Istuin portailla aamukahvilla ja katselin oravia, lintuja ja pientä hiirtä, joka juoksentelee nykyään alimmalla portaalla. Mielessä käväisi rikkaruohomeri, joka rehottaa vähän joka puolella, mutta karkotin semmoiset mielestäni nopeasti. Eikö se puunaaminen ja puleeraaminen puutarhassakin ole turhaa koko elämän mittakaavassa? Muistanko kuolinhetkellä "kivat" kitkemishetket, vai ennemmin sen miten nautin seurailla pienten eläinten touhuja kesäsisinä päivinä?
Aika taitavasti osaan kyllä puhua itseni pois epämiellyttävistä hommista, mutta periaatteessa juuri näin ajattelen. Toki jonkinlainen kitkeminenkin pitää vielä tänä kesänä tehdä ja täysin valtoimenaan rehottava vatturyteikkö raivata. Se sama, jonka niin hienosti leikkasin viime kesäksi ja jonka juurelta löysin vanhan laakakivipolun. Nyt ei ole mitään asiaa lähellekään polkua ilman viidakkoveistä.
Mietin myös mitä taimia haluan ensi kesänä kasvattaa. En ainakaan näin paljon kuin nyt. Vähempi parempi, kuten sanotaan. Kurkuista pidän, mutta retiiseistä en ole aivan varma joka kerta. Chili on suosikki ja paprika, jos se vain onnistuu. Maissi on hauska ilman satoakin! Tomaatit kukkivat ja osittain pullauttelevat pieniä vihreitä tomaatin alkujakin ilmoille jo. Puutarhanhoidosta suuri osa onkin suunnittelua ja visiointia.
2 kommenttia:
Voit hyvinkin huokaista kuolinvuoteellasi: jäi sekin kitkemättä 😊
Nyt on kitkeminen ollut helppoa, rikkaruohot lähtevät hyvin kuivasta maasta, mutta kuka tuolla paahteessa jaksaa kauaa uurastaa.
Jostain luin, että eniten ihmiset katuvat elämänsä lopussa sitä, että olivat niin kiireisiä työelämässä, etteivät ehtineet nauttia hienoista hetkistä läheistensä kanssa. Nautitaan pienistä asioista, jos ei nyt huvita kitkeä, niin ehkä ensi kesänä.
Cheri; Niinpä! :D Elämän tärkeysjärjestys.
Olen samaa mieltä työelämästä. Onnekseni olen saanut nyt nauttia koko tämän vuoden vapaudesta! Osaan ottaa siitä kyllä kaiken irti. En sure menetettyä rahaa tai voivottele kun ei ole tekemistä. Tunnen eläväni!!
Lähetä kommentti