Juhannus maalla

Lapsena vietin kaikki juhannukset kotona grillaillen vanhempieni ja lukuisten sukulaisten ja vieraiden kanssa. Itse asiassa en koskaan ole ollut mikään bileihminen. Minä olen se joka jo juhliin lähtiessä kärtän mieheltä, että 'eihän olla sitten kauaa?!' - varmuuden vuoksi. Teininä vietin siis ihan samanlaisia juhannuksia kotona grillaillen, mutta sillä erolla, että introvertti sieluni vaati myös yksinoloa. Silloin lähdin aina kekkereitten päätteeksi valoisana juhannusyönä pyöräilemään pitkin maalaismaisemaa. Vanhat kylätiet ja lakeus juhannusyönä; ei ole mitään upeampaa! Merikin on hieno ja järvi, mutta minun sieluni asuu siellä lakeudella.

Maaseutu ylipäätään hivelee sielua ihan eri tavalla kuin kaupunki. Jos saisin valita asuinpaikan kaikista maailman kaupungeista, niin mieluiten asuisin varmaan Saksan Rothenburg ob der Tauberissa, tai jossain ihan vastaavassa keskiaikakaupungissa. Siellä taloilla on isot takapihat ja maaseutukin on ihan siinä kaupunginmuurin toisella puolella. Ja kauneutta ja kaikkea vanhaa on ympärillä niin, että sieluun sattuu.

Entäpä Suomessa? Pidin joskus Tampereesta, mutta se kaupunki on muuttunut aika tavalla neljännesvuosisadassa ja jonkinlainen taika on haihtunut. Minun kaikki lempipaikkanikin on myllätty. Ehkä valitsisin Porvoon tai Loviisan, niiden ällistyttävien vanhojen talojen vuoksi! Tosin niissäkin turistivyöry mahtaa ottaa päähän. Toden totta, minä en ole oikein kaupunki-ihminen. Kaupungeissa on toki kiva käydä, viettää vaikka muutama päivä, käydä ravintoloissa, kahviloissa, puistoissa, kirkoissa, kiinnostavissa liikkeissä, taidenäyttelyissä ja museoissa. Mutta ei semmoista jaksaisi joka päivä tehdä koko loppuelämän ajan!

Juhannus linkittyy minun mielikuvissani aina maaseutuun. Lapsena katselin juhannuksena tietysti Suomi-Filmin, joka muuten melko usein oli "Ihmiset suviyössä", jossa Martti Katajisto tekee upean roolityön! Kävin aamupäivisin äitin kanssa keräämässä kukkia niityltä tai tyhjältä tontilta, johon oli jäänyt kasvamaan syreenejä. Isä lähti pyöräilemään samaa lenkkiä, jota itse sitten myöhemmin ajelin. Juhannuksessa on jotenkin samanlaista odotuksen jännittävää tunnelmaa, niin kuin joulussa. Jotakin taianomaista. 

Tein tietysti myös ystäväni kanssa juhannustaikoja. Joskus varhaisteininä halusimme palavasti tietää tulevat miehemme ja keräsimme niityllä aivan tietynlaisen (pitiköhän siinä olla yhdeksää eri kukkaa...) kukkakimpun, jonka sidoimme villalangalla ja asetimme yöksi tyynyn alle. Emme kuitenkaan - luojan kiitos - kieriskelleet alasti pellolla! Muistan vieläkin sen pojan ulkonäön, joka unessa näyttäytyi. Hän oli vanhasta ajasta, pukeutuneena niinkuin joskus 1930-luvulla  maaseudun miehet pukeutuivat. Hän katsoi minua etäältä ja taisi nostaa lippalakkiaan tervehdykseen. Mikko Kouki Akselissa ja Elinassa 90-luvulla näytti vähän samalta. Enpä usko että SE on kuitenkaan Mikko...

Tänä juhannuksena ihailen maaseutua järveltä päin. Itse asiassa nämäkin talot on käyty kuvaamassa veneretkellä. Tumpsahdimme kerran pienen kylän laituriin, otin kameran ja aloin kuvata. Tällaisissa kylissä on niin paljon kuvattavaa!