.

.

12.6.2022

Lauantai Laukossa

 

Pirkanmaan ihanimpia paikkoja lienee ikiaikainen ja mahtava Laukon kartano. Laukon historia on mykistävä jo Klaus Kurjesta ja Elinan Surmasta lähtien. Esihistoria on sitäkin kiehtovampi alueelta löytyneiden muinaisesineiden valossa.

Tällä kertaa rakennuksissa oli esillä taiteilijoiden töitä; esimerkiksi Heikki Marila, Moosa Myllykangas, Tapani Kokko, Marjatta Tapiola sekä Kauko Lehtinen. Illemmalla puistossa esiintyi Rohan tallit.

Puistossa saattoi istua picnicillä ja olipa siellä oivallinen ruokakioskikin; me maistelimme hodareita, jälkkäriksi mansikkavohveleita kermavaahdolla ja palanpainikkeeksi Kurki-olutta, omenasiideriä ja lopuksi snpasia, kuinkas muuten. Lopuksi on vielä pakko mainita, että kartanon alueella on myös aivan loistava ravintola sekä ihastuttava kauppa, josta ostin kauniiseen metallipurkkiin valetun tuoksukynttilän ja kukkakuosisen huulipunakotelon.










Moosa Myllykangas

Heikki Marila

Marjatta Tapiola



Ei kommentteja: