.

.

30.4.2022

Huhtikuun kooste ja kokkaus

 

Huhtikuu on takana, enkä oikein tajua sitä, koska se jos mikä meni hujauksessa! Perheessä oli suuria terveydellisiä haasteita ja lopulta leikkaus. Tällä hetkellä toipumista hiljalleen ja nyt sitä vasta alkaa vähitellen tajuta, että voi huokaista helpotuksesta. Alkukuukausi menikin stressissä ja sumussa. Korppoon pääsiäisloma oli tietysti ihanaa lepoa ja virkistystä kaiken keskellä. Työpestini on ylittänyt reilusti puolivälin ja niissä kuvioissa olen positiivisella mielellä. Uusia tuulia tulossa! 

Paitsi, että mikä ihme on se uusi lakimuutos, joka astuu voimaan huomenna? Että ”jokaisen työttömän pitää hakea itselleen sopivaa työtä vähintään neljästi kuukaudessa”? Siis samaa paikkaako sitä moni hakee kerran viikossa vai? Kun kaikki ei asu sielä Helsingissä, saakeli vieköön, jossa kaikki on kädenojentaman päässä ja kaikkea on enemmän kuin tarvitsisikaan. Hieman ärsyttävää! Ja sitten vielä, että millä se hakeminen todennetaan? Pitääkö äänittää puhelu johonkin työpaikkaan, että voi todistaa soittaneensa??




Näinä verkkaisina kotipäivinä olen myös ajatellut yhä useammin keittokirjahyllyä. Olen ottanut esiin pari kirjaa ja tehnyt sosekeittoa ja aion tehdä myös ainakin smootheja. Mun lempikirja, josta olen kokeillut suunnilleen 2/3 resepteistä, on tuo Smoothie-kirja! Ehkäpä otan lisäksi hirvenlihaa pakastimesta ja väsään routapaistia tai sitten teen poronkäristystä. Eilen yritin ostaa karhunlihaa, mutta harvoinhan sitä on etelän ihmisille saatavilla. Reseptien puute ei ainakaan ole esteenä. Kirjoja löytyy noin 260 ja lisäksi useita reseptivihkoja. En ehdi koko elämäni aikana testata kaikkia! Kiinnostus on taas herännyt, sitähän tämä vaan ja hyvä niin!



Ei kommentteja: