Vuoden masentavin kuukausi on ohitse!

Blogimaailma on jossain taustalla. Tiedätkö sen tunteen, kun on joku kiva tekeminen, jota ei kuitenkaan saa tehdyksi ajanpuutteen vuoksi? Sitä tämä nyt on. Tai oikeastaan tärkeysjärjestyksen muuttaminen olisi asia, joka korjaisi kaiken, tai ainakin paljon! Facebookin imeminen kohtuullisen erilaiseen ja rumaan maailmaansa, on nykyajan suuri ongelma. Tai muun somen, riippuen miten aktiivinen (tai minkä ikäinen) on. Sitä vastaan on taisteltava ihan tieten tahtoen, jotta saa elämänsä takaisin.

Mitä minulle kuuluu? Kokkailen harvakseltaan edelleen. Kotoilen niin paljon kuin mahdollista. Minulle se on viikonloppujenkin viettämistä kotona (aina kun voi), puuhastelua arjenkin töiden tuoksinassa ja vaikkapa istahtamista portaille kesäaikaan ennen töihinlähtöä ja lintujen laulusta nauttimista. Talvella se on lyhtyjen sytyttelyä, joulu (tai talvi-) valojen asentamista, kakluunitulien virittelyä, hiljaisen musiikin kuuntelua, loppumatonta järjestelyä, kaikenlaisen piristävän suunnittelua ja uusimpana puutarhan hyötymaan luomista uudelleen.

Olenkin todennut, että alan olla yhä enemmän jo edesmenneen äitini kuva, ainakin siltä osin kun katsoo mitä kumpikin eniten tahtoo tehdä. Puutarhaa, käsitöitä, lukemista, matkustelua, kokkailua. Olen myös miettinyt, miten hauska olisi tietää mitä kaikkia ulkonäöllisiä piirteitä ja muita luonteenpiirteitä on perinyt kaukaisemmilta esi-isiltä ja -äideiltä. Äidin isän äidin äiti on vanhin, josta on valokuva vanhalta ajalta, vuodelta 1862. Mutta entäs hänen edeltäjänsä ja muut juurihaarat? Onko esimerkiksi Jaakko Ilkalta enää perittynä rahtuakaan tässä polvessa? Voi olla, että geenitekniikka etenee suuntiin, joita ei osaa vielä edes kuvitella ja saamme tulevaisuudessa vastauksia mitä moninaisimpiin hauskoihin asioihin.

Vuoden ankein kuukausi on mielestäni marraskuu. Kun sen yli pääsee, tuntuu että kevät on ihan tuossa joulun takana. Ja jouluhan se aina tulee ihan liian pian! Lapsuudesta 70-80-luvuilta kaipaan lumisia ja kylmiä talvia. Siksi olen erityisen innoissani tästä hetkestä, kun joulukuu on alkanut ja lunta on pihassa ja pakkastakin aamulla lähes 10 astetta. Seurailin minttukaakao kädessäni aamupäivän aurinkoa ja lumista maisemaa. Voi miten alas aurinko huipullaankin ollessaan jää! Vastapainona meillä on toki ihanat tähtitaivaat ja lumen narskuminen askelten alla. Vedän pakkasta syvälle henkeen ja nautin täysin siemauksin tästä hetkestä!

Kaffikokemuksia

Muistan juoneeni kunnolla kahvia ensimmäisen kerran noin 11-vuotiaana ja sain kauhean vatsakivun. Sen jälkeen olen aika ajoin kokeillut kahvinjuontia, laihoin tuloksin; aina vatsa sekaisin. Joskus nykykahviloissa on kiehtovia frappeja ja muita erikoisuuksia, joista ajattelen etteivät ne ehkä ole pahaksi, vaan joudun aina pettymään.

Kerran juttelin kahviedustajan kanssa, joka arveli, että kahvi ei sovi kaikille sen vuoksi, että kahveissa on usein konepoiminnan takia useita kypsyysasteita sekaisin. Raa'at pavut ja kypsät samassa; itse asiassa hän kertoi että samassa pensaassa voi kasvaa seitsemää eri kypsyysasteista papua. Todella laadukkaat kahvit kerätään käsin ja niiden kypsyys on taattu, mutta muut ovat mitä ovat.

Koin herätyksen kerran Eestissä, jossa kaveri keitti kahvin simppelisti kattilassa, enkä saanut siitä mitään vaivoja! En laittanut kahviin sokeria, enkä kermaa, mutta silti se oli mielestäni hyvää! Sen jälkeen olen etsiskellyt minulle sopivaa kahvia. Lidlin jauhekahvit (Cappuccinot) sopivat kyllä, mutta niitä ei kai oikea kahviharrastaja sano kahviksi? Olen myös huomannut, että luomu murukahvi on ok. Maustettuna kookoksella tai vaniljalla jopa herkullista!

Kahvilat ovat yleensä kahvinjuojien paratiiseja. Teenjuojat kuitataan pussiteellä. Naurankin usein, että mitä kahvinjuojat mahtaisivat sanoa, jos kahvilassa olisi huikea laatuteevalikoima, mutta vain murukahvia kahvinjuojille? Asetelmahan on kääntäen aivan sama. Onneksi suurista kaupungeista löytyy hyviä teekauppoja edes.

Lipstikkainvaasio

Yrttipenkissä ihana vanhanajan lipstikka!

Olen kasvattanut sen kaupan yrttiruukusta (huom! On tärkeää että poistat kaupan muoviruukun yritin juuripaakun ympäriltä ennen istutusta!) ja nyt se on kasvanut monta vuotta talvehtien loistavasti ilman mitään suojaustoimia. Kesällä se kasvaa yli kaksimetriseksi tuuheaksi pensaaksi, josta useimmiten jää suurin osa hyödyntämättä, vaikka aina kerään syksyllä loput lehdet talteen ja kuivaan ne huoneenlämmössä siivilässä tai ilmavasti kulhossa (käännellen). Kuivattamisen jälkeen hieron rutikuivat lehdet metallisiivilän läpi kulhoon. Näin saan tasalaatuista hienoa jauhetta talven kokkauksiin! (Esim keitot, piirakat, laatikot, padat.)

Koska mulla on myös paljon muita yrttejä, joita kuivaan talven varalle, en useinkaan saa käytettyä kaikkia yrttijauheita talven aikana. Siksi jo pitkään on ollut sellainen olo, että uusia reseptejä olisi löydettävä. 

Ja koska tänä kesänä mulla on ollut aikaa miettiä ja toteuttaa myös ylimääräisiä kokkausprojekteja; kuten raparperikokkauksia (kaksi isoa puskaa raparperia kasvaa pihassa hurjaa vauhtia koko ajan) ja lipstikkakokkauksia. Paras lipstikkareseptilöytö oli PESTO!

Lipstikkapesto

6 dl lipstikanlehtiä

4 valkosipulinkynttä (keskikokoisia; enemmän on jo liikaa)

1 dl pinjansiemeniä

1 dl parmesaaniraastetta

2 dl oliiviöljyä (hyvälaatuista)

1 sitruunan mehu

ripaus ruususuolaa tai merisuolaa

ripaus mustapippuria

Voit surruuttaa tämän joko tehosekoittimella tai sauvasekoittimella, (jolloin tarvitset kapean ja korkean kulhon.) Laita kaikki ainekset kulhoon niin, että lipstikanlehdet eivät litisty pohjalle. Valmista pestoa tulee noin reilut 2 dl. herkullista leivän päällä (itse söin patongin kanssa) tai ruuan lisänä, salaatissa, suolaisen piirakan päällä, pastan kanssa... En osaa sanoa kauanko tämä säilyy, sillä söin omani parissä päivässä! Säilöin sen kuvan Nelliker-purkkiin, koska tykkään käyttää usein  antiikkiastioitani arjessakin.

Kesän makua

Pitkä aika on kulunut siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Mitään dramaattista syytä ei varsinaisesti ole, mutta sellaista arjen kiirettä kylläkin. Olen myös solahtanut enemmän facebookin maailmaan, mutta pettynyt ja kyllästynyt sen epävisuaalisuuteen. Täytyy sanoa, että kaipaan välillä todella paljon blogimaailmaa; sen ihania tekstejä, kauniita sivustoja ja huumaavia tunnelmia!

Kesäpäiviini on kuulunut tänä vuonna flunssaa, matkustamista, puutarhan raivaamista, raparperikokkauksia, (kerään edelleen kokkauskirjoja ja pidän yllä kokkausharrastusta - tosin hieman hitaammalla moodilla kuin ennen) puupinojen siirtelyä, kaappien järjestelyä jne. Olen löytänyt sisustamisen saralla metallilankakorit! Olen haalinut niitä eri kokoisina ja eri mallisina parisenkymmentä ja täytyy hehkuttaa, että ne ovat oiva keino saada joku tolkku kaappeihin, joiden sisältö ennen aina oli vaarassa valua kokonaan tai osittain syliin, kun kaapista jotakin haki. Nyt kynttilät, kynttilänjalat, servetit ja mausteet ovat saaneet uuden järjestyksen ja olen kaappeihin niin tyytyväinen, että välillä auon kaappeja silkasta ilosta!

Tunnelmallista Juhannusta kaikille!

 Itse ajattelin nauttia kukkaketojen hennosta pirteydestä, jos ei sada aivan koko ajan.

Kokkausprojekti osa 93; Kettukarkit

Keittokirja nro 21

Halonen, Kauppinen, Kokki:

Armas aika, intohimona joulu, sivu 179;
(Porvoo 2015)

Kettukarkit

3-4 dl pihlajanmarjoja
6 dl vettä

5 dl vettä, josta noin 1 dl pihlajan keitinvettä
15 g agar agaria
4 dl sokeria
noin 1 dl pihlajanmarjapyreetä
1 tl viinihappoa
sokeria sokeroimiseen


Poimi pihlajanmarjat mieluiten ensimmäisen pakkasyön jälkeen. Pakkanen antaa marjoille huomattavan määrän makeutta. Voit myös käyttää omaa pakastinta marjojen makeuttamiseen; yönkin yli pakastaminen riittää.

Perkaa, puhdista ja huuhtele marjat huolellisesti.

Keitä marjoja vedessä noin puoli tuntia. Kaada marjat metallilävikköön. Säästä 1 dl pihlajan keitinnesteestä. Hiero pihlajanmarjat lävikön läpi niin, että saat noin desin verran pyreetä.

Määrittele lopullinen veden ja keitinveden suhde pihlajan keitinveden happamuuden ja värin perusteella. Mikäli keitinvesi on tummanpunaista ja hyvin hapanta, laita sitä vähemmän. Jos se on haalean punervaa eikä niin hapanta, voit laittaa sitä enemmän.

Lämmitä vesi, pihlajankeitinvesi ja agar agar, kunnes jauhe alkaa hävitä ja nesteestä tulee läpinäkyvämpää.

Lisää sokeri ja anna kiehahtaa. Sekoita hiljakseen koko lämmittämisen ajan. Lisää lopuksi pihlajanmarjapyree sekä viinihappo.

Anna massan hyytyä kylmässä, kunnes hyytelö alkaa kovettua kattilan reunoille.

Kaada vuokaan leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä kylmässä pari tuntia.

Leikkaa marmeladi sopiviksi paloiksi ja pyörittele palat sokerissa. Säilytä kuivassa paikassa.


Herkullinen ajatus tehdä itse pihlajanmarjakarkkeja! Mutta mutta karkkien tekeminen olikin yllättävän vaikeaa! Esittelytekstissä kerrotaan että Suomessa kasvaa 26 erilaista pihlajalajiketta. Niiden happamuus vaihtelee, eikä karkkien teko ole todellakaan läpihuutojuttu. Itse valitsin pihassamme kasvavan hieman ränsistyneen näköisen pihlajan (laiskuutta lähteä merta edemmäs kalaan!) josta tuli haalean punaista lientä, joka ei ollut kovin hapanta, joten liemisuhteeksi kokeilin 5 dl:n sijasta 3½ dl vettä josta siis 1½ dl pihlajanmarjakeitinvettä.

Sokerista neljännes eli 1 dl kokkauksessani oli luomu ruokosokeria. Lieneekö tässä ollut syy, että massa ei hyytynyt, vaikka odotin vuorokausia pitäen massaa kylmässä. Muuten keitos maistui makealta ja karkit olisivat varmaan olleet herkullisia. En kuitenkaan enää kokeillut toista versiota, vaikka resepti jäikin mielen pohjalle kaihertamaan kiinnostavana!

Kun kesä on jo auttamatta takana ja talvi ei ole vielä lähelläkään

Nyt on se epävakaa aika vuodesta, kun voisi olla värikästä ja kuulasta ja taivaalla lentäisivät suunnattomat kurkiaurat haikeana kohti kaukomaita. Tai sitten on kuten nyt; sadetta niin että kaikki tukehtuu märkyyteen, harmautta, flunssaa ja kaipuuta pois jonnekin. Tälläisinä päivinä ei voi kuin levätä sairaus pois, keittää kannukaupalla ihastuttavaa jasmiiniteetä, tepastella värikkäsissä villasukissa ja kietoutua flanellipyjamaan, villatakkiin ja shaaliin. Sohva on oikea paikka rakentaa pesä näille hetkille. Valittavana on suunnattomat pinot ihania lehtiä, intohimoisesti kiinnostavia kirjoja tai vatsanpohjaa kutkuttavia leffoja.

Jos vahingossa avaakin television niin, että juuttuu kanaville, voi kuolaten karsoa Jamie Oliverin kokkauksia tai Masterchef Australiaa. Heti tulee sellainen olo, että on pakko itsekin päästä kalisuttamaan kattiloita. Tai sitten saa jännittää mitä aarteenmetsästäjät löytävät milläkin reissullaan. Maailma on täynnä aarteita! Voi myös matkustaa mielessään Nykkiin ihailemaan Sohon vanhoja taloja ja upeita luksusasunnoista avautuvia suurkaupunkimaisemia ja kahlata ohjelmia toisensa perään arkkitehtuurin saralla. Miettiä minkä talon itse ostaisi tai miten remppaisi ne kaikki ummehtuneet kolot, joissa ihmiset asuvat.

Ei tämä ole oikeastaan hullumpaa, jos vaan särky pysyy loitolla ja malttaa olla tarpeeksi paikoillaan, jotta voimat eivät valahda lattialautojen rakoihin ennenaikojaan. Nauttikaa siitä mitä on ja luokaa päivälle merkitys!

Singahdellen syksyyn!

Kuvittelin että lojuisin reporankana syystuulia ikkunasta katsellen, välillä keittelisin vähän omenamehua ja aroniaa, lukisin kirjoja, katselisin lempileffoja. Käärisin hihat ja ottaisin blogin jälleen haltuun, aloittaisin taas sukututkimuksen, kokkailisin kuin mieltä vailla, aina jouluun saakka. Vaan vähänpä sitä tulevaisuudestaan tietää! Saavuin toissapäivänä kotiin lakeuksilta ja seuraavaksi olen singahtamassa Tallinnaan ja sitten vielä Tukholmaan. Sitten onkin jo taas vedettävä työhaalarit niskaan ja herättävä arkisin tuntuvasti aikaisemmin ja vääntäydyttävä ulos koleuteen aloittelemaan työarkea.

Arvatkaas mikä uusi aluevaltaus elämässäni kuitenkin on ehtinyt tapahtua tämän kiireisen vuoden aikana?! Minäpä kerron; parfyymit! Olen aivan hulluna niihin! Tilaan ulkomailta testereitä ja tuoksuttelen niitä kuin viinituntija ikään, samalla tarkkaillen ainesosalistoja netistä. Hajuaisti on harjaantunut ja tuoksumaku on elänyt ja laajentunut! Eniten olen kiinnostunut pienten parfyymitalojen erikoisemmista tuoksuista. Jos jonain päivänä unohdan pukea parfyymin ylleni, se on melkein katastrofi! Tosin en enää nykyään hölvää tuoksua pitkin poikin vaan hipaisen tipan ranteisiin tai kädenselkään. Silloin oma nenäni ei turru oitis vaan pystyn myös itse aistimaan tuoksun vielä jopa 9 tuntia myöhemmin. Suosittelen! (Ei siis korvan taakse ja kaulalle.)

Elämä kiitää eteenpäin

Aikaa on kulunut jo monta kuukautta edellisestä postauksesta, olen pahoillani!

Olen ollut töiden takia tavattoman kiireinen ja vapaa-ajalla kokkailukin on ollut kovin satunnaista, valokuvaamisesta puhumattakaan. Toivon, että blogini ei ole kuitenkaan aivan täysin unohtunut seuraajiltakaan. Syksy on tulossa, enkä usko että kiire jatkuu aivan samanlaisena, joten olen palaamassa blogimaailmaan syys-lokakuussa. See you!

Terveellisempää tätä vuotta

Ryhdyin summaamaan viimekuukausien ruokatottumuksiani. Huomasin, että viime keväänä (äitin kuoleman jälkeen) kaikki terveellinen oikeastaan unohtui. En tehnyt enää smootheja aamuisin, en liikkunut, en syönyt hedelmiä enkä vihanneksia. 

Nytpä olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja olen syönyt vihanneksia ja hedelmiä joka päivä. Jättänyt suklaat pois. Kiivennyt esim työpaikan portaat 5.kerrokseen joka päivä, vaikka ei tarvitse. (En siis työskentele ylhäällä.)

Ja niin vain olen huomannut että esimerkiksi porkkanat, nauriit ja sellerit maistuu tosi hyviltä! 

Toivon että tästä kantaa hyvää jatkoa ajatellen, edes pikkuhiljaa. Samaa toivon kaikille lukijoille! Sekä valoisaa mieltä vaikeidenkin asioiden keskellä. Vaikka ei heti siihen pystyisi, niin vähitellen!

Hyvää Uutta Vuotta 2017!!

Tapaninajelua ja viimeinen vapaapäivä

Eilen päätimme lähteä ajelemaan lähikuntiin. Lumetonta, vetistä ja liukastakin. Ei yhtään joulun fiilistä! Kävimme tapaamassa 90-vuotiasta anoppiakin, joka muisteli 20- ja 30-luvun Tapaninajeluja reellä. Kotiin oikaisimme metsäteiden kautta ja siellä vihdoin löysimme lunta maasta. Paikka on maastollisesti korkea ja siellä on aina enemmän lunta kuin muualla.

Tänään vietän vielä vapaapäivää ja ihastelen auringon pilkistelyä ja kuuraa, jota on tullut märkään maisemaan pienen, parin asteen pakkasen seurauksena. Aion käydä kävelyllä (moneen päivään ei ole huvittanut!) ja katsella lehtiä, lukea kirjoja ja imeytyä johonkin leffaan. Samalla tuhoan viimeisiä rippeitä kinkusta ja suklaista.

Joulurauhaa!

Hauskaa Joulunaikaa Kaikille!

Kokkausprojekti osa 92; Punajuurimassa (->Punajuurilaatikko)

Keittokirja nro 21

Halonen, Kauppinen, Kokki:

Armas aika, intohimona joulu, sivu 96;
(Porvoo 2015)

Punajuurimassa

2 kg punajuuria
öljyä
puolikas valkosipuli
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
vettä
1,5 tl kuminaa
250 g smetanaa
suolaa maun mukaan (2 tl)


Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Kuori ja paloittele punajuuret suuriksi lohkoiksi. Aseta lohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskota punajuuripaloille hiukan öljyä. Aseta pelti uunin yläosaan ja ruskista punajuuria 30-45 minuuttia. Voit käännellä palasia välillä. Ne saavat saada hiukan väriä, mutta niiden ei pidä antaa palaa. Kuori valkosipulin kynnet, murskaa ne veitsen lappeella ja paloittele huolettoman kokoiseksi murskaksi.

Sulata voi kattilassa, lisää oliiviöljy ja paista valkosipuli kellertäväksi. Kun valkosipulin tuoksu muuttuu ja väri alkaa taipua kultaan, lisää äkkiä kupillinen vettä, etteivät valkosipulit vain pala. Lisää joukkoon kumina ja uunista ottamasi punajuurilohkot. Lisää vettä niin, että punajuuret peittyvät. Keitä punajuuria reilu tunti tai kunnes palat ovat kunnolla kypsiä. Lisää välillä vettä mikäli tarpeellista.

Älä kaada keitinvettä pois vaan soseuta punajuuret tasaiseksi massaksi keitinvesineen päivineen sauvasekoittimella. Lisää smetana ja suola. Kiehauta.

Punajuurilaatikko

Voitele vuoka, kaada massa siihen, muotoile massan pinta lusikalla aalloiksi, ripottele päälle korppujauhoja ja muutama nokare voita. Paista 175 asteessa 1-1,5 tuntia vuoan koosta riippuen.


Tein tästä puoli annosta; 1 kg punajuuria, 1/4 valkosipulia, 1 rkl voita, 1 rkl oliiviöljyä, vettä, 0,75 tl kuminaa, 125 g smetanaa, 1 tl suolaa

Laatikko on yllättävän helppo tehdä, vaikka resepti saattaakin (ainakin minunlaisestani amatööristä) näyttää vähän monimutkaiselta. Valmista laatikkoa tästä tuli 2 kpl, kooltaan 0,5 ltr vuokaa. Maku on hauskan makean suolainen ja sopii erittäin hyvin joulupöytään. Varmasti kasvissyöjien, mutta myös muiden suosikki!

Kokkausprojekti osa 91; Kotijuusto

Keittokirja nro 21

Halonen, Kauppinen, Kokki:

Armas aika, intohimona joulu, sivu 69;
(Porvoo 2015)

Kotijuusto

2 l kulutusmaitoa
4 kananmunaa
1 l kermaviiliä
2 tl suolaa
2 rkl jotain hienonnettua yrttiä


Lämmitä maito höyryävän kuumaksi. Älä kuitenkaan anna kiehua. Vatkaa munat rikki ja lisää niihin kermaviili. Kaada munakermaviiliseos nauhana höyryävään maitoon koko ajan sekoittaen. Kuumenna jälleen höyryävän kuumaksi ja nosta sivuun juoksettumaan. Noin tunnin kuluttua nostele juustomassa reikäkauhalla harsokankaalla/suodatinpaperilla vuorattuun juustomuottiin/muovisiivilään. Ripottele väliin suolaa ja yrttiä ja lisää taas uusi kerros juustomassaa. Laita juuston päälle lautanen ja sille paino. Paino nopeuttaa juuston tiivistymistä. Nosta muotti kulhoon, joka kapenee alaspäin, niin että kulhon pohjan ja muotin väliin jää tilaa, johon juuston tiivistyessä, siitä valuva hera kerääntyy. Laita juusto valumaan heraa ja keenteytymään noin 12 tunniksi kylmään. Voit välillä  käydä kaatamassa valuneen heran pois muotin alla olevasta astiasta. 


Tein tästä 1/4 kokoisen juuston, eli 0,5 litraa maitoa (tilamaito), 1 kananmuna, 1 purkki kermaviiliä (litra = 4 purkkia), ½ rkl suolaa, ½ rkl sitruunamelissaa. Käytin suodatinpaperia ja muovisiivilää ja vein juuston tekeytymään kellariin (jossa on tällä hetkellä noin 10 astetta). Vaikutti siltä, että hera ei valu ollenkaan, joten jouduin hiukan kaapimaan massaa. Silti, yli 30 tunnin (!) valumisen jälkeen tulos oli huono. Kun otin suodatinpussin pois, massa tuli selkeästi näkyviin, mutta se ei ollut kovin juustomainen rakenteeltaan, eikä maultaan. Jokin meni vikaan...

Kokkausprojekti osa 90; Naurispuuro

Keittokirja nro 21

Halonen, Kauppinen, Kokki:

Armas aika, intohimona joulu, sivu 49;
(Porvoo 2015)

Naurispuuro

Noin 200 g naurista
6-7 dl vettä
ripaus suolaa
1 dl ohrajauhoja



Kuori ja paloittele nauriit. Lisää vesi, suola ja naurislohkot kattilaan, keitä naurispalat pehmeiksi.
Survo nauriit soseeksi keitinliemessä. Lisää vettä, mikäle seos tuntuu liian tömäkältä. Seoksen tulee olla riittävän sakeaa muttei luirua.
Kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi ja ripottele joukkoon ohrajauhot. Keitä puuroa vähintään 40 minuuttia. Maku paranee pitkän keittämisen aikana. Tarjoa voisilmän kanssa.


1 nauris oli noin 210 gramman painoinen, eli missään tapauksessa et tarvitse kovin montaa naurista. Tuntui että nestettä oli liikaa, joten poistin sitä 0,75dl. Annoin kiehua 40 minuuttia. Tästä tuli valmista puuroa vain noin 3 dl (joka tulee ottaa huomioon, jos puuroa keittää useammalle ihmiselle!).  Maku on pehmeä ja jotenkin miellyttävän "muinaissuomalainen" - kuin tuulahdus kadonnutta esi-isien maailmaa.

Kokkausprojekti osa 89; Uuniohrapuuro

Keittokirja nro 21

Halonen, Kauppinen, Kokki:

Armas aika, intohimona joulu, sivu 47;
(Porvoo 2015)

Uuniohrapuuro

5 dl vettä
2 dl kokonaisia ohrasuurimoita
1 litra täysmaitoa
1 tl suolaa



Kiehauta vesi ja laita suurimot kuumaan veteen. Anna turvota yön yli. 
Kaada turvonneet suurimot ja maito uuninkestävään astiaan. Muista että maito kuohuu kiehuessaan, joten käytä tarpeeksi tilavaa astiaa. 
Paista 150-asteisessa uunissa reilun tunnin ajan tai kunnes suurimot ovat pehmeitä. Sekoita välillä. Lisää suola.
Mikäli haluat puuron pintaan väriä, nosta lopuksi uunin lämpötila 250 asteeseen, ota puuroastian kansi pois ja anna kypsyä vielä sen verran, että pinta saa kullanruskeita pisteitä.


Mielestäni vettä oli ohjeessa vähän liikaa, joten suosittelisin noin 3 dl. Ihmettelin myös paisto-ohjetta, jossa sanotaan että suurimot pehmenevät uunissa, mutta minun suurimoni pehmenivät jo liotuksessa yön aikana. En tiedä johtuiko se siitä, että käytin esikypsytettyjä suurimoita? Joka tapauksessa minun puuroni kypsyi vasta 2 tunnin paistamisen jälkeen. Lopputulos on herkullinen. Voinokareita suosittelen lisättäväksi loppuvaiheessa uunivuokaan. Tästä tulee reilun kokoiset annokset ainakin neljälle.

Kokkausprojekti osa 88; Emma-neidin aioli

Keittokirja nro 21

Halonen, Kauppinen, Kokki:

Armas aika, intohimona joulu, sivu 23;
(Porvoo 2015)

Emma-neidin aioli

1 keltuainen
1 valkosipulinkynsi
2 dl rypsiöljyä (tai rypsi- ja oliiviöljyn sekoitusta)
merisuolaa hienonnettuna maun mukaan

Erota keltuainen valkuaisesta. Purista valkosipulinkynsi keltuaisen joukkoon. Vatkaa keltuaista nopeasti ja lisää alussa öljyä vain tipoittain, ettei aioli juoksetu. Lisää loppu öljy nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten.


Epäonnistuin surkeasti tämän aiolin kanssa. Sekoitin sauvasekoittimella, mutta silti tulos oli huono. Väsäykseni maistui vain valkosipuliselta öljyltä. Totesin myöhemmin tutkittuani asiaa netistä, että ainesten tulisi olla huoneenlämpöisiä (tämä on tärkeää!) ja parhaiten tässä toimii kapea korkea astia + sauvasekoitin (ei siis mikä tahansa pikkukulho), ja että öljyn voi kuulemma lisätä heti kokonaan. Pidän niin paljon aiolista, että aion kyllä yrittää toisenkin kerran.

Kokkausprojekti osa 87; Kotijogurtti ilman konetta

Keittokirja nro 20

Mireille Guiliano:

Ranskattaret eivät liho, sivu 162;
(4. painos 2005, Suom. 2006)

Kotijogurtti ilman konetta

1 litra täys- tai kevytmaitoa
1 iso kulho
1 rkl jogurtinsiementä tai luonnonjogurttia



1. Kuumenna maitoa kattilassa keski- tai miedolla lämmöllä, kunnes reunoilla alkaa näkyä kuplia ja pinnasta nousee höyryä.
2. Kaada maito isoon kulhoon jäähtymään, kunnes lämpötila on 40-45 astetta. Jos sinulla ei ole lämpömittaria, tee niin kuin paikalliset tekevät: lämpötila on oikea kun etusormea voi pitää lämpimässä maidossa 10 sekuntia.
3. Laita jogurtinsiemen pieneen kulhoon, lisää lämmitettyä maitoa ja sekoita hyvin. Kaada maito pienestä kulhosta isoon kulhoon kolmannes kerrallaan ja sekoita joka välissä hyvin. Sekoita vielä lopuksi ja varmista, että seos on aivan tasaista. Peitä paksulla pyyhkeellä ja pidä lämpimässä paikassa 4-6 tuntia, kunnes jogurtti on hyytynyt.
4. Pidä jääkaapissa 8 tuntia ennen tarjoilua.


Tein puoli annosta, eli ½ litraa maitoa ja ½ rkl Bulgarian jogurttia. Jogurtista tuli yllättävän juoksevaa, mutta maku on ihan hyvä.

Kokkausprojekti osa 86; Kukkakaaligratiini

Keittokirja nro 20

Mireille Guiliano:

Ranskattaret eivät liho, sivu 119;
(4. painos 2005, Suom. 2006)

Kukkakaaligratiini

4 annosta

1 keskikokoinen kukkakaali
5 dl maitoa
1 muna
runsas desilitra juustoraastetta
(gruyère, emmental, jarlsberg, comté, parmesaani, pecorino tai kahden eri lajin sekoitus)
suolaa ja pippuria
1 rkl voita



1. Puhdista kukkakaali, leikkaa kukinnot erilleen ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa maidossa (10-15 min). Valuta ja ota talteen 3/4 maidosta.
2. Asettele keitetyt kukkakaalin kukinnot voideltuun uunivuokaan. Vatkaa muna ja säästetty maito, sekoita joukkoon juustoraaste ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos kukkakaalin päälle. Lisää pinalle voinokareita.
3. Paista uunissa kypsäksi. Tarjoa kuumana.


Keitin kukkakaalia 15 minuuttia ja paistoin kiertoilmauunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Tuloksena tosi hyvää gratiinia!