Tänä viikonloppuna on näköjään Halloween, mutta meillä on rauhallista. Ei olla lähdetty mihinkään (aika ponnistus se olisikin miehen selän takia), vaan olen puuhastellut kotona. Leikkasin jopa meidän vanhimmasta omenapuusta vesioksia jonkun verran, siinä toivossa, ettei se keväällä sitten innostu kasvattamaan niiden tilalle muutamaa uutta, kuten yleensä. Jos leikkaa keväällä, saa olla varma, että kesällä tynkien vieressä kasvaa monta uutta. Joskus vähän ärsyttää, että edelliset asukkaat ei ole juuri omenapuita leikkoneet, vaan ne on saaneet kasvaa niin pitkiksi kuin on halunneet. Itekin tajusin asian vasta kun oltiin asuttu tässä jo monta vuotta. Jos silloin olis omenapuusta muodostanut sateenvarjon muotoisen, kaikki olis nyt helpompaa. Vähän kateellisena ihailen joskus ohimennen niiden puita, joiden pihoissa on mataliksi leikattuja ja selkeitä omppupuita.
Tänään leikon ehkä vadelmia, sillä ne on niin rasittavia keväällä, kun ne kasvaa tohottaa ihan hulluna ja muutenkin olisi kiire. Niiden sekasotkuinen kasvusto on aika takku, johon pitää käydä käsiksi, jos aikoo esim taistella kärhunköynnöstä vastaan, joka meidän vadelmissa on nyt taas innostunut rehottamaan. En ole nimittäin ehkä kolmeen vuoteen jaksanut vadelmia kunnolla leikata. Nyt ajattelin, että jospa jaksan tänään leikata vähän, niin ensi keväänä on sitten helpompi jatkaa siitä. Leikkaamattoman sotkuisen vadelmapöheikön takia vedelmien kerääminenkin jäi viime kesänä minimiin.
Ammeessa köllöttelevät kasvit on yläkerran kasveja, poislukien palmuvehka, jota en kastele usein. Vasemmanpuoleinen on Kanarian traakkipuu, jonka olen kasvattanut siemenestä. Kesällä se nautti olostaan parvekkeella ja nyt se on talven parvekkeen ikkunalla, jossa se saa vähän valoa. Traakkipuut on mun lemppareita kaikista maapallon puista! Ne voi elää monta sataa vuotta ja on aika hupsun näköisiä aikuisena. Tämä mun puu on vasta vauva; täyttää neljä vuotta helmikuussa. Toinen vasemmalta on Kolibrikukka, joka sekin on siemenestä kasvatettu. Se on jämähtänyt tähän kokoon, mutta tajusin juuri, etten ole muistanut lannoittaa sitä oikeastaan ollenkaan koko kesänä ja sitä se kaipaisi.
Sitten on kaksi Saintpauliaa. Oikeanpuoleinen on vanhempi ja vieressä oleva on sen poikanen, tai sisarus, miten sen ottaakin. He elävät makuuhuoneessa ikkunan lähellä, mutta eivät saa suoraa valoa koskaan, sillä he ovat varjon kasveja; luonnossa aluskasvillisuutta. Eräänä kesänä laitoin hänet (sen vanhemman) parvekkeelle ja yhdessä päivässä sen lehdet oli palaneet. Nykyään tarkistan netistä aika tarkasti missä kasvi haluaa kasvaa, ettei tule kömmähdyksiä. Yleinen harhaluulo muuten on se, että kasvi saa valoa vain silloin, kun aurinko paistaa siihen suoraa. Mutta hajavalokin on valoa ja se tarkoittaa ikkunan lähellä olemista, mutta ei suoraa paistetta. Ja Saintpauliaa pitäisi käännellä, jotta se saa valoa joka puolelle, koska muuten se kasvaa pitkärunkoiseksi käärmeeksi, kuten tuo äitikasvi on tehnyt.
