Voihan heinäsirkka!

Lapsuuden maisemissa haahuillessani tajusin ystävän kanssa vertaillessa yhden uuden asian. En kuule enää heinäsirkkoja! Se huikea siritys ja päätähuumaava kaikenkattava kesän ääni on kokonaan poissa. Ei mitään, ei yhtään mitään. Vitsikkäästi voisin todeta, että tinnitukseni tosin kuulostaa vähän samalta välillä, niin että mikään ei ole muuttunut, heh...

Jollain lailla on aika ankeaa huomata vanhenevansa. Tässä hiljattain näin itsestäni tuoreita valokuvia, jotka saivat järkyttymään; mikä mummo minä olenkaan! Siis todella. Miehen kanssa olemme vitsailleet jo vuosia siitä, miten ketteriä ja gasellimaisia olemme liikkeissämme - hah! Köpöttelen kuin mummo jäätiköllä, ainakin pitkän istumisen jälkeen. Olen huomannut, että rakastan rutiineja ja rauhaa enemmän kuin ennen. Kotiin jääminen on oikein hyvä vaihtoehto. Lasken aika usein vuosia siihen, koska voi jäädä eläkkeelle ja haaveilen salaa täyttäväni nämä loppuvuodet kolmen päivän työviikoilla.

Mietin jopa välillä miten kauan tässä kukin elelee ja että pitäisi kiivaasti tapailla ihmisiä niin kauan kun he vielä ovat täällä! Ankeaa realismia. En kuitenkaan ole vajonnut minnekään syövereihin, ei huolta! Ja voihan sitä aina kääntää kelkkaa ja elääkin onnellisena ja hyvinvoivana vaikka yli satavuotiaaksi.