Sairaalagourmet

 

Huomenta ja hyvää äitienpäivää kaikille! Olen tässä - sairaalasängyssä - ollut hereillä viidestä saakka. Ja koska nyt tuntuu olokin paremmalta kuin aiemmin, niin miksipä en kirjoittaisi samalla pikkuisen. 

Kuvassa on ihana hetki, kun toissapäivänä kahvitunnilla sain pienen siivun rähmäpullaa! En tosin jaksanut syödä aivan kaikkea, kuten kuvasta näkyy, heh. Mutta ruoka on kyllä yks niitä isoja asioita sairaalassa. Toissapäivän aikana mulla oli vielä osittain soseruoka ja eilen mulle sitten kannettiin lounaaksi perunaa ja jauhelihakastiketta (kenen helvetin hyvä idea?!) jonka tämä likka sitten vetäsi napaansa paljonkaan miettimättä. Siitä alkoi tuskainen loppupäivä, oksentelu ja vatsan kivut sekä ruokatorven korvennus. Semmoinen tähän heikkoon oloon lisänä oli aika vittumaista! Siihen ei ole mitään ihmelääkettä, pitää vaan odottaa, että vointi menee eteenpäin. Jotenkin sain illalla joskus kymmenen jälkeen vähän unen päästä kiinni ja yö meni paremmin. Aamulla sitten vessaan ja vatsa onneksi toimii hiljaksiin taas! En varmaan syö ikinä enää jauhelihakastiketta!!

Mutta palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Tämä on nyt viides päivä sairaalassa ja kelataan tästä takaisin keskiviikkoon. Leikkaussaliin astuin klo 7.30 ja pääsin sieltä pois kuulemma noin klo 12, eli leikkaus kestikin kauemmin, kuin oli oletettu 2-3 tuntia. Syöpää ei löytynyt enempää kuin ennalta oletettu 2 kasvainta, mutta vatsan alue oli niin täynnä kiinnikkeitä edellisistä leikkauksista, että niitä ratkoessa meni tunti jos toinenkin. Nyt olen siis puhdas ainakin syövän pirulaisista! Kaikki silmillä nähtävä syöpä on poistettu. Ja nämä kaksi oli siis munasarjasyöpää, joka on hyvä juttu, eikä esim imusolmukesyöpää yllättäen lisänä tässä.

Keskiviikkona mut nostettiin jo istumaan sängyn laidalle, jos nyt oikein muistan, koska torstaina jaksoin nousta seisomaan  ”Fordilla” (jonka nimi on ’Seppo’ - alakuvassa) ja perjantaina jo kävelin sillä huoneesta ulos vessaan. Toki päivät on välillä kipua (jolloin selkäydinkanyylin lääkepumpun annosta nostetaan) ja olo on uninen ja aika hemmetin monin tavoin toistaitonen koko ajan.

Joka päivä pitäis jaksaa enemmän; enemmän istumista, enemmän kävelyä, enemmän pulloon puhallusta (jonka välineet harmaa pullo ja letku näkyykin ekassa kuvassa), jotta keuhkot sais enemmän voimaa ja tilaa. Enemmän kaikkea, kunnes sut pullautetaan ulos sairaalasta, niin kuin linnunpoika pesästä. Se on kyllä vähän shokki. En tiedä vielä kotiutuspäivääni, mutta tuskin se ihan alkuviikosta vielä tulee olemaan.