Nuorena sitä oli kauhean huono itsetunto ja silloin oli erittäin tyytyväinen, jos edes JOKU oli kiinnostunut. Sitä ajautui kaikenlaisiin huonoihinkin suhteisiin. Toivoisin nyt voivani olla tukena ja vinkata muutamia neuvoja nuorille naisille näin keski-ikäisen näkökulmasta.
Paras neuvoni nyt on; parempi olla yksin, kuin tyytyä huonoon suhteeseen! Usko minua. Ei ole pelkoa, että jäät sen takia yksin LOPPUiäksesi, ellet sitten halua juuri sitä! Keski-ikäisenä ajattelen, että nyt uskaltaisin elää tämän todeksi, että mieluummin tosiaan olisin yksin lopun ikääni, kuin tyytyisin jonkun kamalan naisystäväksi. Eräs mielisanontani onkin "elämästä ei koskaan tiedä", jolla tarkoitan sitä, että elämässä on nurkan takana aina yllätyksiä, vaikka et uskoisi. Minulla on sukupuussa eräs leidi, joka rakastui ja meni naimisiin ensimmäisen kerran vasta 90-vuotiaana. Olenpa hiljattain lukenut jonkun menneen naimisiin vasta satavuotiaanakin. Ei siis koskaan tiedä!
On upeaa, jos olet löytänyt sen, joka tuntuu juuri sinulle tarkoitetulta. Minun tarinani on tämä. Menin 90-luvulla entisten elämien katsojalle, joka istunnon päätteeksi katsahti vähän tulevaankin. Olin silloin ollut sinkkuna jonkun aikaa, lopetettuani juhannuksen jälkeen hyvin kuluttavan ja huonon suhteen. Eron jälkeen yhtäkkiä näin taas värit ja kuulin lintujen laulun. Missä sumussa olinkaan tarponut yli vuoden, harmaudessa ja ankeudessa... tosi ankeassa ankeudessa.
Entisten elämien katsoja sanoi: "Sinä tapaat sen joka on sinulle tarkoitettu... ei ensi vuonna, eikä sitten.... (pientä miettimistä) ... eikä sitten, mutta sitten! Te tapaatte koulun penkillä." Muuta hän ei sanonut. Hyvin epämääräinen aikamääre siis, mutta laskeskelin, että tapaisin siis tulevan mieheni vuonna 2001. Ja taisin hänelle sanoakin (ainakin ajattelin), että paikka ei voi pitää paikkaansa, sillä EN ole koskaan enää aikeissa mennä mihinkään kouluun opiskelemaan! En todellakaan!
Aikaa kului, oli yksi etäsuhde ja yksi lyhyehkö epämääräinen suhde, joka päättyi ihan vuoden 2001 alussa. En edes muistanut tuota ennustusta. En ollut ajatellut sitä pitkään aikaan. Olin toki kirjoittanut sen ylös, mutta se ei tullut vastaani tässä vaiheessa. Sitten tuli eräs keväinen päivä, kun istuin kansalaisopiston kurssilla. Eräs mukavan näköinen mies istui siellä myös ja minusta tuntui, että hän tuijotti minua koko ajan.
Kurssi kokoontui ehkä viisi kertaa. Viimeisellä kerralla teimme tutustumiskäynnin maanmittaustoimistoon, jossa opettajamme pyysi meitä kirjoittamaan nimemme ja sähköpostiosoitteemme paperille, sillä hän aikoi vielä lähettää meille jotakin materiaalia meilitse. Tässä vaiheessa olin jo tuijottanut tuota miestä - ja hän minua - niin paljon, että tajusin tarkkailla häntä tällä hetkellä. Hän sieppasi paperin itselleen heti sen jälkeen kun olin kirjoittanut meiliosoitteeni ja kirjoitti siihen omansa. Huomasin, miten hän nopeasti lukaisi kirjoittamisen jälkeen minun osoitteeni siitä ylempää ja työkiireisiin vedoten sinkosi sitten ulos rakennuksesta (kirjoittamaan meiliosoitteeni ylös!)
Odottelin jännittyneenä pari päivää ja kun mitään ei kuulunut, ajattelin pettyneenä kuvitelleeni kaiken, koska minulla on melko eloisa mielikuvitus! Kunnes meiliini ilmestyi varovainen yhteydenotto mieheltä, joka oli kurssilla kanssani. Aloimme kirjoitella ja tutustua. Sitä kesti seitsemän viikkoa, ennenkuin tapasimme ensimmäisen kerran. Siinä vaiheessa olin ajatellut jo monta kertaa, että ei voi olla totta; emme voi olla näin samanlaisia! Ja siinä vaiheessa muistin ennustuksen ja tajusin, että mehän todella istuimme koulun penkillä, sillä tuo kurssi järjestettiin yläasteen luokkahuoneessa!!
Ensitreffeistä tulee kohta 20 vuotta. Hääpäivästämme tulee samana päivänä tänä kesänä 10 vuotta. Elämästä ei koskaa tiedä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti