.

.

24.11.2022

Some vai vapaus?

 

Eräs ystäväni sanoi hiljattain, että yksi elämän parhaita päätöksiä on ollut lähteä facesta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä! 


En tiedä moniko mieltää blogit sosiaaliseksi mediaksi, mutta minusta se on vähän siinä rajoilla, että oikeastaan se ei sitä ole.  No, oli tai ei, blogit erottuvat muusta someilusta minusta ensisijaisesti sillä, että minun ei tarvitse ottaa vastaan yhtään kommenttia, jos en tahdo ja voin tehdä blogista niin kauniin ja oman näköisen kuin alusta sallii. Ja visuaalisena ihmisenä ärsyynnyin todella siitä, miten face joitakin vuosia sitten muuttui ja kaikki kauneus, jota siihen olin yrittänyt väsätä, valui tyhjiin.

No enhän minä mikään someasiantuntija ole, koska olen tunkenut pärstäni vain faceen. (En edes tiedä mitä niitä kaikkia nykyään on.) Mutta siinäkin oli kyllä tarpeeksi! Se kuplautuminen, joka facessa on tapahtunut, on uskomatonta. Jokainen elää omassa kuplassaan, keskustelee samanmielisten kanssa ja vahvistaa sitä omaa näkemystään. Miten siinä voi oppia keskustelemaan eri mieltä olevin kanssa? Miten siinä oppii miettimään omia ajatuksiaan eri kantilta, jos kukaan ei koskaan tuo esiin muita mielipiteitä?

Minulla esimerkiksi on tuttavapiirissä kaiken ikäisiä, kaikista sosiaaliluokista olevia ihmisiä, monenlaisista ammateista olevia ja koulutustaustaa omaavia, monenlaisten mielipiteitten takana hoippuroivia. Ja minusta se on rikkaus! Parhaiksi ystäviksi koen sellaiset ihmiset, joiden kanssa voimme puhua aivan mistä vain, olla myös täysin eri mieltä ja silti emme ikinä huuda tai riitele. Hyväksymme sen, että minä oon tämmönen ja sinä oot tuommonen, eikä kumpaakaan ole tarvetta muuttaa.

Lähdin facesta somelomalle toissakesänä, enkä ole palannut varsinaisesti koskaan. Profiilini olen säilyttänyt, jotta voin mesellä ottaa yhteyttä sukulaisiin ja vaihtaa esim valokuvia. Joskus käyn katsomassa jonkun tietotyyppisen asian faceryhmästä, mutta en jää sinne katselemaan päivityksiä ja viettämään aikaa. Facesta lähdön jälkeen ajankäyttöni muuttui, enkä ollut enää niin ärtynyt joka päivä. Facessa nimittäin törmäsin hirmu usein johonkin agressiiviseen kanssasisareen (usein ne olivat naisia, kyllä!) ja lannistuin siitä arvostelun, haukkumisen, naljailun, vittuilun, tahallisen väärinkäsittämisen ja pahansuopuuden määrästä.

Jotenkin sain elämäni takaisin, kun käänsin katseeni jälleen ympärilleni, kuten ennen. Aloin taas elää tätä hetkeä, enkä miettiä jotain jonkun nobodyn sanomaa tai tekemää tai ajattelemaa, joka ei koske minua yhtään. Tsemppaan kaikkia halukkaita irroittautumaan somesta! Ekat päivät on hankalia, mutta sitten tulee helpotus, sen takaan. Kevyt ja vapaa olo. Sellainen ihanan luonnollinen fiilis, joka oli joskus ihan normi.


6 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Voihan kääk. Nyt en enää edes löydä sanoja sille kuinka samalla tavalla ajattelen. Ja voisinpa kertoa yhden aiheeseen liittyvän itselleni kovin jännittävän asian, mutta en sitä vielä voi tehdä. Ehkä myöhemmin. Se viimeistään todistaisi, että todella tarkoitan mitä sanon, kun kerron ajattelavani samoin.

En muista milloin olisin Facessa viimeksi edes käynyt. En pidä siitä yhtään ja haluaisin häipyä kokonaan, mutta tarvin profiiliani (ainakin luulen niin, enkä ole perehtynyt tekniikkaan sen kummemmin) työpaikkani facen päivityksiin, joita olen myös hoitanut luokattoman huonosti justiin tuosta face-vastenmielisyydestä johtuen. Mahdollisesti ansaitsisin Suomen surkein somettaja-tittelin :).

Blogimaailma on siksi niin ihana, että täällä voi omaan rauhalliseen tahtiinsa kirjoittaa ja lukea ja myös sisäistää ja pohtia omia ja muiden tekstejä ilman että ruudulla vilkkuu ja vilisee kaikenlaista sälää.
Olenkin luvannut olla blogistaniassa viimeisten joukossa sammuttamassa valoja, koska viihdyn täällä. Ja vaikka välillä tulee kuukausien taukoja, aina voi palata silloin kun siltä tuntuu, eikä mikään todennäköisesti ole isosti sillä välin muuttunut. Vähän sama kuin tapaisi ystäväänsä vuosien jälkeen ja juttu jatkuu luontevasti siitä mihin se edelliskerralla jäi.

Instagramista tykkään myös, mutta toisella tavalla. Siellä katselen mieluiten kauniita (luonto)kuvia ja viime aikoina myöskin kivoja askarteluvinkkivideoita, jotka on innostaneet tekemään kaikenlaista.
Kännykkä vaan on itselleni vaikeampi erityisesti kirjoittamiseen ja siksikin blogistania on niin ihana, kun täällä voi lukea ja kirjoittaa "isolla koneella" :)

Thilda kirjoitti...

Annukka; Kääk, sinä kadonnut siskoni? 😄
Miten hauska lukea kommenttiasi! Ja ihanaa, että sinä olet sammuttamassa valoja, koska olen pelännyt jo pitkän aikaa, että blogit loppuu aiva justiinsa ja minä oon täälä viimenen huutelija tyhjille seinille. Ja nyt mä tiedän, että sä oot täälä myös, vaikka mikä olis! 😊
Unohdin muuten mainita pinterestin. Siellähän mä oon ja pysyn, mutta en miellä sitäkään someksi, vaan enemmän omaksi leikekirjaksi, jossa en ole tekemisissä muiden kanssa. Insta on ehkä hiukka samantyyppinen?

Hauskaa loppuviikkoa! 😃

Jenni kirjoitti...

En voisi enempää olla samaa mieltä kanssasi ^^

Thilda kirjoitti...

Jenni; Oi, mukava kuulla! 😃 Ajattelin, että mahdanko olla ihan yksin mielipiteineni.

Satu kirjoitti...

Minä en ole koskaan ollut Facessa, mutta mitä olen sivusta sitä touhua seuraillut, niin enpä ole tainnut mitään menettää. Mä pidän kyllä blogiakin somena, vaikka nyt kun toit asiaan toisenlaisen näkökulman, niin en olekaan enää ihan varma. Onhan blogi todella erilainen kuin vaikkapa just Face ja Insta – ja ihan pirun hyvä niin! Mä kuormitun todella paljon sellaisesta, jos pitää olla koko ajan päivittämässä ja tykkäämässä, ja siksi blogimaailma sopii mulle niin paljon paremmin: saan toimia (tai olla toimimatta!) omilla ehdoillani.

Thilda kirjoitti...

Satu; Wau, nostan hattua sulle, että et koskaan mennyt faceen! En tunne kovin montaa kaltaistasi. Se todella imaisee kaiken ajan ja vie hermot sen lisäksi. Blogi on niin rauhallinen ja verkkainen, kaunis ja aina kirjoittajansa näköinen. 😊