Jostain hetken mielijohteesta tein hiljattain OCD-testin, josta näkee onko taipumusta pakko-oireisiin. En ollut koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin; siksipä testikin oli hyvä tehdä, kun eihän mulla mitään kytköstä tähän asiaan ole… paitsi että oli! Tuloksen mukaan sain korkeat 38/72 pistettä, jossa kaikki yli 21 pisteen lukemat tarkoittaa merkittävää pakko-oireisuutta! Tääh?!
Tosin en kyllä ollenkaan allekirjoita sitä, että se olisi kärsimys tai joku epämiellyttävä vaiva. Ei, se on vaan ominaisuus. Esimerkiksi tavaroilla on lähes millilleen omat paikkansa, jonka olen niille määritellyt. Joita yleensä muut ei tajua (mikä siinä nyt on niin vaikeaa?) ja esineiden takaisin paikoilleen saattaminen ON helpottavaa kaikenmaailman hypistelyn jälkeen. Mahdollisesti tästä syystä en pidä ollenkaan siitä, että joku tulee keittiööni ”auttamaan”. Tai etenkään siitä, että joka esinettä pitää hypistellä! Taikka se, että kirppiksellä hypistellään jonkun toisen esineitä ja lasketaan se sitten väärään paikkaan, SE sattuu sieluun! En kulje ihmisten perässä korjailemassa tätä maailmanluokan vääryyttä, mutta mieleni tekee sen kyllä sutjakkaasti.
Asioiden laskeminen. Se on mieluista täytepuuhaa aivoilleni. Kauppakassin purkaminen (ja ostosten laskeminen), laatikoiden, portaiden, puiden, ikkunoiden laskeminen… kirjainten laskeminen sanoissa mahdollisimman nopeasti! Se se vasta hauskaa on kuulkaa! Kirjainten jaksottaminen ryhmiin ja niiden laskeminen, wooooh, mahtavaa!! Mah-ta-vaa = 8…
Eikä siinä vielä kaikki. Ne kirjaimet todellakin haluaa tulla järjestellyksi kokojärjestykseen! Siis luonnollisesti sormiin ja kämmenelle. Jeah, olen määritellyt kirjaimille kokojärjestyksen, ettekö tekin? Sen lisäksi, että niillä on myös väri ja feminiini tai maskuliinimuoto. Kirjaimet ei nääs halua, eikä osaa olla muunsukupuolisia. L, vaaleanharmaa, maskuliini. Niillä saattaa olla myös ikäjakauma. Ö on aina vanha, ei koskaan nuori tai lapsi!
Aivoni laskevat sanojen kirjaimia ja järjestelevät kokojärjestyksiä hoputtaen itseään, nopeasti nopeasti!!, aivan kuin maailmanrauha olisi siitä kiinni. Mukavaa ajanvietettä! Eikö teistäkin? Ajatella, että tämmöisiä selvyyksiä ei tule edes miettineensä, ennenkuin lukee jostain testituloksesta, että sinäpä se vasta outo hyypiö olet, ei kukaan laske tällaisia juttuja. Paitsi että mieheni laskee myös asioita. (Ei sentään järjestele kirjaimia!) Vaan voihan olla, että tämän takia olen aika mato päässälaskussa? Näen laskutehtävät laatikkopinoina…. Jaa mutta sehän on jo vallan toinen ceissi.
6 kommenttia:
Draga Thilda,
Deocamdata nu ma regasesc in descrierea ta! Ce-i drept, nici nu mi-am facut un astfel de test! Cine stie?!
Iubesc pozele tale cu flori! Macii aceia sunt adorabili.
Iti doresc zile insorite si relaxante,
Imbratisari,
Mia
En vielä uskaltanut tehdä testiä, mutta pakkohan se on :).
Ja tiedätkö, että olet ensimmäinen "tapaamani" laskupakkomielteinen (tai siis innokas laskija ja päässälaskija). En nyt enää muista, missä vaiheessa ja minne olen sen kirjoittanut, mutta mulla(kin) on tapana laskea kaikenlaista. Erityisesti ikkunoita ja niiden ruutuja, joista muodostan päässäni kertolaskuja. Ja sanojen kirjaimien laskeminen mahdollisimman nopeasti jakamalla kirjaimet kahden tai kolmen ryhmiin on tottakai jokanaisen perustaitoihin kuuluvaa asiaa :D.
Nyt lähden tästä tekemään testiä.
Annukka; 😮😮😮😮 Juuri niin, sanojen kirjainten jakaminen kahden ja kolmen ryhmiin!! Ei hitsi, ei voi olla totta! Meissä on joku mystinen kytkös. Menee ihan kylmät väreet. Kun siis ottaa huomioon mitä kaikkea ennen on vertailtu… hurjaa!
No mikä on sun tulos?? 😄
Minullekin tuli 22 pistettä, kun alaraja oli 21. Ehkä laitoin joihinkin kohtiin ”jonkin verran”, vaikka voisi olla ”vähän”. En laske mitään, mutta en kestä jos taulu tai huonekalu on vinossa, kaapinovet auki tai matto vinossa. Tänään katsoimme elokuvaa ja sanomalehti oli pöydällä taitettuna niin, että yläreuna oli taitoksella. Puolessavälissä elokuvaa oli pakko oikoa se, kun katse kääntyi siihen koko ajan. Päivittelin, että on se kiumma kun ei voi katsoa elokuvaa, kun lehti on rutussa, niin mieheni sanoi, että on koko ajan katsonut samaa. 😄
Toinen on se, että pelkään heittäväni pois jotain, millä onkin loppujen lopuksi tunnearvoa. Luovuimme säkillisestä lasten leluja, kun lapset olivat alakouluikäisiä, niin lapset ovat myöhemmin haikeana muistelleet yhtä leikkipuhelinta (vaikka saivat katsoa, mitä annetaan). Minulla on ollut vuosia syyllisyys siitä, että annoin sen puhelimen kiertoon. Katsoin jopa kerran, löytyisikö netistä sellaista. 🙄
Olen liikaa murehtija ja huolestuja, jos se nyt on pakko-oireista. Voi olla tai sitten vain liian herkkä luonne. Tiedä häntä. 🙂
Mia; Multumesc Mia!! Florile sunt minunate și mama mea i-a plăcut florile la nebunie!
Acel test TOC a fost o surpriză pentru mine. :D
Joululainen; Ohoo, olet nippa nappa porukassa myös! :D Tuommoiset asiat häiritsee muakin, taulu pakko suoristaa tai muuten ei voi ajatella mitään muuta. Elokuvan aikana kaiken on oltava häiriötöntä. Mä myös haluan aika ajoin tietää missä kohtaa elokuvaa mennään! Montako minuuttia on vielä aikaa... :D
Mun äiti oli murehtija ja minäkin tunnustaudun, että joskus olin tosi paljon. Kyllästyin sitten siihen ainaiseen huolestumiseen ja jännittämiseen, että mitä jos... nykyään olen hiukka rennompi.
Kaunista kesää sulle!
Lähetä kommentti