.

.

21.11.2022

Kässämessuilua!

 

Vihdoinkin pääsin kässämessuille! Korona esti pari vuotta tämän ihanuuden, pentele vie, mutta nyt messuilin niin, että jalat oli illalla ihan tohjona!

Vaikka olen asettanut itselleni vaatteidenostorajoituksia (ostolakko muina aikoina paitsi tammi-, touko- ja syyskuussa), niin sallin itselleni nyt yhden vaatehankinnan. Syyskuussa hankintana oli vain yksi T-paita ja sen vuoksi päätin, että nyt voin joustaa. Silmäni liimaantuivat tähän Ehta-tunikaan jo kaukaa ja ilahduin sen kuosista. Totesin, että koska kaapissa on monta punaista tunikaa, tahdon ehdottomasti lisää jotain muuta väriä sinne sekaan. Vaikka tämä ei olekaan pitkähihainen talvitunika, tarrauduin tähän sellaisella kiinnostuksella, että mitään tietä ulos ei ollut, paitsi kassan kautta.

Seuraava hankinta oli puikkomitta. Olen niin amatööri kaikkien puikkojen kanssa, että en todellakaan osaisi sanoa mitä kokoa puikko on, ellei siinä lue kokoa. Siksi tällainen tarvitaan ehdottomasti! Minähän en siis kudo (niin, meillä päin sanotaan ”kudo”, muualla ne kuulemma neulovat) juuri ollenkaan, mutta aikeissa on sisäistää tämäkin käsityötekniikka lähitulevaisuudessa entistä paremmin.

Kun viimeksi olin käsityömessuilla, muistan miten ihastuin suunnattomasti eräisiin koruihin. Ja kuinkas ollakaan, nyt nuo korut osuivat silmiini uudelleen! En miettinyt sekuntiakaan, kun tepastelin SLotta- korupöydän luo ja valkkasin valikoimasta juuri kaikkein sopivimmat korvakorut ja kaulakorun. Uh, miten rakastan tällaisia koruja!




4 kommenttia:

Joululainen kirjoitti...

Ihana karkkikuosimekko! 🍬 Onko nuo korut oikeasti kuivattuja kasveja?

Minäkin kudon enkä neulo. Tai siis en kudo! En yhtään! Minulla on kaikki kymmenen sormea keskellä kämmentä. Mutta lapsuudenmurteessani kudotaan ja äiti onneksi kutoo koko suvulle villasukat. 🧶

Thilda kirjoitti...

Joululainen; Kiitos! Herkullinen kuosi 😋
Joo, kyllä ne on oikeasti kuivattuja kasveja! 😃
Neulominen viittaa mun mielestä neulaan ja ehkä neulakinnasaikana neulottiin, mutta ei puikoilla enää. 😊

Annukka kirjoitti...

Voi että. Mua harmittaa, kun meni kässämessut ohi. Meillä (tai siis mulla, en ehtinyt kertoa suunnitelmasta miehelle :D) oli suunnitteilla tulla viettämään hotelliviikonloppua Tampereelle, nähdä ystäväpariskuntaa ja käydä messuilla (tää on se osuus, josta mies ei tiennyt), mutta oli arvatenkin ihan täynnä kaikki majoituspaikat. Ja jos nyt joku huone olikin jäljellä, se oli niin kallis, ettei mitään järkeä. Samalla hinnalla asuttiin pari yötä Vierumäellä (jossa tosin ei ollut messuja :)).

Ihanat värit noissa koruissa. Ja matskut. Vaikka mitäpä muutakaan, kun luonnosta ovat kerran peräisin. Itse en osaa käyttää oikein mitään isoa tai roikkuvaa, mutta muilla vähän kadehtien (hyvällä tavalla) ihailen.

Ja kyllä. Puikoilla kudotaan :)

Thilda kirjoitti...

Annukka; No voi! Ens kerralla sit paremmalla tuurilla! 😃
Mä en osaa enää käyttää sormuksia, enkä juuri rannekorujakaan, mut korvissa on joka päivä oltava jotkut korut, muuten on alaston olo. Ja kaulassa myös, jos se on ok työn kannalta.
Kiitti, niin munkin mielestä! Rakastuin vallan noihin kyllä!
Jep! Puikoilla! 👍