Ankeuskuukausi

Inhokkikuukauteni on alkanut. Muistan inhonneeni tätä aikaa jo teininä. Muistan yhden tilanteen selvästi; olimme lähteneet vanhempieni kanssa ajelemaan, varmaan jonnekin Ilmajoen nevoille tai takamettien peltoteille. Radiossa soi Miljoonasateen Marraskuu. Se tunnelma oli ankeuden huippua! Mutta koetan ajatella, että kunhan tästä päästään, niin on joulu (ja joulupaniikki ja stressi... haha) ja sitten onkin jo vuodenvaihde ja kuluu vain muutama viikko, kun tarhoista jo alkaa pilkistellä lumikelloja ja muita ihania varhaisia kukkia. Sitä minä odotan tämän pimeyden ja ankeuden keskellä herkeämättä.

En oikein koskaan ole päässyt kiinni keväällä masentumisen logiikkaan... tai syihin. Jos minä koen masentavia hetkiä, ne tulevat takuuvarmasti kuin mustina helminä tihenevästi syyskuusta joulukuulle, mutta varmimmin marraskuussa. Jos olisin sitä lajia, joka muuttaa osaksi vuotta muille maille, voisin muuttaa vaikka Norjan pohjoisosiin Hamningbergiin talveksi. Kokisin siellä ainakin kunnon talven! Pirusti lunta ja tuulen tuiverrusta. Kirjoittaisin, lukisin ja nukkuisin. En tiedä voisiko siellä edes retkeillä kaiken lumen ja pakkasen ja hyytävän ilman takia. Ei haittaa. Kunhan ruokaa olisi riittävästi ja puita takkaan!

Kuvat on otettu vuoden viimeisenä päivänä muistaakseni vuonna 2016. Ei tämmöistä ollut silloin kun minä olin lapsi. Vaan nyt on ja sekin on masentavaa!