.

.

23.11.2021

Jouluisen fiiliksen aloittelua




Ajattelin, ettei vielä voi ottaa esille aihetta ’joulu’, mutta sitten näin parissakin seuraamassani blogissa jo ensimmäisiä mainintoja joulusta ja mietin, että niin miksi ei! Kynttilät jos joku kuuluu joulufiilikseen! Niitä olen polttanut jo viikkokausia ja jouluvaloja olemme ripustelleet niin kotiin kuin mökillekin. Ihan pikkuisen on joululaulujakin tullut hyräiltyä. Mutta kertokaas, että onko kauppojen jouluhäsläys jotenkin vaimeampaa kuin joitakin vuosia sitten, vai kuvittelenko vain?! Kun tuntuu siltä, että joinakin vuosina joululaulut on soineet kaupoissa jo suunnilleen lokakuussa… luojan kiitos nyt ei ole kuulunut vielä kilaustakaan joulukelloista!







Minä olen sitä mieltä, että jouluun kuuluu laskeutua kaikessa rauhassa ihan yksilöllisesti ja kauppojen kuuluu aloittaa vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Sitä paitsi talviuni ja kaikenlainen rauhallisuus kuuluu muutenkin tähän aikaan vuodesta, vaikka juuri satanut lumi ja vihdoin alkaneet pakkaskelit saakin innostumaan!

 

2 kommenttia:

Mia Coman kirjoitti...

Draga Thilda,
Pana am incetat raportul cu perioada muncii, luna noiembrie a fost cam nesuferita. La fel ca februarie! Dar acum noiembrie a devenit o luna care imi place, linistita, cu mult timp pentru proiectele de Craciun.
La fel ca tine, sabatorile de iarna sunt pe linia dreapta, in simtire si incetisor si in fapta.
Cele mai bune ganduri,
Mia

Thilda kirjoitti...

Mia; Multumesc pentru cuvintele tale Mia! Și îmi pare rău că răspund abia acum. Nu pot folosi un compilator pe o tabletă, dar trebuie să aștept să ajung la computerul meu de acasă. Cea mai urâtă bunătate din noiembrie a dispărut deja, din fericire! Acum vine entuziasmul de Crăciun. Un decembrie minunat pentru tine, Mia!