kysyy (näin tapahtuu aina) "rinnastatko xn ja yn?!" Ei, sitä en sanonut. "Sanoitpas!" Sitten ollaan suossa, jossa sinun suuhusi laitetaan sanoja, joita et ikinä ole sanonut ja sanoihisi tarkoituksia, joita ei koskaan ole ollut. Äkkiä some toimii kuin "rikkinäinen puhelin"-leikki; sanottu asia paisuu muhkeisiin mittoihin ja aivan vääriin suuntiin. On enää vaikea erottaa sitä, mitä joku on siellä taustalla alunperin sanonut ja mitä tarkoittanut.
Oudointa tässä kaikessa on minusta se, että olen huomannut raivokkaimpien ihmisten olevan niitä, jotka julistavat olevansa eniten pehmeiden arvojen kannalla. Jotka sanovat olevansa rakkauden asialla. He ovat kaikkein vihaisimpia ja uhkaavimpia. Ainakin näissä minun kokemissani tapauksissa. Ymmärrän osittain; he ovat nuoria ja silloin koko maailma on sotakenttä. Mutta kuitenkin jotenkin perin huolestuttavaa! Aivan kuin maailmassa olisi enää vain ääripäät. Mitään laajaa harmaata aluetta siinä välissä ei enää hahmotu. Kuitenkin uskon siihen, että suurin osa meistä on siinä harmaalla alueella. Ajattelee ja pureksii asioita oman senhetkisen tietonsa mukaisesti. Ei räjähdä puoleen tai toiseen.
Luulen, että some on kaikesta kivasta huolimatta hankaloittanut monia asioita ja lietsonut pahuutta aikamoisiin mittoihin ympäri maailmaa. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat jättäneet somen juuri näistä samoista syistä. Itsekin olen sitä välillä pohtinut. Vielä kuitenkin katselen ja mietin, mihin suuntaan tämä maailma seuraavaksi lähtee kulkemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti